02. maaliskuuta 2007
Teksti:

1.Nurmijärvi-ilmiö: omakotiasujien on muutettava kaupunkiin

Juna heittää kourallisen ihmisiä Kauklahden asemalle läntisessä Espoossa. Väki hajaantuu äkkiä ja asema jää autioksi.
    On sunnuntai, asuntonäytöissä kiertämisen päivä. Parin sadan metrin päässä asemalta, viimekesäisellä asuntomessualueella, näkyy vain muutamia kävelijöitä. Kadunvarsille on parkkeerattu vihreitä ja oransseja asunnonvälittäjien autoja.
    Yli puoli vuotta asuntomessujen jälkeen suuri osa alueen asunnoista on vielä myymättä.
    Eikä ihme: Kauklahti ei vaikuta kovin mielenkiintoiselta alueelta. Se on kuin mitäänsanomattoman kirkonkylän pienoismalli.
    Tosin parinkymmenen vuoden päästä Helsingissä ja sen ympäryskunnissa voi olla enemmänkin juuri tällaista seutua: matalia pari- ja erillistaloja, joiden takana olevia ruoholäikkiä tuskin viitsii pihoiksi kutsua.
    Asutus on tiivistä ja matalaa, niin kuin arkkitehtikielellä sanotaan.
    Tällaiset kaupunkimaiset pientalot voivat olla yksi vaihtoehto, kun pyritään pysäyttämään niin sanottu Nurmijärvi-ilmiö. Kauklahdilla halutaan houkutella kehä kolmosen taakse omakotitaloihin muuttavat perheet jäämään lähemmäs kaupunkialueen keskusta.
    ”Espoon messualue on harjoittelukenttä”, sanoo Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara.
    ”Nyt aluetta kannattaa tarkkaan seurata, että opitaan, missä vaiheessa asutusta pitää tiivistää ja kuinka paljon.”

Nurmijärvi-ilmiö, tai virallisemmin kaupunkirakenteen hajoaminen, on kansainvälinen trendi. Tosin Helsingin seudulla se on erityisen voimakas. Viime joulukuussa EU:n ympäristövirasto nosti Helsingin huonoksi esimerkiksi asutuksen hallitsemattomasta leviämisestä.
    Jos asutuksen hajoaminen vain jatkuu, joutuvat pääkaupunkiseudun palvelu- ja joukkoliikenneverkot koville. Silloin ihmiset ovat entistä riippuvaisempia autoistaan, ja kaupungin kasvihuonepäästöjen määrä kasvaa.
    Joukkoliikenteen osuus Helsingin seudun kokonaisliikenteestä laskee hitaasti, mutta tasaisesti. Vuonna 1988 42 prosenttia liikenteestä oli joukkoliikennettä, vuonna 2005 enää 38 prosenttia.
    Ei kuulosta hyvältä. Silti asialle ei Vaattovaaran mukaan osata tehdä paljon mitään.
    ”Kaupunkisuunnittelijat eivät tunnu ottavan ihmisten toiveita vakavasti. Perinteisen vision mukaan kaikkien pitäisi asua kerrostaloissa radan varressa, mutta tietty jengi sanoo tälle ei.”
    Vaattovaaran mielestä pitäisi perusteellisesti tutkia, miksi nämä ihmiset muuttavat pois kaupunkialueelta. Sitä ei hänen mukaansa ole vielä tehty.

