10. maaliskuuta 2006
Teksti:

Sananvapaus on perusoikeus. Sitä on puolustettava riekkuvilta fundamentalisteilta.
    Parin viime kuukauden aikana sananvapautta on puitu enemmän kuin aikoihin. Kiitos kuuluu muukalaisvihamieliselle tanskalaislehdelle ja pillastuneille uskonoppineille. Tietenkin, asia on tärkeä. Mutta tuleeko vakavin uhka länsimaiden sananvapaudelle sittenkään ääliömäisistä pilakuvista hermostuneilta muslimeilta?

Tein televisioon muutama vuosi sitten jutun eritrealaisesta toimittajaopiskelijasta, joka pohti ammatin vaaroja. Eritreassa hallitusta kritisoivat toimittajat ”katoavat” usein.
    Haastattelun jälkeen tytön isä pyysi, että jättäisin kaiken kritiikin jutusta pois. Lähes totalitaristisessa valtiossa vallanpitäjien kritisoiminen oli niin iso riski, ettei sitä voinut tehdä edes vieraan maan televisiossa. Juttua leikatessa kiteytyi sananvapauden merkitys: ilman sananvapautta ei voi kertoa edes sitä, että sananvapautta ei ole.
    Aihe kosketti myös henkilökohtaisesti. Olin ennen Afrikkaan lähtöä mukana myrskyssä, joka koetteli osaltaan suomalaisen sananvapauden rajoja. Myrskyn aloitti Nelosen Palaneen käry ï ˜ohjelma. Siinä tuotiin esiin Matti Ahdetta koskevat ahdisteluväitteet ja kritisoitiin saman konsernin lehden, Helsingin Sanomien päätoimittajaa siitä, ettei hän suostunut keskusteluun lehden julkaisupolitiikasta. Olin ohjelman raivopäinen juontaja. Kaksi viikkoa lähetyksen jälkeen ohjelma lopetettiin ja seuraava, jo maksettu jakso peruttiin. Virallinen syy oli huono tyyli.
    Tuoretta sananvapauskeskustelua kuunnellessa se aika nousi terävästi mieleen.

Lähetystöjä polttavia muslimeita on helppo syyttää sananvapauden vihollisiksi. Mutta kotoista sananvapauden käyttöä säätelevät myös arkisemmat ja näkymättömämmät asiat. Herkkähipiäiset konsernipomot, vallanpitäjien suhdeverkostot ja toimittajien pätkätyöt. Varsinkaan mediaa kohtaan on vaikea olla kriittinen, jos samalla pitää varmistella seuraavaa työpätkää.
    Viime aikoina on huhuttu TV1:n A-piste ohjelman lopettamisesta. Ohjelma herätti huomiota presidenttiehdokkaita käsittelevillä, monien mielestä liian hyökkäävillä jutuilla. Lopettamishuhujen takana voi toki olla monia syitä. Silti tuntuu tympeältä, että ne kohdistuvat yhteen harvoista kriittisistä asiaohjelmista.
    Unelmani olisi kaikkien tiedotusvälineiden täyttäminen brittilehti The Guardianin ja BBC:n Hard Talkin kaltaisella laatujournalismilla. Sitä odotellessa otan tuhat kertaa mieluummin satunnaisen annoksen huonosti käyttäytyvää räksytysjournalismia kuin tasaisen tulvan myötäsukaista hyrinää.

Elina Hirvonen
ehirvo@welho.com
Kirjoittaja on kirjailija, toimittaja ja Taideteollisen korkeakoulun dokumenttielokuvaopiskelija.