05. lokakuuta 2007
Teksti:

Ei ole yllätys, että ranskalais-georgialainen rikoselokuva 13 Tzameti (2005) nähtiin Suomessa vain syyskuisilla Rakkautta & anarkiaa -festivaaleilla. Géla Babluanin ohjaustyö on lakoninen kertomus ahneutensa takia kuolemanvaaraan ajautuvasta remonttimiehestä. Mustavalkoisen pikkuelokuvan levittäminen olisi huomattava taloudellinen riski.
    Yllättävää sen sijaan on, miksi niin harva suomalainen elokuvantekijä kiinnostuu ohjaaja Babluanin elokuvan miljööstä: rikollisesta alamaailmasta.
    Ruotsissa ja Tanskassa kovapintaiset rikoselokuvat ovat tuttu näky, mutta Suomessa on viime vuosina tehty enemmän elokuvia kuolleista muusikoista kuin gangstereista. Kun suomalaisessa nyky-elokuvassa rötöstellään, kyse on todennäköisesti moniongelmaisen taviksen hairahduksesta, ei tosikriminaalien ammatinharjoittamisesta.
    2000-luvulla menestyneimmät alamaailman kuvaukset, Vares-filmatisoinnit ovat aihepiiristään huolimatta enemmän komedioita kuin rikoselokuvia.
    Ja tämä kaikki aikana, jolloin kotimainen dekkarikirjallisuus voi paksusti.
    Tuntuu suorastaan rikolliselta kuinka vähän suomalainen elokuva-ala perinteistä lajityyppiä huomioi. Toimivan rikoselokuvan tekeminen ei ole edes rahasta kiinni, minkä 13 Tzametikin osoittaa.

Matti Rämö