10. maaliskuuta 2006
Teksti:

Nuori nainen punaisen ristin univormussa pysäyttää kadulla.
    ”Onko teillä hetki aikaa?”
    On tietenkin, mutta mitä pitäisi tehdä? Tuleeko hänelle parempi mieli, jos kuuntelen hetken ja jatkan vasta sitten matkaa? Vai onko mukavampaa, jos vain hymyilen?
    Pienen gallupin tulos: kansalaisjärjestöille rahaa keräävät feissarit tykkäävät, jos kulkija katsoo kohti ja vastaa tervehdykseen. Ikävintä on ohi katsominen.
    Ärsyttävyydestään huolimatta feissaus on osoittautunut hyväksi rahankeruutavaksi kansalaisjärjestöille. Lahjoittajat sitoutuvat maksamaan jonkin summan, esimerkiksi kympin kuussa. Greenpeacen tuloista Suomessa jo 90 prosenttia tulee tukijäseniltä. Viime vuonna rahaa kertyi reilut 750000 euroa.
    Huh, se on paljon rahaa. Ja säännöllistä tuloa.

Säännöllinen tuki tarkoittaa enemmän voimia toimintaan. Voi melko varmasti luottaa siihen, että toiminta jatkuu ensi vuonnakin. Voi vaikka palkata pääsihteerin vakituiseen työsuhteeseen.
    Valtiolta säännöllistä rahaa saavat ennen kaikkea perinteisemmät ja arvovaltaisemmat järjestöt: esimerkiksi Suomen Partiolaiset (miljoona euroa) ja Marttaliitto (kaksi miljoonaa euroa) mutta myös jotkut uudemmat, kuten Eurooppalainen Suomi (800 000 euroa).
    Mutta mitä ne kaikki muut sitten tekevät? Hakevat tukia ja avustuksia yksittäisille projekteille.
    Niitä saa ministeriöiltä, kunnilta, EU:lta, rahastoilta, säätiöiltä, yrityksiltä ja yksityisiltä. Pitää vain olla idea, suunnitelma – ja perustelut juuri oman projektin tarpeellisuudesta.
    Itse hakemuksen tekoon menee paljon aikaa, mutta myös seurantaan projektin aikana ja raportointiin sen jälkeen. Entä mikä säätiö, ministeriö tai EU:n komission osasto olisi oikea rahoittaja juuri meidän toiminnallemme ja mitä se meiltä vaatii?
    Hmm. Suuria kysymyksiä. Onneksi näitä ei tarvitse miettiä yksin.

Petteri Niskanen on Suomen ensimmäisiä kansalaisjärjestöjen varainhankinnan konsultteja. Hän aloitti yritystoimintansa reilut kymmenen vuotta sitten ja järjestää nyt järjestöille koulutusta ja neuvontaa. Työn ohessa kertyneestä tiedosta hän on koonnut varainhankinta. net-tietopaketin.
    Varainkeruun konsultteja on Suomessa vielä hyvin vähän, mutta esimerkiksi Britanniassa bisnes on suurta. Monet mainostoimistot ovat keskittyneet nimenomaan kansalaisjärjestöjen brändinrakentamiseen ja viestintään. Suomessa konsultteja löytyy erityisesti urheilumarkkinoinnista.
    ”Varainhankinta on muuttunut entistä vaativammaksi, ja kilpailu samoista rahoista on lisääntynyt. Markkinoille tulee koko ajan uusia varainhankkijoita”, Niskanen selittää yritystoimintansa perusteita.
    Hänen asiakkainaan on järjestöjen lisäksi koko ajan enemmän oppilaitoksia, museoita ja muita julkiseen tukeen nojaavia tahoja. Varainhankinnan peruskurssilla hän käy läpi muun muassa lainsäädäntöasioita ja sitä, miten yritykset saisi innostettua tukijoiksi.
    Konsulttipalveluja ja brändinrakennusta? Kansalaisjärjestötoiminta on selvästi ammattimaistunut.
    Ohjelmasuunnittelija Anja Onali Kepasta kertoo, että esimerkiksi ulkoministeriö odottaa järjestöiltä entistä enemmän: erilaisten seurantajärjestelmien ja vaikuttavuuden arvioinnin kehittämistä. Aktivisti Risto Isomäki summaa tilanteen: Aiemmin ulkoministeriö piti kansalaisjärjestöjä lähtökohtaisesti luotettavina ja ajatteli, ettei se voi valvoa kaikkea.
    Nyt UM on huomannut, että valvonta onkin mahdollista, eikä järjestöihin siksi tarvitse luottaa, hän sanoo kirjassa Suomi ja köyhdytetyt.
    Ja tietenkin järjestöltä vaaditaan muutakin kuin byrokraatin taitoja. Tarvitaan kekseliäisyyttä, hyvä imago, tunnettuutta ja taitoa pelata mediapeliä.

