05. lokakuuta 2007
Teksti:

Ylioppilaslehden 12/07 kansijuttua lukiessani mieleeni juolahti, olisiko toimittaja päässyt pystymetsästä ylioppilasteatteriin, mikäli hän olisi ollut toista sukupuolta. Olen seurannut harrastajateatteripiirejä sivusta lapsesta asti, ja silmiinpistävää on ollut lasten ja teinien teatterikerhojen naisvaltaisuus. Joukossa on ehkä ollut yksi poika kolmea neljääkymmentä tyttöä kohti.
    Myös Kallion ilmaisutaidon lukioon valitaan huomattava naisenemmistö. Kuitenkin Ylioppilasteatterin jäsenlistasta huomaa sukupuolijakauman tasoittuneen, ja sama pätee Teatterikorkeakouluun.

On syrjintää , jos teatteria päivääkään elämässään harrastamaton mies ohittaa pääsykoevalinnassa monet naiset, joilla on alalta vuosien, ellei vuosikymmenten kokemus. Valitettavasti Ylioppilasteatterin sivuilta ei löytynyt listoja pyrkijöistä sukupuolen mukaan jaoteltuna. Näytelmien ja elokuvien roolitukset ovat muutenkin miesvaltaisia ja tällöin selittävänä tekijänä on käsikirjoitus (paitsi milloin Leea Klemola muinoin esitti Hamletia).
    Ylioppilasteatteri kuitenkin luo itse käsikirjoituksensa ja muutenkin on olevinaan teatterin edelläkävijä. Siksi olisi tärkeää tuoda esille, että mitä sukupuolten väliseen tasa-arvoon tulee, sen toimintamallit saattavat olla menneiltä vuosisadoilta.

Teatteri mielletään lasten ja nuorten harrastuksena tyttömäiseksi ja tämä epäilemättä karkottaa monet esiintymishaluiset pojat autotallibändeihin. Toivon, että epätasa-arvo-ongelmia voitaisiin tuoda esiin yleisen edun nimissä sen sijaan että tällainen ajattelu heitettäisiin pohtimatta kategoriaan mittatikkufeminismi.

Liisa Henriksson
käyt.yo