Valistusvideo, rakkaamme

T:Teksti:

”Katsoimme aikoinamme koulussa vanhanaikaisia 1980- luvulla tehtyjä seksivalistusvideoita. Tunnit herättivät myötähäpeää, koska oppilaat, jotka eivät tienneet seksistä mitään, käyttivät ne vitsailemiseen ja tirskumiseen. Samoilla tunneilla opettaja näytti kurkun avulla, miten kondomi laitetaan paikoilleen. Tuntui, että opettaja oletti meidän tietävän, mistä lapsia tulee, koska valistukseen käytettiin niin vähän aikaa.” Jenna, 22.
    ”Muistan, että katsoimme koulussa videon tupakan vaaroista. Siinä oli paljon tupakoinut mies, jota oli leikattu kurkusta tai keuhkoista. Sen vuoksi mies joutui puhumaan jonkin laitteen avulla ja hänen äänensä kuulosti robottimaiselta. Se oli meistä hauskaa, joten aloimme matkia vakavasti sairastuneen miehen puhetapaa.” Teemu, 27.

Niin, valistusvideo. Sillä on kasvatettu 1980- luvulta alkaen Suomen nuoret. Opettaja on istuttanut koululaiset pulpettiin, sammuttanut valot ja laittanut nauhan pyörimään. Ruudulle on lävähtänyt milloin kultainen klassikko Naida vai palaa, milloin todellinen Oscar-tasoinen filmi Tupakointi – savuava totuus. Play-napin painalluksella ja turhia keskustelematta, on selvitetty teini-ikäistä askarruttavat pulmat aamuerektiosta kossun kokeiluun.
    Katsotaan esimerkki.
    Valistusfilmi Alkoholi ja aivot alkaa kohtauksella, jossa yli 30-vuotiailta vaikuttavat näyttelijät esittävät olevansa illanistujaisissa. Miehet ovat pukeutuneet pastellisävyisiin neuleisiin, toisella naisista on ilmava permanentti.
    Eikä aikaakaan, kun alkoholin vaikutukset tulevat esiin. Toinen miehistä laskee kätensä naisen reidelle. Siitä seuraa sanaharkka, koska molemmat naiset paheksuvat tekoa. Hetkeä myöhemmin mies haluaa lähteä ajamaan autolla humalatilastaan huolimatta. Hän ei kuitenkaan syyllisty rattijuopumukseen, vaan kaatuu sohvalta noustessaan ja iskee päänsä lattiaan. Välillä parrakas lääkäri puhuu suoraan kameralle ja kertoo, miten alkoholi vaikuttaa aivoihin.
    ”Veren alkoholipitoisuuden noustessa liikuntakyvyn häiriintyminen on helppo huomata.”
     Alkoholi ja aivot -filmiä näytetään kouluissa edelleen. Sen vuonna 1989 valmistunut takakansi kertoo, että alkoholin vaikutuksesta aivoihin on saatu viime vuosina runsaasti lisätietoa.
    Filmin on käsikirjoittanut ja suunnitellut Suomen Videokeskus Oy:n Jaakko Sippola.
    ”Sitä on myyty varsin hyvin vuosien varrella. Minulla on lääkärin koulutus, joten päätin tehdä itse käsikirjoituksen, koska ne asiat olivat minulle niin selviä. Minusta on hyvä, jos videota katsotaan vieläkin, koska perusasiat eivät ole muuttuneet miksikään”, hän kertoo.
    Suomen Videokeskus on tehnyt valistusfilmejä ja markkinoinut niitä kouluille 1980-luvun puolivälistä alkaen.

