Ulkona sisällä

T:Teksti:

Luonto on elokuvissa usein läsnä, mutta harvoin pääosassa.
    ”Luontoaiheet eivät ole koskaan olleet suosittua elokuvamateriaalia. Silti luontoa on läpi elokuvan historian käytetty studiomaisena taustana, spektaakkelimaisen efektin luojana”, sanoo elokuva- ja televisiotutkimuksen tuntiopettaja Harri Kilpi.
    Kilpi on ollut ideoimassa elokuvateatteri Orionissa kevään aikana järjestettävää Elokuva ja luonto -yleisöluentosarjaa. Elokuvan luontosuhdetta puivia luentoja täydentävät esimerkkielokuvat John Boormanin Syvän Joen (1972) vihamielisestä takahikiäpainajaisesta Jacques Cousteaun meren ihmeitä ihastelevaan Elävä meri -dokumenttiin (1964).
    Luonnon asemaa pohtivissa elokuvissa suhde siihen on usein suojeleva tai romantisoiva. Genre-elokuvissa pääosaan noussut luonto tarjoaa perusasioiden järkkymisestä seuraavaa pelkoa: vedenpaisumusta ja tulivuorenpurkauksia, vihamielisiä lintuparvia tai kaupunkilaisia järsiviä alligaattoreita.
    ”Taide-elokuvissa luonnolle saatetaan antaa rooli henkilöiden mielenmaise mien symbolina”, Kilpi kuvailee.

Kirjallisuustiteessä viime vuosikymmeninä päätään nostanut ekokriittinen näkökulma on vielä tuoreempi lähestymistapa elokuvatutkimuksessa.
    ”Vaikka luonnon ja esimerkiksi eläinten kuvausta elokuvissa on tutkittu pitkään, environmentalistiseen eetokseen kytkeytyvän ekokritiikki-nimikkeen alla elokuvatutkimusta on tehty vasta muutamia vuosia”, aiheesta luennoiva Kilpi kertoo.
    ”Ekokritiikki tarjoaa mielenkiintoisen ikkunan esimerkiksi edelleen jatkuvaan dokumenttibuumiin. Luontodokumenttien luontokuvasta ja ideologioista luennoiva Kaarina Hazard näkee luontokuvausten arvojen koventuneen. Toinen kiinnostava näkökulma luontodokumentteihin on niiden spektaakkelimaisuuden kritiikki: tuudittaako idealisoitu luontokuva ihmiset siihen, että luonnossa on kaikki hyvin.”
    Kilven mielestä fiktioelokuvien luontokuva ei ole muuttunut raadollisempaan suuntaan.
    ”Tai jos on, muutos on esitettävissä sillä, että väkivallan esittämisestä on tullut elokuvissa yleisesti hyväksyttävämpää.”

Matti Rämö
Kuva Suomen elokuva-arkisto

Elokuva ja luonto -luentosarja elokuvateatteri Orionissa Eerikinkatu 15 perjantaisin klo 14.30, alkaen 9.2.