Erilaisia kaupunkiasumisen muotoja kuitenkin suunnitellaan Helsingissä kuumeisesti.
    ”Länsisataman ja Sompasaaren alta vapautuvien alueiden rakentaminen tarkoittaa, että Helsingin kantakaupungissa rakennetaan kiivaammin kuin sataan vuoteen”, kertoo arkkitehti Matti Kaijansinkko, kaupungin Länsisatama- projektin päällikkö.
    Yleiskaavasuunnittelija Rikhard Manninen on tutkinut uusia tapoja asua kaupungissa.
    ”Kerrostaloasuminen on tulevaisuudessakin Helsingin pääasumismuoto, mutta jos sijainti on sopiva, voidaan kerrostaloalueiden laidoille tai väliin rakentaa pientalojakin”, Manninen kertoo.
    Yksi mahdollisuus kaupunkimaiseksi pientaloksi on townhouse, brittiläistyyppinen kaupunkitalo, jonka sisäänkäynti on suoraan kadulta. Taakse mahtuu pieni piha.
    ”Pääasia on kuitenkin pohtia, kuinka kerrostaloasumisesta saisi nykyistä houkuttelevampaa”, Manninen sanoo.
    Mannisen mukaan asuntojen pohjaratkaisujen tulisi olla nykyistä monipuolisempia ja muunneltavampia. Esimerkiksi Arabianrantaan suunniteltavissa loft-asunnoissa asukas voi itse vaikuttaa asunnon pohjaratkaisuun. Myös pihojen viihtyisyyteen tulisi kiinnittää enemmän huomiota.

Moni uskoo, ettei Nurmijärvi-ilmiölle tosiasiassa tarvitse tehdä juuri mitään. Se korjautuu itsestään realiteettien muuttuessa.
    ”Bensa ei nyt paljoa maksa, mutta kunhan sen hinta nousee tästä kolminkertaiseksi, niin haja-asutusalueille muuttaneet alkavat olla aika vaikeassa tilanteessa”, Kaijansinkko sanoo.
    Samaa mieltä on pääkaupunkiseudun ilmastostrategiaa valmistelemassa ollut Marja Jallinoja. Hänen mukaansa sähkölämmitteisiin omakotitaloihin ja palveluiden saavuttamattomiin muuttavia pitäisi varoittaa. Kun ilmastonmuutoksen torjuminen nostaa energian hintaa, voi ihanteelta tuntuneesta elämäntavasta yhtäkkiä tulla sietämättömän kallis.
    ”Ihmiset panevat kaikki varansa kiinni elämäntapaan, joka ei kahdenkymmenen vuoden päästä ole enää tavoiteltava. Arkiset kulut paisuvat ja talojen arvo laskee”, Jallinoja sanoo.

2.Eriarvoistuminen: köyhät ja rikkaat muuttavat omille asuinalueilleen

Neljä nostokurkea kääntyilee verkkaan helmikuisessa auringonpaisteessa. Munkkisaaren lämpölaitoksen piippu tupruttaa savua siniselle taivaalle. Kauempana Tallinkin laiva lipuu hitaasti jäisen meren halki.
    Nostokurkien juurella, jo harjaansa nousseiden kerrostalonraakileiden keskellä hyörii runsaasti miehiä sinisissä ja oransseissa haalareissa. Hengityshöyry sekoittuu kirkkaaseen ilmaan. Tässä rakennetaan Helsingin kalleinta asuinaluetta, Eiranrantaa.
    Työmaan vieressä rakennusyhtiön mainos vakuuttaa: ”Koti on syntynyt.” Kuvassa Botticellin Venus nousee aalloista.
    Rakennuttajilta ei ainakaan puutu itseluottamusta.
    Eiranrannan alueen on määrä olla valmis vuonna 2009. Halvimmat kolmiot maksavat yli 550 000 euroa. Kalleimpien asuntojen hinta nousee jo yli kahden miljoonan.
    Koko alue, merinäköaloineen ja tulevine puistoineen, tuntuu huutavan varakkuutta. Köyhillä ei tänne ole asiaa.

