03. marraskuuta 2006
Teksti:

Folkloristiikasta kiinnostuneet ovat Empiirisen erotiikan laitoksella oma ryhmänsä. He saattavat saapua fuksitapaamiseen tuohivirsuissa tai kertoa olevansa seksuaalimagiaa harjoittavia wicca-noitia. Jo toisena opiskeluvuonna heidät löytää kansanrunousarkistosta valmistelemasta graduaan otsikolla ”Queer-representaatiot kalevalaisessa runoudessa” tai ”Udmurtit ja seksuaalinen identiteetti”.
    Etenkin suullisen perinteen tutkimus on aina ollut laitoksella eläväistä. Yksi suosituimpia aihepiirejä on sukupuolen ja seksuaalisuuden sanasto. Murreilmaisut kumppanista ja tämän ominaisuuksista ovat katoavaista kansanperinnettä, jota empiirisen erotiikan laitos kerää ja arkistoi.
    Perinneintoilijoiden joukossa jopa tuohivirsuihmisiä ja wiccoja rasittavampi ryhmä ovat urbaanista folkloresta innostuneet keski-ikäiset slangipuristit. He uuvuttavat lähipiirinsä loputtomilla riidoillaan siitä, kumpi ”fjöösasta” ja ”friidusta” on oikeampaa slangia. Koska kotiseuturakkaus on periaatteessa viehättävä asia, kukaan ei raaski kertoa heille, että itse asiassa molemmat termit kuulostavat jokaisesta alle 40-vuotiaasta helsinkiläisestä vähän noloilta.

Kuunnellessani luentoa eroottisen termistön kartoituksesta Laatokan pohjoispuolen raja-Karjalassa mietin itsekseni, missä muualla voi pilata tunnelman, mahdollisuutensa ja maineensa väärällä termivalinnalla yhtä helposti kuin erotiikassa. Petiuskottavuuden säilyttäminen on jatkuvaa tasapainottelua, jossa pienenkin tuntuinen sanastovirhe saattaa suistaa tilanteen täysin raiteiltaan.
    Jotkut asiat ovat tietenkin kaikille sivistyneille ihmisille itsestäänselvyyksiä. Esimerkiksi se, että naisystävänsä emännäksi, mammaksi tai äiteeksi kutsumista on oikeusministeriössä jo pitkään suunniteltu kriminalisoitavaksi.
    Moni muu seikka onkin sitten hatarammin hallussa. Varsinkin, jos sattuu olemaan rakastunut. Lempi laskettaneen lieventäväksi asianhaaraksi, mutta vompatti-, hunajameloni- tai pehmonallenimityksessä eivät enää selitykset auta. Ainakin ystävä- ja työpiireissä murmelien kannattaa tulla tunnetuksi ihan vain ristimänimellään. Joku tieto nyt joskus vaan on liikaa, kuten se, millä nimellä erään entisen pomoni vaimo oli tallentanut miehensä nimen kännykkäänsä. Usko siinä sitten konseptiuudistukseen, jonka läpivientiä johtaa dynaaminen ja luotettava Puputiikeri. Vähemmästäkin sitä alkaa selailla Hesarin työpaikkailmoituksia ihan uudella silmällä.

Termien keksimisessä on pyrittävä liiallisen innovatiivisuuden kanssa varovaisuuteen. Makuuhuone on nimittäin loppujen lopuksi konservatiivisuuden tyyssija, ja siksi muut kuin vakiintuneet nimitykset on parasta jättää käytettäväksi vain turvallisessa ja pitkäaikaisessa parisuhteessa.
    Aina ei sanakirjatermikään silti toimi. Esimerkiksi ystäväni Leilan mielestä on sietämätöntä, jos yhden yön kumppani erehtyy puhumaan ”rakastelusta”. Termi saa hänet kuulemma aina kuvittelemaan sängynpäätyyn Ilkka Alangon laulamaan kappaletta ”Rakastellaan missä vaan” Kode Koistisen soittaessa taustalla kitaraa kuin viimeistä päivää. Pahemminkin voisi olla. Leilan onneksi Suurlähettiläät eivät ole toistaiseksi tehneet rakasteluaiheista kappaletta.

Kirjoittaja on aloittanut opinnot yliopiston empiirisen erotiikan laitoksella. Tällä palstalla julkaistaan otteita hänen oppimispäiväkirjastaan.