Keskustakampuksen kirjastot yhdistetään vuoden 2010 alussa
| 1. joulukuuta 2006 | Laajat artikkelit | kommentit (8) |
”Kirjastomme on meille tärkeä käsikirjasto. Opetustyö hankaloituu ratkaisevasti, jos laitoskirjastot yhdistetään”, sanoo tuntiopettaja Johanna Vakkari taidehistorian laitoskirjastossa.
Keskustakampuksen kirjastot yhdistetään vuoden 2010 alussa. Opiskelijakirjastosta ja tiedekuntakirjastoista muodostetaan yksi hallinnollinen kokonaisuus. Samalla keskustaan pyritään muodostamaan kampuskirjasto, jossa tiedekuntakirjastojen kokoelmat olisivat saman katon alla.
Kansalliskirjastoa, entistä Helsingin yliopiston kirjastoa, yhdistyminen ei koske.
Yliopiston konsistori päätti yhdistymisestä elokuun 16. päivä. Kirjastojen yhdistymistä valmistelevat työryhmät aloittivat toimintansa marraskuussa. Jos tila keskustan kampuskirjastolle löytyy, siirtyvät tiedekuntakirjastot ja laitoskirjastot historiaan. Tämänhetkisten suunnitelmien mukaan muutto ei koskisi keväällä 2005 Minervaan Siltavuorenpenkereelle muuttanutta käyttäytymistieteiden kirjastoa.
Keskustan kampuskirjaston muodostaminen on osa laajempaa yliopiston kirjastorakenteen uudistamista. Kirjastot järjestetään vuoden 2010 alusta lähtien joko yhdeksi hallinnolliseksi kokonaisuudeksi tai neljäksi kampuskirjastoksi. Päätös siitä, kumpaan malliin siirrytään, tehdään selvitysten jälkeen syksyllä 2007.
Kumpulassa, Viikissä ja Meilahdessa on jo kampuskirjastot, joten noiden kirjastojen asiakkaille uudistus ei juuri näy. Keskustakampuksella sitä vastoin toimii tällä hetkellä 18 hyvin erilaista kirjastojen toimipistettä. Niistä pienimpiä ovat humanistisen tiedekunnan entiset laitoskirjastot ja suurin Opiskelijakirjasto, josta lainataan yli puolet yliopiston kirjastojen kotilainoista.
”Mikäli kirjastoille löytyy yhteinen tila, uudistus tarkoittaa sitä, että välimatka kirjastoon kasvaa”, sanoo vt. tieto- ja kirjastopalvelujohtaja Heli Myllys yliopiston hallintovirastosta.
”Toisaalta sitten suuri valikoima on saatavissa samasta osoitteesta eikä kirjojen perässä enää tarvitse juosta ympäri kampusta.”
Myllyksen mukaan uudistuksen taustalla ovat valtionhallinnon tuottavuusvaatimukset. Samaan aikaan myös kirjastoille asetetut vaatimukset ovat lisääntyneet. Elektroninen julkaiseminen, kansainvälistyminen ja tieteenalojen entistä eriytyneemmät tietopalvelut lisäävät kirjastojen työtaakkaa.
”Kirjaston rakenteen kehittäminen on ratkaisu tähän. Ohentamalla hallintoa ja keskittämällä tehtäviä voidaan kirjahankintoihin ja yksilöllisiin lähipalveluihin satsata lisää.”
Rakenteellisen uudistuksen yhteydessä on tarkoitus keskittää esimerkiksi hankintapalveluita. Ehdotukset hankittavasta tieteellisestä kirjallisuudesta tulisivat yhä suurelta osin tiedekunnilta ja laitoksilta, mutta kirjojen tilaaminen ja luettelointi tehtäisiin keskitetysti yhdessä paikassa.
Uudistuksen taustalla on myös kirjastojen henkilökunnan vanheneminen. Vuoteen 2011 mennessä yliopiston kirjastojen 250 työntekijästä viidennes eli noin 50 henkilöä jää eläkkeelle. Kaikkia virkoja ei aiota täyttää uudelleen.
”Osa viroista lakkautetaan, osa taas kohdennetaan uusiin toimipaikkoihin tai tehtäviin”, kertoo Myllys.
”Lakkautettavista viroista yli jäävät varat voidaan sitten käyttää aineiston hankintaan ja henkilökunnan palkkojen nostamiseen.”
Uutta paikkaa keskustan kampuskirjastolle ei vielä tiedetä, mutta suunnitelmia on jo tehty.
”Olemme kartoittaneet erilaisia vaihtoehtoja”, kertoo yliopiston tekninen johtaja Anna-Maija Lukkari, muttei suostu paljastamaan sen enempää.