Kaupunginvaltuutettu Paavo Arhinmäki (vas.) murahtaa, kun häneltä kysyy Eiranrannasta. Hänen mukaansa alue on osoitus siitä, että Helsingissä ollaan, ainakin osittain, luopumassa sosiaalisen sekoittamisen ihanteesta.
    Eiranrantaan ei ole tulossa lainkaan sosiaalista, julkisesti tuettua asuntotuotantoa. Kaikki yksitoista taloa tontteineen on myyty kovan rahan asunnoiksi.
    Kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtajan Maija Anttilan (sd.) mukaan sosiaalinen asuntotuotanto olisi Eiranrannassa ollut mahdotonta. Tonttimaan hinta oli niin korkea, ettei sinne olisi voinut rakentaa arava-rahoitteisia asuntoja.
    Arhinmäen mielestä päätös myydä kaikki tontit oli väärä.
    ”Kaupunki olisi voinut varata sieltä jonkin tontin normaaliksi vuokratontiksi. Silloin asuntojen hinta ei olisi noussut niin korkeaksi.”
    Erityisesti porvariryhmät ovat kokeneet sosiaalisen asuntotuotannon vähentämisen hyväksi ratkaisuksi. Vaikka sitä pidettäisiin yhä ihanteena, ei se sovi kaikille alueille.
    ”Kaikkein arvokkaimmat ja himotuimmat alueet tulisi jättää sosiaalisen asuntotuotannon ulkopuolelle”, sanoo kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jan Vapaavuori (kok.).
    ”Taloudelliset realiteetit ratkaisevat.”
    Tosin Eiranrannan ökytaloista käytävä poliittinen kiista on vain laajemman ilmiön oire. Köyhät alueet köyhtyvät Helsingissä kiihtyvään tahtiin. Rikkaat taas rikastuvat, eivätkä he halua köyhiä naapureikseen, jos muitakin vaihtoehtoja on olemassa.

Kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara on tutkinut alueellista eriarvoistumista Helsingissä. Hänen mukaansa kyseessä on tuore ilmiö. Vielä 1990-luvulla huono-osaisuus oli pääkaupungissa pisteittäistä, se ei leimannut kokonaisia asuinalueita. Laman ja sitä seuranneen nousukauden myötä huono-osaisten ja hyvin toimeentulevien alueet alkoivat erottua.
    ”Ennen lamaa työttömyysprosentti oli eräissä ongelmalähiöissä vain kaksi prosenttia. Nyt se ei ole missään niin matala”, Vaattovaara sanoo.
    Ongelmallisimmilla alueilla joka kolmas työikäinen asukas on työtön.
    Segregaatio näkyy myös kaupungin vuokra-asunnoissa. Valtaosa taloista on hyviä, mutta Vaattovaaran mukaan hyvät kohteet paranevat ja huonot huononevat kovaan tahtiin.
    ”Niin sanottu kunnon väki muuttaa huonoimmista taloista kokonaan pois. Jäljelle jäävät vain ne, jotka eivät niin välitä.”
    Tulevaisuudessa eriarvoistumiskehitys jatkuu Vaattovaaran mukaan entistä kärjekkäämpänä. Tuloerot kasvavat entisestään. Turvattomuus lisääntyy köyhtyvillä alueilla.
    ”Tiheään rakennetuilla asuinalueilla ihmiset kokevat olonsa turvattomaksi. Siihen vaikuttaa niin rakennettu ympäristö kuin väestökin.”