”SPR on perinteisesti pärjännyt hyvin, ja Plan-järjestö onnistui lyömään itsensä läpi Suomessa nopeasti. Lastenklinikan kummit oli aiemmin erittäin hyvä brändi, mutta nyt sen kiilto on vähän himmennyt”, konsultti Petteri Niskanen luettelee.
    Hän kertoo, että lapset, nuoret ja sairauksien parantaminen ovat pitkään olleet kohteita, joihin saa helposti rahaa yksityisiltä lahjoittajilta.
    ”Hyvin monet järjestöt ovatkin alkaneet miettiä, miten saisivat yhdistettyä lapset toimintaansa.”
    Niin, tietenkin järjestön pitää siis myös sovittaa itsensä rahoittajan vaatimuksiin. Lisäksi on hyvä miettiä, mikä on juuri tällä hetkellä trendikästä.
    ”Opetusministeriön rahanjakoa voi aavistella sen mukaan, minkälaisia teemavuosia on meneillään. EU taas määrittelee hyvinkin tarkkaan, minkälaisiin hankkeisiin se milloinkin keskittyy”, Anja Onali kertoo.
    Onalin mukaan naisiin keskittymistä suosittiin vielä vähän aikaa sitten, nyt huomiota kiinnitetään projektin vaikuttavuuteen.
    Maksajalla todella on merkitystä. Osa järjestöistä haluaakin säilyttää riippumattomuutensa ottamalla rahaa vain yksityisiltä. Varainkeruun konsultteja on Suomessa vielä hyvin vähän, mutta esimerkiksi Britanniassa bisnes on suurta.
    Esimerkiksi Amnesty International ja Greenpeace tekevät näin. Noin satasen vuodessa lahjoittaville yksityisille ei tarvitse siirtää sananvaltaa, ja siksi näiden järjestöjen feissareita on kadut pullollaan.

Kaikki järjestöt eivät saa rahaa oikein mistään. Petteri Niskasen mukaan vaikeasti rahoitettavia ovat aina olleet erilaiset tabuaiheet kuten mielenterveys. Niskasen mukaan myös perheväkivallan vastainen työ oli aiemmin tällainen, mutta sen osalta tilanne on muuttunut.
    Monet järjestöt ovat väliinputoajia myös valtion rahanjakopaletissa. Usein nämä järjestöt ovat nuoria, eikä niille ole vakiintunut sopivaa saraketta budjetista.
    Yksi esimerkki on Monika-naiset liitto ry. Se tukee lähisuhdeväkivallan uhreiksi joutuneita maahanmuuttajanaisia ja pyrkii estämään naisten syrjäytymistä. Rahaa se saa projekteihinsa kymmenestä eri osoitteesta, mutta itse järjestön pyörittämiseen rahaa ei tule mistään. Hakemusrumba pyöritetään lähinnä vapaaehtoisten ja harjoittelijoiden voimin.
    ”Hakemuksen lisäksi rahoittajat vaativat tilitystä, raportointia ja seurantaa”, kertoo Monika-naisten toiminnanjohtaja Reet Nurmi.
    Hän selittää, että maahanmuuttajien kotouttaminen on kuntien vastuulla ja maahanmuuttajajärjestöt eivät siksi saa valtakunnallista rahaa.
    Järjestön ikä ei välttämättä ole ainoa este. Lähes satavuotias Naisjärjestöjen keskusliitto sai oman sarakkeensa budjettiin kolmisen vuotta sitten, samaan aikaan kuin nuorempi Naisjärjestöt yhteistyössä. Muut poliittiset naisjärjestöt toimivat epävarmemmilla projektituilla – eli täyttävät kaavakkeita, hankkivat suosituksia, tekevät laskelmia, miettivät, miten parhaiten sovittaisivat projektinsa rahoittajan kehyksiin ja miten toteuttaisivat itse projektin. Ja tietenkin kilpailevat resursseista tässä tuhansien yhdistysten maassa.
    Ei ihme, että järjestökenttä ammattimaistuu – ja samalla, tietenkin, järjestäytyy.

Rahan pyytäjillä on aina sama ongelma: miten saada lahjoittaja luottamaan, että apu menee oikeaan osoitteeseen?
    Tilannetta helpottamaan perustettiin vuonna 2004 järjestöjen yhteinen järjestö Vastuullinen lahjoittaminen eli Vala.
    Järjestö on eräänlainen ulkopuolinen valvova taho, jonka on määrä auttaa lahjottajia luottamaan niihin. Valalla on oma eettinen säännöstönsä, joka velvoittaa jäsenet ilmaisemaan selkeästi, mihin rahat on käytetty.
    Valan jäsenjärjestön Animalian varainhankintavastaava Raisa Heinämäki kertoo, että tarkoituksena on edistää eettistä, läpinäkyvää varainhankintaa.
    Vala on kymmenen suuren ja tunnetun suomalaisen järjestön etujärjestö. Mukana ovat muun muassa Amnesty, Greenpeace ja Plan Suomi. Ruotsissa vastaava etujärjestö, Frii, on jo saanut vankan aseman. Sillä on lähes 80 jäsentä SPR:stä Pelastusarmeijaan.
    Mutta Amnesty, Animalia… Mukana olevat järjestöt ovat varsin suuria ja tunnettuja, eivätkä mitään keksittyjä syöpäkeräysjärjestöjä. Täytyykö tällaisten pitkään toimineidenkin järjestöjen vakuutella, etteivät ne tuhlaa rahojaan miten sattuu?
    No, taustalla on tosiaan huoli siitä, että hämäräperäiset rahankerääjät veisivät lahjoittajien intoa. Tarkoituksena on, että Valan jäsenyys jossain vaiheessa toimisi jonkinlaisena sertifikaattina lahjoittajille. Tavoitteena on saada mukaan järjestöjä kattavasti, kaikki suurimmat ainakin.
    Kyse ei ole pelkästään luotettavuuden hakemisesta. Samalla järjestöt hakevat myös etuja yhteistyöstä. Kun uusi säädös annetaan, on helpompaa perehtyä siihen yhteisin voimin.
    ”Varsinkin pienten järjestöjen on helpompaa saada uusimmat tiedot varainhankinnan säännöistä koulutustilaisuuksistamme”, Heinämäki sanoo.

