Supervillain, rytmimusiikin sekametelisoppa

T:Teksti:

1. Karri Heiskanen
laulaja

Muut sanovat: ystävällinen priimusmoottori, juttua tulee kuin apinalta paskaa.

Karri: ”Supervillainin tyyppien kanssa on ollut ristiinnaintia jo monessa projektissa. Luulin lähettäväni demomme Funky Elephantiin kuultavaksi keikkaa varten. Siksi oli yllätys kuulla demokilpailun voitosta. Itse asiassa en edes kuullut asiasta, vaan luin siitä festarin tiedotteesta.”

2. Simo Autio
mc

Muut sanovat: taiteileva lyyrikko, diggaa Eino Leinoa.

Simo: ”On luontevaa räpätä englanniksi. Olen opiskellut englanniksi kansainvälistä kauppaa, mikä tuskin kuitenkaan näkyy sanoituksissani. Tyylini juontaa old school battle -riimittelyyn ja sanaleikkeihin. Yksi esikuvani on Pharoahe Monch.”

3. Ari Aura
kosketinsoittaja

Muut sanovat: soittaa intuitiolla mitä tahansa soitinta.

Ari: ”Harrastan valokuvausta, ja viime keikalla hyppäsin kesken biisin alas lavalta ottamaan kuvia. Muut tuskin huomasivat. Soittomme on vapaata. Keikoilla biisit ovat saattaneet venähtää, kun emme ole muistaneet sopia lopetuksia.”

4. Sampo Mäkelä
rumpali

Muut sanovat: kävelevä musiikkikirjasto.

Sampo: ”Olen soittanut bändeissä rockia, poppia ja bluesia. Ehkä vanha rock, kuten Deep Purple, ja soul ovat ominta musiikkiani, mutta kuuntelen kaikkea – 90-luvun konemusiikkia lukuun ottamatta. Sen syntymän aikoihin ajattelin vielä, että ainoa oikea tapa tehdä musiikkia on akustisesti soittimilla.”

5. Jan Schulte-Tigges
kitaristi

Muut sanovat: katu-uskottava kitaristi, pakoilee armeijaa Suomessa ja Saksassa.

Jan: ”Bändi on musiikillinen keitos. On lystikästä, miten biisinaihio muuttuu bändin käsittelyssä orgaaniseksi ja hengittäväksi olioksi, kun jokainen tuo siihen omat mausteensa. Silloin isojen miesten naamoilta paistaa lapsellinen ilo.”

6. Mikko Muilu
basisti

Muut sanovat: pohjanmaalainen ei valita turhasta.

Mikko: ”Olen soittanut paljon cover-bändeissä, joissa kappaleet täytyy soittaa `oikein`. Tässä saan soittaa niin kuin itse haluan ja hyödyntää 50-luvun soulin kuvioita. Minulta ei odoteta paljon biisien suhteen, mikä on vapauttavaa.”

Ei kuvassa:

Ville Hovi
saksofonisti

Muut sanovat: tyylimies.

Ville: ”Saksofonin yhdistäminen hiphopiin ei ollut vaikeaa, koska hiphopin elementtejä on käytetty soulissa jo 40 vuotta. Soitan työkseni poliisien soittokunnassa, mikä on hyvin kurinalaista sektiosoittoa. Supervillainissa soitan mielelläni sooloja. Kun lupa annetaan, haluan olla sankari.”

Dan Goodall
Dj Scratchmo

Muut sanovat: visionääri, opetellut suomea kahdeksan vuotta tuloksetta.

Dan: ”DJ Scratchmo on jazzmuusikko Louis Armstrongin, lempinimeltään Satchmon, innoittama. Ideani on tuoda vanhaa musiikkia, kuten New Orleansin funkia 60-luvulta, soulia ja reggaeta, tähän päivään. Näitä levyjä käytän inspiraationa musiikillemme ja sampleina keikoilla. Nottinghamissa asuvan veljeni mielestä Simon räp kuulostaa siltä, että lavalla olisi iso newyorkilainen musta mc.”

Milka Sauvala

Supervillain 13.4. Semifinalissa Funky Elephant -festivaalilla, Urho Kekkosen katu 4-6.