19. lokakuuta 2007
Teksti:

Vallilan kirjaston kirkkaiden loisteputkivalojen alla on vaikeaa asennoitua Jemina Staalon (s. 1969) töiden dekadenttiin tunnelmaan.
    Kirjailijan ja multimediataiteilijan Ja filmnoirimpi oli yö… -näyttely koostuu film noir -estetiikkaa mukailevista valokuvista. Teokset on toteutettu digitaalisen grafiikan, valokuvauksen ja tussitaiteen poikkitaiteellisina muotoina.
    Staalolle film noir on näyttelyn esittelytekstin mukaan maailmansotien jälkeisen tylyn ja lohduttoman kauden elokuvaa. Tyypillistä sille ovat klaustro fobisuus, fetisistisyys ja vainoharhaisuus.
    Rikosta, unimaailmaa ja kohtalokkaita naisia, femme fataleja, esittävät kuvat on aseteltu sievästi kehyksiin pitkän lipaston päälle. Ikään kuin nämä kuvat esittäisivät taiteilijan ystäviä ja perheenjäseniä.
    Ehkä ne jollakin tavalla esittävätkin. Staalolla tuntuu nimittäin olevan kovin kiinteä suhde kuvaamaansa maailmaan.

Romaanilla Pornoinho hätkähdyttänyt Staalo on kuvannut aikaisemmin muun muassa barbeja, Hanoi Rocksin Mike Monroeta ja gootteja.
    Gotiikan sininen näkyy vahvasti Staalon töissä myös uudessa näyttelyssä. Sininen johdattaa ajatukset neo-noirin klassikkoon, David Lynchin Blue Velvetiin. Osaa töistä korostaa Quentin Tarantinon Kill Bill -elokuvasta tuttu kirkas keltainen, jonka ohjaaja puolestaan lainasi Bruce Leen viimeisestä elokuvasta Game Of Death.
    Staalo selkeästi nauttii leikittelystä tällaisilla popkulttuurin viittauksilla. Väärässä ympäristössäkin hänen jälkinoirin klassikoita mukailevat teokset ovat tyylipuhdasta poptaidetta.
    Taiteilija osaa myös kyseenalaistaa omat taiteen tekemisen lähtökohtansa.
    ”Miksi jäljitellä jäljitelmiä?” Staalo kysyy näyttelynsä esittelytekstissä.
    Ja vastaa: ”Minä pidän poptaiteen jauhavasta painotekniikasta, jossa jokin alkuperäinen muuttuu joko myytiksi, tai haaleaksi vesileimaksi”.
    Näyttelykokonaisuus esittelee taiteilijan, joka hallitsee ilmaisukielensä. Staalo osaa nivoa kulttuuriset viittaukset eheäksi ja omaperäiseksi kokonaisuudeksi.

Film noir on kiehtonut feminististä tutkimusta sukupuolirooleihin liittyvän kaksijakoisuutensa vuoksi. Women in Film Noir -teoksessa Janey Place kuvailee 1940- ja 50-lukujen film noiria miehiseksi fantasiaksi. Samalla se on hänen mielestään yksi harvoista amerikkalaisessa elokuvan lajeista, jossa naiset ovat aktiivisia, älykkäitä ja voimakkaita – vaikkakin tuhoavalla tavalla.
    Perhe-elämää vieroksuvat kohtalokkaat naiset uhkuvat vaarallista ja viettelevää seksuaalisuutta. Kovaksikeitetyn miessankarin onnistuminen tehtävässään riippuu hänen kyvystään vastustaa naisen manipulointia.
    Staalo käyttää hauskasti hyväkseen femme fatalen tyyppiä. Hän kuvaa verenpunaista taustaa vasten kohtalokkaan naisen figuurin poseeraamassa ase sauhuten. Toisissa kuvissa sama naisfiguuri poseeraa kamera uhmakkaasti katsojaa päin suunnattuna. Voisiko kamera toimia aseena tummanpuhuvalla kostoretkellä?

Maltan haukasta pahan kosketukseen

Film noir -elokuvia tehtiin 1940-50-luvulla Hollywoodissa. Tyylisuunta sai vaikutteensa saksalaisesta ekspressionismista ja 1930-luvun rikoskirjallisuudesta. Esimerkiksi Raymond Chandlerin, Dashiell Hammettin ja James M. Cainin romaaneista. Varhaisissa noir-elokuvissa käytettiin mustavalkokuvausta. Niitä hallitsivat tummat sävyt ja voimakkaat kontrastit, jotka olivat saaneet vaikutteita ekspressionismista.
    Yleisimmän määritelmän mukaan film noir alkoi John Hustonin Maltan haukasta (1941) ja päättyi Orson Wellesin Pahan kosketukseen (1958).
    1950-luvun jälkeisistä noir-tyylin mukaisista elokuvista, kuten Roman Polanskin Chinatown (1974), puhutaan yleensä neo-noirina.
    Eurooppalaisella elokuvantekijöillä oli suuri vaikutus genren kehitykseen. Tunnetuimpiin euro-noirfilmeihin lukeutuu Jean- Pierre Melvillen Punainen ympyrä (1970).
    Vaikka film noir -tyyli liitetään vahvimmin rikoselokuviin, sitä esiintyy useissa eri lajityypeissä: komedioissa, surrealistisessa elokuvassa, kauhussa ja etenkin melodraamoissa. Genrestä riippumatta rikos, yksinäisyys ja vieraantuminen ovat film noirin keskeisiä teemoja.

Kirsi Jääskeläinen

Jemina Staalon Ja filmnoirimpi oli yö -näyttely Vallilan kirjastossa (Päijänteentie 5). 19.10. saakka. Ilmainen sisäänpääsy.