Helsingin Sanomilla on skitsofreeninen suhde viihdejulkisuuteen. Arvokkuudestaan tarkka jätti ei halua sotata imagoaan pelehtimällä pintajulkkisten kanssa. Toisaalta hömpän unohtaminen tykkänään ajaa monta lukijaa kevyempien lehtien pariin.
Kuluvan vuoden aikana Hesarin julkkislinjaa onkin hiukan kevennetty ja lunastettu samalla nippu uusia ongelmia.
Ilman vihjepalkkioita, kaupungin yössä päivystäviä reporttereita ja kestonaamojen kanssa kaveriväleissä olevia seurapiiritoimittajia julkkiskentältä on mahdotonta löytää skuuppeja.
Hesarin hömppäeväillä omaperäisin aikaansaannos onkin Julkkispörssi, Seiskan ja iltapäivälehtien otsikkojen julkkisnimiä tilastoiva aggregaattipalvelu. Sen lähemmäksi seiskasektoria Hesari tuskin haluaa jatkossakaan. Sitä paitsi: HS:n kulttuurisivuille kuukausi sitten istutettu älymystöraati tuo lehteen yhden mieluisan ratkaisun julkkispulmaan.
Raadin 105:ttä kulttuuri-, media- ja tiedemaailman edustajaa yhdistää oman alan vankka asiantuntemus. Valtaosalle yhteistä on myös pitkän linjan mediajulkisuus. Sellainen, joka on hankittu siististi sivistyneitä hommia paiskimalla.
Tiedemaailmassa julkisuutta siunaantuu herkemmin islamtutkija Jaakko Hämeen- Anttilalle ja mediaprofessori Mikko Lehtiselle, kuin maallikkokielen ulottumattomissa häärääville luonnontieteilijöille. Siksiköhän jälkimmäiset ovat Raadissa pahasti paitsiossa.
Politiikassa nimeä luoneilla raatilaisilla on taustallaan vuosikymmeniä mediaänkyröintiä – tai Hesarille tehtyjä keikkahommia. Koska itsensä tunnetuksi tekeminen vaatii aikaa, Raadissa ei tungeksi alle nelikymppistä sivistyneistöä.
Populaarikulttuurin edustajien kohdalla julkisuus kääntyy miinuksesi; heitä saa etsiä Raadista mikroskoopilla.
Kommentaattorikolonnan (eliitti)julkkisvetoisuudella on perusteensa: Raatia olisi hankala kaupata edes Hesarin lukijoille ilman tuttuja nimiä.
Hämärämmäksi sen sijaan jää Raadin mediakeskusteluun tuoma lisäarvo. Raadin luvataan ottavan kantaa ”ajassa liikkuviin kysymyksiin, joihin ei ole valmiita tai yksiselitteisiä vastauksia”.
Perään esitellään yksiselitteisiä vastauksia parhaansa mukaan yksinkertaistavia piirakkakuviota. Ne kertovat ovatko raatilaiset hoitajien palkankorotuksien tai Tiitisen listan julkistamisen puolella vai niitä vastaan.
Myös varsinaisen kommentoinnin lähtökohdat ovat hankalat.
Raadin käsittelemiä aiheita on puitu mediassa päiväkausia ja kuultu montaa alan asiantuntijaa. Silloin sivistyneenkään maallikon on paha lohkaista aiheesta mitään uutta.
Matti Rämö
Kirjoittaja on Ylioppilaslehden toimitussihteeri.
