15. joulukuuta 2006
Teksti:

Finnkino uudisti elokuvalippujensa hinnoittelun marraskuun puolivälissä. Käyttöön tulee erillinen lasten lippu. Lisäksi varusmiehet ja eläkeläiset saavat jatkossa alennuksen esittämällä joko varusmieskortin tai eläkkeensaaja-merkinnällä varustetun kela-kortin. Opiskelijan alennus riippuu edelleen siitä, tarjoaako opiskelijan ylioppilaskunta edullisia lippuja jäsenilleen. Miksei opiskelija saa alennusta tiskiltä, markkinointipäällikkö Kaj Itämäki Finnkinosta?
    Asiasta on kyllä keskusteltu. Meillä on ollut jo pitkään käytössä opiskelijamyynti ylioppilaskuntien ja yliopiston kirjakauppojen kautta. En tiedä kuinka monessa ylioppilaskunnassa se on käytössä, mutta veikkaan että ainakin jossakin kaikilla meidän yhdeksästä paikkakunnasta. Opiskelijat voivat myös hyödyntää päivänäytöksiä, joissa on halvemmat hinnat. Tietenkin monet opiskelevat päivällä, mutta opiskelijat pääsevät myös liikkumaan joustavammin kuin monet muut.

Entä mikseivät työttömät saa alennusta lipusta?
    He voivat myös hyödyntää päivänäytöksien paikoitellen 30-40 prosentin suuruisia alennuksia.

Työttömien pitäisi siis käydä elokuvissa vain päivisin, eikä muiden kanssa iltaisin?
    Ei, mutta se on halpa tapa. Tässä on tietenkin myös se asia, että miten työtön tunnistettaisiin elokuvateatterin kassalla? Sama pätee tietenkin myös opiskelijoihin. Ehkä sinä voisit auttaa meitä tässä.

Opiskelijoilla on opiskelijakortti.
    Niin juu. Onko sellainen kaikilla?

Pääsääntöisesti kyllä. Voisivatko opiskelijat siis saada alennusta jatkossa?
    Kyllä se on mahdollista ja asiasta keskustellaan, seuraavan kerran ensi perjantaina (15.12.).

Elina Kervinen