Kirjastojen yhdistäminen vaatii joka tapauksessa valtavan tilan. Opiskelijakirjaston pinta-ala on 4 500 neliömetriä. Keskustan tiedekunta- ja laitoskirjastot, Minerva poisluettuna, taas käsittävät 8 500 neliömetrin alan.
Lukkarin mukaan tilantarve vähenee tosin kampuskirjastossa hieman, sillä nykyään hajautetusti hoidettavia tehtäviä, kuten hallintoa, voidaan yhdistää.
Laitoskirjastojen lopettamisen pelätään vaikeuttavan opetusta
Yliopiston laitoksilla keskustan kampuskirjaston muodostaminen on kirvoittanut myös katkeria kommentteja. Monelle tutkijalle laitoksen kirjasto on toiminut käsikirjastona. Sinne on hipsuteltu tohvelit jalassa.
”Laitoksilla pelätään, että kirjasto etääntyy tutkijoista ja tieteenalastaan”, sanoo Helsingin yliopiston henkilökuntayhdistyksen puheenjohtaja, kirjastosihteeri Elisa Hyytiäinen.
Kumpulassa ja Meilahdessa kampuskirjasto toimii Hyytiäisen mukaan hyvin, sillä kampuksilla on vain yksi tiedekunta.
Keskustakampuksen kirjastossa toimisi viisi eri tiedekuntaa, joista jokaisella on omat erikoisvaateensa. Näissä tiedekunnissa kirjoilla on usein merkittävämpi rooli tutkimuksessa ja opetuksessa kuin muilla kampuksilla. Laaja käsikirjasto on opetuksessa välttämätön.
”Tiedekuntien erityisvaatimukset ja etääntymisen riski tulee ottaa huomioon, kun yhdistymistä suunnitellaan”, sanoo Hyytiäinen.
Yliopiston kirjastotoimikunnan puheenjohtaja, vararehtori Hannele Niemi tunnustaa huolet todellisiksi. Tenttikirjojen ja opetuksen yhteydessä tarvittavan kirjallisuuden tulisi olla tentaattoreiden saatavilla.
”Esimerkiksi laina-ajoissa voidaan joustaa tai varata kirjoista kurssikohtaisia lainaosuuksia.”
Niemen mukaan uusia palveluita suunnitellaan tarkemmin sitten, kun kampuskirjaston tilaongelma on ratkaistu.
Ville Seuri
Kuva: Stina Salin
Ylioppilaslehti kysyy: Mitä mieltä kirjastopalveluista?
Oletko tyytyväinen opiskelijoille suunnattuihin kirjastopalveluihin?
Kyllä 84 %
En 16 %
Oletko jäänyt ilman tarvitsemaasi tenttikirjaa?
Jatkuvasti 15,3 %
Joskus 54 %
Harvoin 22,9 %
En koskaan 7,8 %
Tarjoavatko yliopiston kirjastot oman alasi tutkimuskirjallisuutta?
Erittäin monipuolisesti 11,1 %
Riittävän monipuolisesti 71,1 %
Suppeasti 16,6 %
Erittäin suppeasti 1,2 %
Käytätkö Opiskelijakirjaston palveluita? (H3 Kaisaniemessä)
Kyllä 72,6 %
En 27,4 %
Käytätkö tiedekuntasi, laitoksesi ja/tai yksikkösi kirjastoa?
Kyllä 92,6 %
En 7,4 %
Kirjastopalveluista sanottua
”Kannatan ehdottomasti yliopiston kirjastojen yhdistämistä! Silloin ei tarvitsisi ravata viidessä kirjastossa muutaman kirjan perässä, vaan kaikki tarvitsemansa palvelut saisi saman katon alta.”
”Laitoksemme kirjasto toimii erinomaisesti, koska se on vain oman alan opiskelijoiden käytössä (lukutilaa riittää) ja kirjat ovat vuorokausilainoja.”
”Olen monesti joutunut kopioimaan kokonaisia kirjoja, koska kurssikirjoja ei vain ole ollut vapaana. Onneksi kirjoista on yleensä yksi tai kaksi ’ei kotilainaan’ -kappaletta. Koko kirjan kopioiminen tuntuu silti aika hullulta.”
”Sähköpostimuistutukset rulettaa, sakkomaksuni ovat vähentyneet selvästi.”
”En ole vielä tarvinnut kirjastoa. Opiskelen vasta toista vuotta.”
”Helsingin yliopiston kirjastolaitos on toimintakulttuuriltaan niin paikalleen jämähtänyt ja vanhanaikainen, että ei toista löydy. Henkilökunta ei ole kuullutkaan sellaista sanaa kuin asiakaspalvelu.”