Yksi syy alueiden eriarvoistumiseen voi olla sodanjälkeisen asuntotuotannon yksipuolisuus. Yleiskaavasuunnittelija Rikhard Mannisen mukaan asuinalueille rakennettiin usein vain yhden kokoisia asuntoja.
    ”Helsingissä on kokonaisia alueita, joilla ei ole isoja asuntoja ollenkaan. On pelkkiä kaksioita ja kolmioita, ja jälkimmäisetkin ovat nykystandardein liian pieniä. Näistä alueista tulee läpikulkualueita.”
    Ennen sotia rakennettiin toisin. Kantakaupungissa yhdessä korttelissa saattaa asua sinkkuja ja hyvin erilaisia perheitä. Sosiaalinen kirjo on laaja.
    Vaattovaaran mukaan alueiden eriytyminen ei ole ongelma. Pienituloisten asuttamat alueet saavatkin jäädä sellaisiksi, jos ne vain löytävät omaleimaisen identiteetin.
    Tällaista kehitystä professori kutsuu positiiviseksi eriytymiseksi.
    ”Jos tuloerot kasvavat, mutta fyysinen etäisyys pysyy vähäisenä, ei edesauteta sosiaalista harmoniaa. Siitä voi olla seurauksena konflikteja.”
    Vielä mikään poliittinen puolue ei ole lämmennyt Vaattovaaran ajatukselle. Sosiaalinen sekoittaminen on kaikille puolueille edelleen tärkeä lähtökohta, ainakin puheissa.
    Tosin muutos voi olla ovella, kun pääkaupunkiseudun kaupungit kisaavat hyvistä veronmaksajista. Yhtenä houkuttimena voivat olla korkean profiilin kämpät kaukana vähävaraisuuden lieveilmiöistä. Houkutus heittää sosiaalisen sekoittamisen ihanne romukoppaan kasvaa varmasti. Eri asia on, kuinka moni tähän keinoon tarttuu.

3. Elävä kaupunki: elvyttäisikö tunneli keskustan?

”Automarketit ovat vieneet keskustan liikkeiltä euroja”, sanoo arkkitehti Matti Kaijansinkko.
    ”Tietynlainen amerikkalainen ilmiö on menossa meilläkin. Keskusta menettää merkitystään kaupallisena keskuksena.”
    Kaijansinkon huolen jakavat monet. 1990-luvulle asti keskusta oli Helsingin alueen kaupallisen toiminnan ehdoton keskus. Sitten tulivat automarketit ja valtavat ostoskeskukset, jotka alkoivat vetää väkeä etäämmälle.
    Kaijansinkon mielestä keskustan vetovoimaa voidaan lisätä rakentamalla lisää tiivistä asutusta kantakaupunkiin. Epäilemättä Jätkäsaaren uudet asunnot tulevat lisäämään keskustan elinvoimaa.
    Myös mahdollisen keskustatunnelin rakentamista perustellaan keskustan vetovoiman lisäämisellä. Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtajan Maija Anttilan (sd.) mukaan sen rakentaminen mahdollistaisi kävelykeskustan luomisen.
    ”Keskustatunneli veisi 50 000 autoa vuorokaudessa maan alle. Se lisäisi keskustan viihtyisyyttä.”
    Epäilijöiden mukaan keskustatunnelin rakentaminen vain lisäisi autoistumista.
    ”Auto on niin iisi juttu. Mitä paremmat autotiet keskustasta ulos rakennetaan, sitä enemmän ihmiset autoilevat”, sanoo Kaijansinkko.
    Tunnelisuunnitelman alkuvaiheessa puhuttiin vielä varsin laajasta kävelykeskustasta. Nyt suunnitelmat ovat muuttuneet. Luonnokseen on sidottu vain Kaivokadun rauhoittaminen liikenteeltä ja Esplanadien muuttaminen yksisuuntaisiksi.
    Moni kysyy, riittääkö raha sekä kävelykeskustan kehittämiseen että keskustatunnelin rakentamiseen. Tunnelin on arvioitu maksavan noin 300 miljoonaa euroa.

