07. syyskuuta 2007
Teksti:

Tiesitkö, että lapsesi ovat vaarassa? Luulet heidän pelaavan kiltisti pleikkaria, mutta he saattavatkin salaa lainata ja lukea kirjoja.
    Kyllä. Vaarallisia kirjoja.
    Tämän paljasti elokuun lopulla Keskisuomalainen, joka testasi, mitä teoksia seitsemän- ja yhdeksänvuotiaat sisarukset eivät saisi lainattua kirjastosta.
    Tulosta kauhisteli jälkikäteen myös Iltalehti: lapsethan saivat käteensä seksistä (KamaSutra) ja huumeista (Irvine Welshin Liima) kertovia kirjoja. Kukaan ei estänyt!
    Mediakyylä arvostaa Keskisuomalaisen ansiokasta tutkivaa otetta ja kiittää Iltalehteä, joka niin vastuullisesti ajattelee lapsiemme parasta.
    Samalla riuskalla otteella lehdet voisivatkin seuraavaksi tarttua television katseluun (tarvittaisiinko lapsilukot?) Ja lehtien lukemiseen(ehkä erillinen junioripainos?)
    Myös bussissa matkustaminen on kasvavaongelma: lapsesi viereen voi vanhempien tietämättä istua aivan kuka hyvänsä.

Mediakyylän viikon kakkossuosikki onIlta-Sanomat. Lehti kertoi elokuun lopulla ilouutisena, että Nokian puhelimet näkyvät entistä paremmin Hollywood-elokuvissa.
    ”Nokia onnistui leffamainoksissa” otsikoidussa jutussa
Ilta-Sanomat raportoi, ettäMedusan sinetissä vilahtaa N93i-puhelin jaThe Simpsons Moviessa Homerin kännykänsoittoäänenä on Nokia Tune.
    Tämä oli siis lehden mielestä vallan hieno asia.
    Myös Mediakyylä iloitsee suomalaisen teknologiateollisuuden viestinnällisistä kyvyistä. Samalla mieleen palaavat silti ajat, jolloin piilomainonta oli vielä piilomainontaaja tuotesijoittelu tuotesijoittelua.

Mediakyylän grand prixin saa tällä viikolla Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalainen. Lehti teki elokuun loppupuolella maahanmuuttajakyselyn, joka otsikoitiin räväkästi:”Kauhea Krazenia”.
    TNS Gallupilta tilatussa kyselyssä lueteltiin13 maahanmuuttajaryhmää, joista vastaaja sai ruksia ne, jotka olisivat Suomeen tervetulleita.
    Kyselyn iloista tulosta toisteltiin muissa lehdissä innolla: suomalaiset suhtautuvatentistä suopeammin maahanmuuttajiin. Toisaalta lukijoille kerrottiin, että krazenialaisia tänne ei haluta. Jopa 40 prosenttia kyselyyn vastanneista vastustikansallisuuksien joukkoon ujutetun mielikuvitusryhmän maahantuloa. Sunnuntaisuomalaisenjohtopäätös olikin, että- yllätys yllätys – mitä vieraampi sitä pelottavampi.
    Mediakyylä sulattaa tämän uutisen nieleskellen ja jää miettimään, miten olisi itse vastannut kyselyyn. Kun siis sattui tietämään, ettei kratzenialaisia ole olemassa. Ruksittu boksi olisi tarkoittanut, että olematon kansa olisi Suomeen tervetullut (ja että vastaaja on tyhmä). Ruksimaton taas olisi tarkoittanut, että vastaaja pelkää muukalaista (ja on vielä tyhmempi).