Valistusvideot tulivat osaksi oppitunteja 1980-luvun puolivälissä vhs-nauhureiden yleistyessä. Sitä ennen koululaiset johdatettiin päihteiden, seksin ja liikenteen vaaroihin piirtoheittimillä ja diaprojektoreilla.
    ”Videoita alettiin tehdä, koska joidenkin aiheiden – kuten ensiavun – käsitteleminen on havainnollisempaa liikkuvalla kuvalla kuin jollakin muulla tavalla. Ja videot myös aiheuttavat voimakkaampia tunnereaktioita kuin kuvat”, Suomen Videokeskuksen Sippola kertoo.
    Hänen mielestään aikoinaan elokuvateattereissa näytetyt valistusfilmit ovat koululaisille suunnattujen videoiden esi-isiä.
    ”Aikaisemminhan liikkuvaa kuvaa pidettiin kuin jumalan sanana, joten se oli hyvä keino osoittaa ihmisille jokin ongelma, johon olisi puututtava.”
    1990-luvun puoliväliin asti suurinta osaa valistusvideoista levitti valtion audiovisuaalinen keskus. Keskuksen tehtäviin kuului huolehtia opetuksessa käytettävästä avtuotannosta. Se välitti videoita kouluille ja päiväkodeille.
    Keskus toimi Helsingissä ammattikasvatushallituksen ja kouluhallituksen kanssa samoissa tiloissa. Kun nuo organisaatiot yhdistyivät opetushallitukseksi, audiovisuaalinen keskus lopetettiin.
     Liisa Lind oli keskuksen viimeinen tuotantopäällikkö, siis yksi niistä ihmisistä, jotka päättivät, millä tavalla koululaisia valistettiin vaikkapa sukupuolitaudeista ja päihteistä. Nykyään hän työskentelee tuottajana opetushallituksessa.
    Lind muistelee, että videoiden aihepiireistä neuvoteltiin tarkkaan ammattikasvatushallituksen ja kouluhallituksen asiantuntijoiden kanssa. Keskusteluiden perusteella päätettiin, mistä oppilaita oli syytä valistaa.
    Keskus sai myös tarjouksia suoraan tuotantoyhtiöiltä, järjestöiltä ja ministeriöiltä. Näin tapahtui, jos nämä olivat tehneet videomateriaalia, jonka levittämiseen ei ollut kanavia.
    Useimmissa tapauksessa ajatus valistusvideon tekemisestä syntyi kuitenkin keskuksessa käydyissä keskusteluissa.
    Palataan hetkeksi 1990-luvun alkuun.

Asiantuntijat istuvat himmeästi valaistussa neuvotteluhuoneessa ja näyttävät huolestuneilta. Tiedotusvälineet ovat täynnä uutisia Aids-nimisestä taudista, josta saattaa olla tulossa maailmanlaajuinen epidemia. Suomalaisia nuoria on siis varoitettava tuosta vaarasta tekemällä opetusmateriaalia.
    Liisa Lind järjestää tuotantoyhtiöille tarjouskilpailun, jotta videolle löytyy tekijä. Tuotantoyhtiöt eivät tietenkään saa täydellistä taiteellista vapautta, koska kyse on kuitenkin suomalaisten nuorten tulevaisuudesta.
    Yhdessä ensimmäisistä Aids-videoista kerrotaan lopulta kondomin käytöstä ja aseena on huumori: kondomeiksi pukeutuneet ihmiset kertoivat vitsejä.
    ”Siinä oli muistaakseni joku pinnalla ollut rockmuusikko kertomassa asiasta. Siihen aikaan oli aika yleistä, että videoihin haluttiin tunnettu ihminen antamaan kasvonsa aiheelle”, Lind kertoo.
    Tuolla tavalla on syntynyt suurin valistusvideoista. Ja usein sen huomaa lopputuloksesta. Ne eivät kerro todellisuudesta, vaan valtion palkkaamien asiantuntijoiden ja virkamiesten nuorten elämää koskevista mielikuvista. Kun siihen lisää vielä kömpelöt näyttelijät ja heidän paperinmakuiset repliikkinsä, ei ole ihme, että oppitunnit saattoivat kulua naureskellen ja punastellen.