4. Monikulttuurisuus: milloin Helsinkiin nousee ensimmäinen minareetti?

”Seuraavan kymmenen vuoden kuluessa Helsinkiin rakennetaan ensimmäinen moskeijaksi suunniteltu moskeija”, sanoo Suomen islamilaisen yhdyskunnan sihteeri Anas Hajjar.
    Tällä hetkellä jo pelkästään Helsingissä on lukuisia moskeijoita, mutta ne kaikki toimivat tavallisissa kerrostaloissa. Järvenpäässä on tataarien rukoushuone, joka on rakennettu siihen tarkoitukseen jo 1940-luvulla.
    Hajjarin mukaan moskeijan rakentaminen riippuu lähinnä rahoituksesta. Paikkoja moskeijalle löytyisi.
    ”Sen pitäisi sijaita keskeisellä paikalla, jossa on hyvät liikenneyhteydet joka suuntaan”, Hajjar kuvailee.
    Myös kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtajan Maija Anttilan (sd.) mukaan monikulttuurisuuden on näyttävä myös Helsingin kaupunkikuvassa. Hän korostaa, että Helsinki on jo ennestään monikulttuurinen kaupunki.
    ”Meillä on evankelisluterilaisia kirkkoja, on Konstantinopolin patriarkaatin alainen Uspenskin katedraali ja pian Itäkeskukseen rakennetaan Moskovan patriarkaatin alainen ortodoksikirkko. Miksi ei siis moskeijaa?”
    Hajjarin mukaan monikulttuurisuus tarkoittaa muutakin kuin moskeijoita ja kirkkoja.
    ”Eri kulttuurien vaikutteet voisivat näkyä rakennuksissa laajemminkin. Mutta se taas riippuu arkkitehdeistä.”
    Anttila on hieman epäileväinen tämän suhteen.
    ”Hirveän suuria kontrasteja ei saisi syntyä. Uudet vaikutteet eivät saisi olla ristiriidassa suomalaisen rakennusperinteen kanssa.”

5. Kaupunkikulttuuri: merenrannat entistä parempaan käyttöön

”Meidän kaupunkikulttuurimme on vielä hirveän nuorta”, sanoo arkkitehti Matti Kaijansinkko.
    ”Isäni syntyi maalaistalon saunassa, ja minä olen jo umpiurbanisti. Muutos tapahtuu varmasti parissa sukupolvessa.”
    Kaijansinkon mielestä nyt olisi tärkeää kehittää Helsingin urbaania kulttuuria. Se parantaisi kaupungin kilpailukykyä, niin kansainvälisesti kuin asuinpaikkanakin.
    Mittavia kulttuurihankkeita onkin kesken ja vireillä. Kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Maija Anttila (sd.) korostaa Musiikkitalon ja sen ympäristön merkitystä.
    ”En haluaisi, että talo käpristää musiikkielämän elitistiseksi. Sen on rikastettava myös uudenlaisia, marginaalisempia musiikin muotoja.”
    Myös pienten teatterien toimintaedellytyksiä tulisi Anttilan mukaan parantaa.
    Kaijansinkon mukaan tärkein urbaania elämää edistävä tekijä on kuitenkin satamien alta vapautuvien merenrantojen kekseliäs käyttö. Asukkaita tulisi houkutella viettämään aikaansa rannoilla kävellen.
    ”Siellä pitäisi olla kuppiloita ja muita levähdyspaikkoja. Lisäksi esimerkiksi Hietalahden altaassa voisi olla vanhoja höyrylaivoja, hinaajia ja muita museoaluksia, jotka nyt on piilotettu telakoille.”

Pääkaupunkiseutu 20 vuoden päästä

1 500 000 asukasta (nyt noin 1 275 000)
280 000 yli 65-vuotiasta (nyt noin 133 000)
220 000 alle 15-vuotiasta (nyt jotakuinkin saman verran)
Yhtä asukasta kohti asuinpinta-alaa on 38 neliömetriä, kun nyt sitä on 33.
Yksistään pääkaupunkiseudulla on 150 000 – 170 000 ulkomaalaistaustaista asukasta, eli yli kaksi kertaa tämänhetkinen määrä.*
170 000 ihmistä sukkuloi töihin pääkaupunkiseudulle ympäryskunnista.
20 000 ihmistä sukkuloi pääkaupunkiseudulta ympäryskuntiin.

* Arviossa ovat mukana ns. ensimmäisen ja toisen polven maahanmuuttajat.

Lähteet: YTV ja Helsingin kaupungin tietokeskus

Ville Seuri
Kuvat Fredrika Biström