Artikkeliarkisto toukokuu 2007
Tieteen toivot
| 25. toukokuuta 2007 |
Sanovat, ettei Suomi voi kilpailla tutkimuksen määrällä: tarvitaan laatua, huippuosaajia ja tieteellisiä läpimurtoja. Mutta mistä ne syntyvät? Ylioppilaslehti kysyi kolmeltasadalta tieteen vaikuttajalta, mitkä ovat suomalaisen tieteen ajankohtaisimmat projektit ja kuka tekee omalla alallaan seuraavat merkittävät avaukset.
Esittelyssä mielenkiintoisimmat bongaukset: tätä kaikkea voi olla huippututkimus.
Eduskunnan untuvikko
| 25. toukokuuta 2007 |
Vihreiden Johanna Karimäki, 34, nousi maalisvaaleissa eduskuntaan myös omaksi yllätyksekseen. Matka Arkadianmäelle kävi nopeasti: nuori yksinhuoltaja ja biokemisti kiinnostui politiikasta vasta viisi vuotta sitten.
Tilauskoulutuksen toteutustapa edelleen epäselvä
| 25. toukokuuta 2007 |
Hallitus aikoo tehdä korkeakoulujen tilauskoulutuksen mahdolliseksi muuttamalla yliopistolakia.
Keskusteleva kirstunvartija
| 25. toukokuuta 2007 |
HYY Yhtymän tuleva toimitusjohtaja uskoo avoimeen ja epämuodolliseen johtamiseen.
Stadionspektaakkelia pystyttämässä
| 25. toukokuuta 2007 |
Ensi kesästä tulee Olympiastadionin kautta aikojen kiireisin keikkakesä, kun stadionille saapuvat Metallica, Genesis ja The Rolling Stones. Mitä tapahtuu ennen kuin Metallica kiipeää heinäkuussa 45 000-päisen suomalaisyleisön eteen?
Kadonneet kansiot
| 25. toukokuuta 2007 |
Tuhansia kansioita jää gradujen tarkastuksen jälkeen yliopiston nurkkiin.
Professorit ilman palkkaa
| 25. toukokuuta 2007 |
Professorien lakot ovat julkisten yliopistojen arkea Argentiinassa. Ne vaikeuttavat opiskelua, mutta opiskelijat eivät valita.
Arvio: Walt Whitmanin Valitut runot
| 25. toukokuuta 2007 |
Markus Jääskeläisen valikoima Walt Whitmanin runoutta paitsi modernisoi runoilijan kielen, myös esittelee tämän vanhuuden vuosinaan.
Arvio: Fountains of Waynen Traffic and Weather
| 25. toukokuuta 2007 |
Fountains of Waynen voimapop tuo mieleen Beatlesin ja Maija Vilkkumaan.
La Sarita – Andien fuusiorokin lähettiläät
| 25. toukokuuta 2007 |
Köyhien ja pikkurikollisten suojeluspyhimyksen mukaan nimetty perulaisbändi La Sarita on laitakaupungin väen asialla.
Maailmassa on virhe: Miksi päivässä voi tilata vain yhden opintorekisteriotteen?
| 25. toukokuuta 2007 |
Opintorekisteriotteen tilaamista weboodista rajoitetaan, vaikka tietokone lähettää sen automaattisesti.
Muistan: Heidi Hautala oli kansantaloudellinen katastrofi
| 25. toukokuuta 2007 |
Vihreiden kansaedustaja Heidi Hautala valmistui maatalous- ja metsätieteiden maisteriksi neljässätoista vuodessa. Sinä aikana hän koki ekologisen herätyksen, oli mukana perustamassa uusiopaperifirmaa ja tienasi alastonmallina Kuvataideakatemiassa.
Syntisiä nautintoja: Kirjailija Elina Hirvonen ja Kauniiden ja rohkeiden Brooke
| 25. toukokuuta 2007 |
Elina Hirvonen, kirjailija-dokumentaristi
Ylioppilaslehti kysyy: Käytkö Vanhalla?
| 25. toukokuuta 2007 |
Ylioppilaslehti kysyi toukokuussa sähköpostikyselyllä pääkaupunkiseudun korkeakoulujen opiskelijoiden mielipiteitä Vanhan ylioppilastalon palveluista. Osallistumiskutsut lähetettiin ainejärjestöjen tiedotuksen kautta. Kyselyyn tuli 879 vastausta.
Valokeilassa: Horjuu vaan ei taivu
| 25. toukokuuta 2007 |
Elokuvateattereille on luettu synkkiä ennusteita jo pitkään. Myös studioiden usko elokuvien teatterilevitykseen on horjunut, mutta nyt se näyttää taas vahvistuneen.
Perhepoika ja suuri suu
| 11. toukokuuta 2007 |
20-vuotias Perparim Hetemaj on yksi Suomen lupaavimmista nuorista jalkapalloilijoista. Kentällä AEK Ateenan keskikenttäpelaaja ei kunnioita ketään, mutta sen ulkopuolella hän kuuntelee kiltisti vanhempiaan.
Nörtit villissä lännessä
| 11. toukokuuta 2007 |
Ampumaradalla Heinolassa paukkuvat kuudestilaukeavat. Muta peittää cowboybootsit, kun lännenharrastajat kokoontuvat ampumaan kilpaa rosvojen ja intiaaninpäiden muotoisiin tauluihin. Mikä saa aikuisen ihmisen leikkimään cowboyta tai villinlännen sheriffiä?


