06. lokakuuta 2006
Teksti:

Kirjoittaja on aloittanut opinnot yliopiston empiirisen erotiikan laitoksella. Tällä palstalla julkaistaan otteita hänen oppimispäiväkirjastaan.

Jos kesä on vastuuttoman seksin, talvi partnerin kanssa sohvalle kääriytymisen ja kevät pettämisen, erojen ja yleisen järjettömyyden vuodenaikaa, syksy on omistettu flirtille. Ja mikä olisikaan otollisempi paikka flirttailulle kuin syksyinen yliopisto?

Empiirisen erotiikan laitoksen opiskelijoita pidetään yleisesti vähän snobeina. Jo muutaman opintopisteen suorittamisen jälkeen he katsovat nenän vartta pitkin fuksisuunnistuksien jatkojen haalarimuhinointia.

Miespuoliset laitoksen opiskelijat ostavat paksusankaiset silmälasit ja keskittyvät näyttämään nuorelta Sartrelta. Naiset pukeutuvat ruskeisiin tweed-hameisiin ja lukevat Michel Foucault`a Cafe Engelin Seksuaalisuuden historia -opintopiirissä. Flirttailu naamioidaan kiihkeäksi väittelyksi yliopiston uudesta palkkausjärjestelmästä.

 

Jätin väliin Avioliitto – Miten siellä eletään, miten sitä hallitaan, ja miksi se hajoaa -seminaarin ja menin kuuntelemaan luentoa flirttailun historiasta.

”Flirttailu-termistä on paljon käsitteellisiä epäselvyyksiä”, aloitti laitoksen dosentti Kristiina Tainio, otti silmälasit pois päästään ja pöyhi nutturansa auki. ”Flirttailu sekoitetaankin usein iskemiseen.”

Niinpä. Iskeminen kuulostaa firman juhlien jatkojen osastopäälliköltä, joka tulee kutsumatta pöytääsi. Hän ikävystyttää sinua kymmenen minuutin mittaisella monologilla saavutuksistaan aina golfin tasoituksesta firman tulokseen tilikauden toisella vuosineljänneksellä. Jos ystävällisesti huomautat yksinpuhelijalle, että seurueessa itse asiassa vielä hetki sitten oli meneillään vilkas, hauska ja virikkeellinen keskustelu, saat kuulla isäsi ikäiseltä herralta olevasi hapan narttu, jonka parasta ennen -päivämääräkin on jo ohitse.

Jos iskeminen on huomionkipeyttä, flirttailu on ennen kaikkea kuuntelemisen taidetta.

Jo Hieno käytös, hyvät naiset ja herrat -kirjassa (1946) hakkailua pidetään ihmisten välisen kommunikoinnin avainterminä. Henkistä leikittelyä muistuttavan hakkailukeskustelun on oltava kevyttä lavertelua, ja se saa sisältää hienoja kohteliaisuuksia ja pieniä, huomaavaisia valheita.

Siksi empiirisen erotiikan laitoksen nuoret älykköpinnistelijät ovat hakoteillä. Hyvä flirttailija ei esittele omaa oppineisuuttaan, vaan on loputtoman kiinnostunut seuralaisestaan. Hyvä flirttailija omistautuu toisen kuunteluun ja pudottelee itsestään korkeintaan pieniä jännittäviä anekdootteja, kuten ”Asuin vuoden Kirgisiassa”, ”Soitan säkkipilliä” tai ”Isoäitinihän oli itse asiassa saamelainen Samaani”.

 

Taitavalla flirttailulla voi myös peittää aukot yleissivistyksessä. Keskustelun voi toki kekseliäästi liittää ajankohtaiseen teemaan, kuten ihastuiko Filippa Fredrikin kaljuun vai hymyyn, onko Täby mahdollisesti vielä Nurmijärveä tylsempi paikka ja alkoholisoituuko ruotsalaisessa nuorisopolitiikassa yhtä nopeasti kuin suomalaisessa.

Aina voi kuitenkin luottaa siihen, että kukaan ei ole kiinnostunut horisemaan Ruotsin vaalien tuloksen merkityksestä pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudelle. Ei ainakaan, jos voi sen sijaan puhua maailman jännittävimmästä aiheesta, itsestään.