07. syyskuuta 2007
Teksti:

Yliopistoliikunnan tavoite omien sanojensa mukaan on, että ”liikunnasta tulisi osa mahdollisimman monen yliopistolaisen elämää” (YL 13/2006). Tähän tavoitteeseen Yliopistoliikunnan nykyinen kehityspolitiikka ei kuitenkaan tunnu tähtäävän. Tunteja on toki tarjolla joka lähtöön – tänä syksynä voi valita peräti 83 eri lajista. Samanaikaisesti Yliopistoliikunnan tarjonnasta on kuitenkin poistettu tai vähennetty suosittuja jatkotason tunteja. Arkijärjellä on vaikea ymmärtää, miten aina täyteen varattujen tuntien poistaminen lisäisi liikkujien määrää.
    Itse heräsin liikuntasuunnittelun nurinkurisuuteen etsiessäni ryhmäliikunnan sivuilta afro-tanssin jatkotason kursseja. Kyseessä on suosittu laji, jonka 2-tason tunneille joutuu varaamaan paikan useita päiviä etukäteen. Nyt 2-tason tuntien määrä on pudotettu kahdesta yhteen viikossa minkä lisäksi tunneista on tehty lisämaksullisia. Hämmennystäni lisäsi havainto, ettei aiemmin suosittua 3- tason afroa tarjota enää lainkaan. Syy tähän lienee siinä, että kun 3-tasosta viime vuonna tehtiin 90 euroa lukukaudessa maksava kurssi, karsiutui ilmoittautuneiden määrä alle kymmeneen ja kurssi peruttiin. Nähtävästi 3-tason afroharrastajat eivät kuulu niihin, joita Yliopistoliikunta haluaa liikuttaa.
    Tanssilajit eroavat aerobicistä ja puhtaasta kuntoliikunnasta siinä, että niissä kunnon kohenemisen ohella opitaan jatkuvasti uutta ja kehitytään. Juuri haasteellisuus on se mikä pitää mielenkiinnon yllä ja saa jatkamaan liikuntaharrastusta. 1-tason afro tuntuu vuoden pari harrastaneesta pitkästyttävältä ja Yliopistoliikunnan 3-tason afro antaa tanssillisesti lahjakkaille mahdollisuuden liikkua edullisesti ja motivoivasti peruspumppaamisen sijaan. Tästä näkökulmasta kuvailisin Yliopistoliikunnan jatkotason kursseja karsivaa politiikkaa yhdellä sanalla: lyhytnäköinen.

Tiina Likki