”Gradua tehdessäni olen tosiaan yllättynyt siitä, miten runsaasti esimerkiksi aikakausijulkaisuja erityisesti Kansalliskirjaston uumenista löytyy. Myös kirjaston palvelualtis ja ystävällinen henkilökunta ansaitsee erityiskiitoksen ja varmasti myös palkankorotuksen.”
”Opiskelijakirjasto on muuten ihan tyydyttävä, mutta kurssikirjat ovat joskus kammottavan saastaisia (kahvia kaatunut sivuille, kellastuneita, tupakanhajuisia, teksti miljoonan erivärisen alleviivauksen peitossa). Lisäksi tietyillä aloilla ihmiset näyttävät erikoistuneen piilottelemaan ’ei kotilainaan’ -kappaleita kurssikirjoista.”
Vahva argumentti laitos- ja oppiainekirjastojen puolesta: aineen opiskelijoiden ja opettajien kohtaamisen mahdollisuus ratkaisevasti suurempi kuin keskitetyssä marketkirjastossa.
Kiitos siitä, että kiinnitätte huomion tähän tärkeään asiaan. Jutussa ei kuitenkaan tule esille se tosiasia, johon viime Yliopisto -lehden kolumnissani kiinnitin huomion: oppiaineen kirjasto on (ainakin) taidehistoriassa tutkimusympäristönä korvaamaton. Suuri määrä jatko-opiskelijoita toimii siellä yhdessä professoreiden ja muien opettajien kanssa. Opetusta tapahtuu epämuodollisesti ja välittömästi kohtaamisissa hyllyjen välissä. Tieteenalan perintö on avohyllyissä läsnä koko ajan ja uusin tutkimus samoissa tiloissa olevien tietokoneiden kautta verkosta tavoitettavissa. Tärkeä uudistus olisi saada tiloihin langaton verkkoyhteys. Se, että pohditaan vain henkilöstön palkkamenojen pienentämistä kirjaston toiminnallisen kehittämisen sijaan, näivettää tutkimuksen ja pikkuhiljaa tiedeyhteisön.
Rajansa kaikella! Ei kai nyt sentään laitoskirjastoihin pidä kajota. Omalla laitoksellamme on pienehkö, mutta käyttökelpoinen laitoskirjasto, josta on suurta apua ja hyötyä niin opettajille kuin tutkijoillekin. Moni opettaja on jopa omin hankinnoin kartuttanut laitoskirjaston muuten hitaasti karttuvaa nidemäärää ostamalla esim. konferenssimatkoilta alan viimeistä kirjallisuutta. Kirjastossa on pyritty pitämään kaikki tenttikirjat. Tentaattorit ja tentittävät kirjat kun tunnetusti vaihtuvat tiheään, uusien kuulustelijoiden on ollut hyvä tietää, mistä hakea tarvitsemaansa. Tällaista, käsikirjastoksi luonnehdittavaa pientä kirjastoa ei voi sijoittaa mihinkään muualle kuin sinne, missä sitä aidosti tarvitaan.
Yhdyn edellisiin kirjoittajiin siinä, että laitoskirjastot toimivat tärkeinä kohtaamispaikkoina opettajien ja oppilaiden välillä. Ajatus jättikirjastosta kauhistuttaa opiskelijaa. Opiskelijakirjastossa käyminen antaa esimakua suunnitteilla olevasta kampuskirjastosta. Paikka on persoonaton ja sellaiseksi muodostuu myös suunnitteilla oleva iso kampuskirjasto. Sitä paitsi keskustan laitoskirjastot sijaitsevat niin lähellä toisiaan, etten ole koskaan kokenut kirjojen hakua eri taloista ongelmalliseksi.
Näyttää siltä, että “isompi on parempaa” -ajattelu jyllää todenteolla yliopistossamme.
Suuntaus Helsingin yliopistossa on ollut viime vuosina kohti yhä suurempia kokonaisuuksia ja persoonattomimpia ratkaisuja. Koska yliopistomme on kuitenkin suhteellisen suuri yliopisto, ei tällainen keskittäminen välttämättä toimi, eikä todellakaan aja opiskelijan etuja.