Niin taisi käydä myös vuonna 1990 valmistuneelle Taitoviiva Ky:n tuottamalle Tapakulttuuri tutuksi -videolle. Audiovisuaalinen keskus halusi opettaa sen avulla nuorille käytöstapoja.
    Video kertoo Sami-nimisestä, juuri koulunsa päättäneestä pojasta, joka hakee ensimmäistä työpaikkaansa. Eteen tulee uusia tilanteita, joissa on opeteltava vallitsevia tapoja ja sopivaa käyttäytymistä. Niitä ovat esimerkiksi puhelinkeskustelut, työpaikkahaastattelut ja hienot päivälliset.
    Videossa käydään yksityiskohtaisesti läpi, mitä on sanottava, kun soittaa kysyäkseen tietoja avoimesta työpaikasta. Ja sen jälkeen tietenkin, miten on käyttäydyttävä, kun työhaastattelua pitävä keski-ikäinen mies alkaa kommentoida poninhäntää, kuten Samille käy:
    ”Uskotko, että sinun pitkät hiuksesi ärsyttävät vanhempaa ostajakuntaa?”
    ”Elämme 1990-lukua ja uskon ihmisten suvaitsevaisuuden lisääntyvän”, Sami vastaa.
    Tällä hetkellä tämäkin video löytyy Käpylässä sijaitsevasta Helsingin kaupungin opetusviraston mediakeskuksesta. Sen kellarissa on noin tuhat erilaista videota, joita koulut lainaavat esimerkiksi terveystiedon oppitunneille. Osa niistä on televisiosta nauhoitettuja ohjelmia, loput valistusvideoita. Oppimateriaalikonsultti Kaarina Tuovinen kertoo, että mediakeskuksesta lainataan vuosittain noin 4 000 filmiä. Suurin asiakasryhmä ovat ala-asteen koulut.
    Videot on luokiteltu aihepiireiden mukaan. Hyllyissä on oppimateriaalia esimerkiksi munasolun ja siittiösolun kohtaamisesta (Ensimmäiset yhdeksän kuukautta, Mistä lapset tulevat?), tunteiden ilmaisusta (Tunteilu on tärkeää, Erilaisuuden ilo) ja syömishäiriöistä (Anoreksia – taistelu omaa kehoa vastaan).
    Tuovisen mukaan paras menekki on historiaa ja biologiaa käsittelevillä videoilla. Terveystietoa ja sukupuolikasvatusta koskevat videot ovat jaetulla kolmannella sijalla.
    ”Syömishäiriöt ovat uusi aihepiiri videoissa, koska niitä on alkanut ilmestyä vasta muutaman viime vuoden sisällä. Aluksi ne käsittelivät ainoastaan anoreksiaa, mutta sitten ne muuttuivat yleisimmiksi kuvauksiksi syömishäiriöistä. Olemme etsineet niitä kovasti, koska niille tuntuu olevan kysyntää”, Tuovinen kertoo.

Suurin osa mediakeskuksen aineistosta on yli kymmenen vuoden takaa, koska 2000-luvulla valistusvideoita ei ole juuri tehty. Opetusmateriaali halutaan keskittää internetiin.
    Tuovinen toivoo kehityskulun jatkuvan: hyviä videoita kun tehdään nykyään äärimmäisen vähän, ja kouluillekin on paljon helpompaa, että opetusmateriaali on käden ulottuvilla verkossa.
    ”Me yritämme ohjata kehitystä juuri siihen suuntaan. Sen vuoksi emme hanki juurikaan uutta materiaalia videokasetteina. Suurin osa meille tällä hetkellä tarjotusta opetusmateriaalista on tarkoitettu verkkoon.”
    Tästä huolimatta yhä edelleen koululaiset saattavat joutua katsomaan videota esimerkiksi työpaikkaa etsivästä, pitkätukkaisesta Samista.
    ”Totta kai pyrimme siihen, että valikoimamme olisi ajan tasalla. Eihän se, että video on tehty kymmenen vuotta sitten, automaattisesti tarkoita, että sen sisältö olisi vanhentunut”, Tuovinen sanoo.
    Esimerkiksi ensiapuohjeiden kehitystä seurataan silti tarkasti, jotta virheellisiin valistustietoihin voidaan puuttua.
    ”Olen tietenkin kiitollinen opettajille, jotka viestittävät meille, jos materiaali on sellaista, että koululaiset vain nauravat sille. Silloin harkitsemme videon lainaamisen lopettamista.”

Laajasalon yläasteella kotitaloutta ja terveystietoa opettava Riitta Mustonen on yksi niistä, joilta palautetta saattaisi hyvinkin irrota. Hän on huomannut, ettei mediakeskuksen videoita kannata lainata.
    ”Suoraan sanottuna ne eivät ole kovin hyviä, eikä valikoima ole laaja. Tietenkin oppilaista voisi olla hauska katsoa historiallisia kampauksia ja vaatteita, mutta nuorten maailmaa kuvataan paremmin ja mielenkiintoisemmin televisiossa pyörivissä sarjoissa kuin kouluja varten tehdyissä videoissa.”
    Vesalan yläasteella liikuntaa ja terveystietoa opettava Diana Laakkonen ei halua näyttää oppilaille valistusvideoita, koska ne lähinnä vain naurattavat.
    ”Oppilaat alkavat kommentoida videossa esiintyvien ihmisten vaatteita ja kampauksia. Sitten he kikattelevat niille”, hän sanoo.
    Mustonen ja Laakkonen uskovat valistuksen menevän perille ryhmätöiden ja harjoitusten avulla. Videoita ei voi käyttää liikaa, koska ne alkavat väsyttää ja haukotuttaa. Nuoret tekevät mieluummin itse asioita kuin katsovat valmista materiaalia.
    ”Ehkä he katsovat televisiota niin paljon jo kotona, etteivät jaksa enää koulussa”, Mustonen arvioi.

