Hätä ei lue lakia

T:Teksti:

Astrid Thors

€¢ Syntyi 50 vuotta sitten Helsingissä.
€¢ Aloitti opinnot Helsingin yliopistossa 1976, valmistui oikeustieteen kandidaatiksi 1983 ja sai varatuomarin arvon 1986.
€¢ Valittiin RKP:n listalta Euroopan parlamenttiin 1996 ja oli EU-edustajana vuoteen 2004 asti. Sen jälkeen hän on ollut kansanedustaja. Tällä hetkellä Thors toimii maahanmuutto- ja eurooppaministerinä.

Kolmen markan opintolainasta

Yliopisto tuli minulle jo pienenä tutuksi, koska isäni työskenteli pohjoismaisen filologian professorina. Lukiovuosina kävin usein isän vastaanotolla Porthaniassa anelemassa muutamaa markkaa kahvilla käyntiin.
    15-vuotiaana haaveilin ryhtyväni laivanrakentajaksi, mutta realisti minussa voitti, ja pyrin oikeustieteelliseen tiedekuntaan. Pääsin sisään ensimmäisellä yrittämällä. Kokeen jälkeen menin valmennuskurssikavereiden kanssa Pikkuparlamenttiin. Se on ainoita kertoja, kun olen istunut siellä.
    Seuraavana päivänä aloitin kesätöiden etsimisen. Oli heinäkuun puoliväli. Menin pankkiin ja kysyin hommia. Seuraavana aamuna istuin töissä pankkitiskin takana.

Läikistä ylioppilaslakissa

Ensimmäisenä opiskeluvuotenani en ollut ahkera, mutta juhlia riitti! Heti fuksiaisissa ylioppilaslakkiini tuli paljon erilaisia läikkiä, jotka näkyvät edelleen.
    Juhlat olivat pitkiä. Pari kertaa jatkoin bileistä suoraan aamukahville Kauppatorille. Codexin 40-vuotisjuhlassa päätimme ainejärjestön tyttöjen kanssa esittää pöydällä Bär ner mig till sjön koreografian kanssa. Väitän, että laulun koreografia syntyi sinä iltana.
    Mihinkään kovin hurjaan en kuitenkaan osallistunut. Kerran yllytettynä salakuljetin ravintolasta wc-paperirullan. Piilotin rullan jakun alle, mutta helppoa se ei ollut, koska rulla oli hyvin suuri.

Munkista ja lihan iloista

Pääsin ylioppilaspapereilla myös lukemaan ranskaa humanistiseen tiedekuntaan.
    Siellä opetti dominikaanimunkki Guy Béthune. Hän oli pieni, pieni setä, joka luennoi meille Ranskan kirjallisuudesta. Sellaisesta, jossa naisten ja miesten rakkaus on tärkeässä osassa. Opiskelijoiden kesken arvuuttelimme, onko hänellä kokemusta siitä, mistä puhuu. Usein Béthune varoitteli meitä: ”Katsokaa Ranskan kirjallisuuden esimerkkejä, jos menette kirjailijan kanssa naimisiin, tulette mahdollisesti kuuluisiksi, mutta helppo avioliitto ei tule olemaan”.

EY:stä ja muista ufoista luentoaiheista

Opiskelijakavereiden kanssa aloitimme aamumme joskus kahvilla Pataässässä. Naapuripöydässämme istui usein eräs nyt jo edesmennyt ministeriön kansliapäällikkö. Hän jakoi siellä tehtäviä virkamiehilleen. Ja hän ei juonut kahvia.
    Päivisin luin tentteihin kotona tai eduskunnan kirjastossa. Luennoista minulle jäi parhaiten mieleen Zacharias Sundströmin kurssi EY:n kilpailuoikeudesta. 70-luvun lopulla kaikki pitivät aihetta aivan ufona ja kävivät kurssilla vain koska se oli pakollinen. Toinen ufo aihe oli YK:n ihmisoikeussopimus, josta Lars D. Eriksson luennoi.

Lopputyön tekemisestä kuudessa viikossa

Opiskelun loppuvaiheessa olin RKP:n nuorisojärjestön puheenjohtaja, ja se viivästytti valmistumista. Kun sitten viimein päätin eristäytyä huoneeseeni ja tehdä loppututkielman, kirjoittaminen kesti kuusi viikkoa.
    Vähän harmittaa, etten valmistunut nopeammin.

Janne Salomaa
Kuvitus Ville Hyttinen