11. toukokuuta 2007
Teksti:

Mitä tulee mieleen poliisista? Naapuruston ja liikenteen turvallisuutta vaaliva poliisi? Vai jyrkkiä tulkintoja tekevä, mellakkavarusteissa patsasteleva poliisi?
    Veikkaan aika monen kallistuvan jälkimmäisen puolelle. Poliisilla on kieltämättä repaleinen julkisuuskuva viime vuoden ylilyöntien jälkeen.
    Onneksi poliisin tutkintatyö on myös korjannut esitettyjä virhearvioita: vuosipäiväänsä viettävän VR:n makasiinien palon syttymissyyn rikosteknisessä tutkinnassa esimerkiksi havaittiin, ettei palo ollut tuhopoltto. Se vei pohjan syytöksiltä, joita niin jotkut viranomaiset, tiedotusvälineet kuin kansalaisetkin esittivät palon jälkimainingeissa.
    Rikostekninen tutkinta on yhä keskeisempi osa rikosten tutkintaa, vaikka tätä puolta poliisista näkee julkisuudessa harvemmin. Dna-tutkimuksista on 15 vuodessa tullut yleisin rikostekninen menetelmä. Kun vielä 1990-luvun alussa tutkittiin 250 dna-näytettä vuodessa, nyt niitä tutkitaan jo 6 000.
    Dna-rekisterissä on jo 50 000 rikokseen syyllistyneen henkilön tunniste. Vuonna 2005 niiden joukosta löytyi rikostutkinnan yhteydessä 1 700 osumaa.
    Televisiosarjojen rikospaikkaja rikosteknisiä tutkijoita ympäröi erityinen aura. He ratkaisevat rötökset mitä ongelmallisimpia näytteitä tutkimalla. Heidän liuoksensa ovat aina yhtä säteileviä ja värikkäitä kuin itse tutkijatkin.
    Todellisuus on kliinisempi ja harmaampi. Kuten eräs rikoskemisti kiteytti, oikeat litkut ovat aina läpinäkyviä ja työ vaikeampaa.
    Sivulla seitsemän kerrotaan, miltä rikosteknisessä laboratoriossa ihan oikeasti näyttää.

Milka Sauvala