Koska meillä harvoin on (ainakaan perustutkinto-opiskelijoiden tasolla) vahvaa laitoksen sisäistä kulttuuria, ja koska meiltä puuttuvat college-tyyppiset “akateemiset kodit”, ainoaksi vähänkään kotoisaksi ympäristöksi opiskelijalle jäävät usein laitoskohtaiset kirjastot. Ne ovat paitsi luonnollisia kohtaamispaikkoja ja sosiaalisten suhteiden ylläpitäjiä, myös opiskelijoiden “työpaikkoja”: opiskelu saattaa sujua suureen kirjastoon verrattuna huomattavasti helpommin laitoskirjastossa, jossa niin hyllyjen sisältö kuin niiden muutkin käyttäjät ovat tuttuja. Lisäksi laitoksen “pieni maailma” varmasti vaikuttaa opiskelumotivaatioon sekä – mikä tärkeintä – estää opiskelijoita uhkaavan eristäytymisen syntymistä. Integroituminen omaan opiskelu- ja tiedeyhteisöön on tärkeintä juuri perustutkintovaiheessa – vaikuttavathan opiskeluaikaiset ihmissuhteet paitsi tulevaan ammattiin, myös siihen, minkälaisia ihmisiä meistä yliopisto-opiskelijoista kehittyy. Lisäksi monelle opiskelunsa aloittavalle Helsinki on uusi kaupunki, ja oman yhteisön löytäminen täällä voi olla hankalaa. Nykyisellään Helsingin yliopisto ei mielestäni toteuta “alma mater” -rooliaan kovinkaan kiitettävästi: verkkoympäristön tultua yhä tärkeämmäksi opintojen suorittamisessa opiskelija saa yhä vähemmän face-to-face -opetusta, ja jää siten usein yksin tenttikirjojensa – ja kysymystensä – kanssa.
On totta, että nykyisellään etenkin humanistisen alan kirjastot ovat kovin levällään keskustakampuksen alueella ja että joskus kirjojen lainaamiseen ja palauttamiseen menee luvattoman kauan aikaa. Mutta kuinka moni opiskelijoista ylipäänsä tarvitsee kirjallisuutta oman laitoskirjaston ulkopuolelta? Entä voisiko kirjastojen yhdistämisen sijaan olla mahdollista tilata kirjoja toisiin kirjastoihin – ovathan kirjastojen hakutiedotkin saman hakusivun alaisuudessa. Näin säästyttäisiin taas yhdeltä suurelta rakennushankkeelta yliopiston alueella ja laitoskirjastot säilyisivät yliopistomme henkisinä peruspilareina.
Tähänastiset kommentit vastustavat keskittämistä. Olen aivan samaa mieltä, erityisesti kun on kysymys muusta kuin perusopiskelijoille tarkoitetusta kurssikirjalainaamosta (jollaista en hyvän laitoskirjaston ansiosta tarvinnut omana opiskeluaikanani kertaakaan). Vankan kokemukseni mukaan tutkijoiden ja henkilökunnan ympärivuorokautinen kirjapalvelu ja yhteiskunnan eri saroilla toimivien kollegoiden epämuodollinen sosiaalinen kohtaaminen toteutuvat vain pienissä yksiköissä. Kun tätä kirjoitan, on kuitenkin jo päätetty suurkirjaston sijoittuvan Pukevan taloon. Erimielisiä näkemyksiä ei siis toistaiseksi ole juurikaan kuultu. Toivokaamme, että käytännön suunnittelussa tilanne muuttuu.
Sijoituspaikka merkitsee suuren kirjamäärän siirtämistä varastoihin, mikäli kaikki nykyinen keskustakampuskirjastojen aineisto siirtyy sinne. Voidaan kysyä, eikö tieteenalojen historialla ja näkemysten kirjolla ole merkitystä. Toinen ilmeinen seikka on tenttikirjallisuuden nouseminen keskeiseksi tieteelliseksi kirjallisuudeksi. Tämä sen vuoksi, että valintoja varastoinnin ja avohyllyihin sijoittamisen välillä pitää tehdä jollain perusteella, ja mitä todennäköisimmin se on käyttömäärä. Tosiasiassa kuitenkin jokainen osaa kaivata tenttikirjaa ja voisi tilata sen mistä tahansa, mutta kuka ymmärtää etsiä kirjaa, josta ei ole kuullut keneltäkään ja jonka hakutiedot eivät paljasta kaikkea (jos mitään) sisällöstä.
Odotan ja toivon aitoa keskustelua yliopiston kirjastojen kehittämisestä ennen kuin se on liian myöhäistä.
Yhdistymisen vastustaminen leimataaan herkästi “muutosvastarinnaksi”. Mutta miksi ihmeessä kukaan haluaisi muuttaa toimivaa systeemiä? Ja olisiko mahdollista yhdistää vain sitä halajavat kirjastot? Ainakin kirjastojen ja laitosten oma mielipide tulisi ottaa huomioon!
Kirjastoja ei nykymuodossaan varmaankaan tarvita kauaa, sillä sähköinen julkaisu on tulevaisuutta. Saatavuuskin on silloin varmaa: koneelle vain ja lukemaan. (No, vanhoja klassikoitahan ei tietenkään ole sähköisessä muodossa, mutta siinähän on kirjastovirkailijoille paljon työtä.)