Kun aikaisemmin oppilaat yrittivät istua hiljaa hämärässä luokkahuoneessa, tekevät he nyt erilaisia tehtäviä. Terveystiedon opetusta käsitellyt seksuaalikasvatuksen kehittämishanke suosittelee kouluille esimerkiksi kehokartta-nimistä harjoitusta. Siinä lattialle hahmotellaan valtava ihminen, jonka jälkeen oppilaat menevät siihen kehonosaan, joka on heidän mielestään nais- tai miesvartalon visuaalisesti eroottisin kohta. Sitten oppilaat keskustelevat, miten tyttöjen ja poikien näkemykset eroavat toisistaan.
    Jos videoita katsotaan, tehoavat erityisesti humoristiset videot Mustosen mukaan nuoriin. Yksi niistä on Kondomin tähtihetki -niminen video, joka kertoo asennoitumisesta seksiin, ehkäisyyn ja sukupuolitauteihin. Sen takakannessa luvataan käsitellä Aidsia koskevia ennakkoluuloja ja pelkoja luontevasti, jopa humoristisesti.
    Katsotaan.
    Videon takakannessa lukee, ettei animaatiota suositella lapsille. Kenelle tämä sitten on?
    Filmillä tyttö ja poika rakastelevat, välillä katsojalle puhuu suurisilmäinen kondomi.
    ”Nyt on aika!” tyttö huutaa.
    ”Minkä aika?” poika kysyy.
    Silloin kondomi astuu esiin, ja katsoja ymmärtää, milloin ja mihin sitä olisi tarkoitus käyttää.
    Toivottavasti.

Valistuksen parhaat

Hei, mitä sä haluut …
(Väestöliitto 1992)

Poika saapuu vierailulle tytön luo aivan viattomasti pitsa kädessään. Mutta hetken päästä mehulasit kaatuvat, kun himokkaat nuoret heittäytyvät päällekkäin lattialle. Poika kuitenkin koskee tyttöä vääristä paikoista ja joutuu vaikeuksiin. Sen jälkeen videolla seikkailevat henkilöt juttelevat itsetunnosta, neitsyydestä ja muista tärkeistä asioista.
    Video ansaitsee erikoismaininnan suorastaan törkeistä kampauksista ja vaatteista. Näyttelijät ovat niin hellyttävän kömpelöitä, ettei videosta voi olla pitämättä. Tätä voi kutsua klassikoksi.
    Video on osa Nuorten seksuaalikasvatus -sarjaa. Muissa osissa käsitellään muun muassa sukupuolitauteja ja ensimmäistä käyntiä gynekologilla.

Kannabis – pilvilinnan varassa
(Suomen Videokeskus Oy 2002)

Huumeet ja nuori on videosarja, jossa käsitellään huumausaineita ja perehdytään 2000-luvun huumeongelmaan. Videolla esiintyy poliisin ja päihdehuollon edustajia, mutta myös Keravan Jaakkolan koulun oppilaita.
    Noin 20 minuuttia kestävän videon kohokohta on, kun poliisit ja sosiaalityöntekijä keskeyttävät nuorten kotibileet, joissa on poltettu pilveä. Se tapahtuu synkän musiikin säestämänä, jotta katsoja varmasti tajuaa, että nyt ollaan vakavien asioiden äärellä.
    Valitettavasti videoon on pyydetty esiintyjäksi niin kuivakka poliisi, että jopa Paavo Lipponen vaikuttaa karismaattiselta filmitähdeltä hänen rinnallaan. Mutta sanoma on selkeä: sano ei huumeille, niistä seuraa hankaluuksia.

Ketsuppia lasipullossa
(Oy Edita Ab 1995)

Video on osa Tietävä nuori -sarjaa. Se on nuorten ideoima video kuluttamisen ja ympäristön suhteesta. Videossa annetaan käytännön neuvoja siitä, miten jokainen voi omilla valinnoillaan vaikuttaa ympäristöön. Sanoma tulee kyllä selväksi, mutta missä on huumori? Tämä on aivan turhan asiallista.
    Huumoriksi ei voi laskea edes hyperaktiivista rastatukkaista naista, joka on videon juontaja. Tyyliin kyllästyy parissa minuutissa – jos ei ole reipas ja nuorekas, ei kannata feikata.
    Video on tehty ammattitaitoisesti, mutta sillä on vahvoja unettavia vaikutuksia.

Tuomas Kokko
Kuvitus Ville Hyttinen