Elina Venesmäki

Rahan jakajia


Järjestöt voivat hakea avustuksia vaikka mistä. Muutamia esimerkkejä lahjoittajista:

Opetusministeriö

Kenelle? Nuorisojärjestöille, 68 järjestöä, mm. partio, poliittiset nuorisojärjestöt, opiskelijajärjestöt
Paljonko? Veikkausvoittovaroja lähes 10 miljoonaa euroa (2006)

Opetusministeriö

Kenelle? Urheilujärjestöille, 130 järjestöä, suurimmat Voimistelu- ja liikuntaseurat Svol, Suomen palloliitto
Paljonko? Veikkausvoittovaroja 28 miljoonaa euroa (2006)

Opetusministeriö

Kenelle? Rauhantyöhön, saajina 18 järjestöä, mm. Sadankomitea 40000 euroa, Suomen rauhanpuolustajat 118000 euroa, Suomen rauhanliitto – YK-yhdistys 122000 euroa
Paljonko? 460000 euroa (2006)

Sosiaali- ja terveysministeriö

Kenelle? Saajina yli tuhat lähinnä sosiaalija terveysalan järjestöä tai yhdistystä, osa erilaisia kuntoutuskeskuksia
Paljonko? RAY:n rahoja yhteensä 292 miljoonaa euroa (2005)

Ulkoministeriö

Kenelle? Kehityspoliittiseen tiedottamiseen Suomessa 104 järjestölle, esimerkiksi Attac 35000 euroa, HYY:n kehitysyhteistyövaliokunta 14000
Paljonko? 1,8 miljoonaa euroa (2006)

Ulkoministeriö

Kenelle? Kehitysyhteistyöhankkeisiin 82 järjestölle, mm. Kuurojen liitolle Keski- Aasian maiden viittomakielten kehittämiseen 71000 euroa, Maailman luonnonsäätiölle lumileopardin suojelemiseen Himalajan alueella Nepalissa 180650 euroa
Paljonko? 15 miljoonaa (2006-2008)

Euroopan sosiaalirahasto

Kenelle? Saajina projekteja, joissa mukana mm. kuntia, järjestöjä, erityisesti koulutuksen ja työllisyyden edistämiseen
Paljonko? Monivuotisiin hankkeisiin yhteensä 873 miljoonaa euroa (2000-2006)

Helsingin kaupunki

Kenelle? Hyvin monenlaisille järjestöille ja yhdistyksille, mukana esimerkiksi museoita, liikuntaseuroja, ympäristöjärjestöjä
Paljonko? Lähes 50 miljoonaa (2006)

Paljonko rahaa järjestöt saavat ja mihin se menee?

Tarkkailussa:

Suomen Amnesty international

vuosibudjetti 1 500 000 euroa, 23500 jäsentä, 14 vakituista työntekijää. tulot 86-prosenttisesti jäsenmaksuista.

Mitkä ovat viime vuosien tärkeimpiä tekojanne, toiminnanjohtaja Frank Johansson?
Naisiin kohdistuvan väkivallan nostaminen esiin vakavana ihmisoikeusongelmana Suomessa Joku raja -kampanjan myötä. Suomen hallituksen saaminen mukaan synnyttämään kansainvälistä asekauppasopimusta.
    Lisäksi se, että EU hyväksyi vuonna 2001 itselleen yhteiset suuntaviivat kidutuksen vastaiselle työlle. Ideat näiden suuntaviivojen kehittämiseksi tulivat alun perin Amnestyn Suomen osastolta.

Miten arvioitte ulkopuolisena järjestöä, Turun yliopiston kansainvälisen oikeuden professori Lauri Hannikainen?
Yleisemmällä tasolla maakohtaisten ihmisoikeusraporttien tekeminen, johon myös kansalaisjärjestöt pääsevät osallistumaan, on toimiva ihmisoikeuksien valvonnan mekanismi. Myös Suomessa löytyisi parantamisen varaa siinä, miten niiden suositusten toteutumista valvotaan, joita kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia valvovat elimet esittävät. Ihmisoikeussuositusten toteutumisen seurannassa ja suositusten esillä pitämisessä riittää toimikenttää kaikille ihmisoikeusjärjestöille.

Suomen maan ystävät

vuosibudjetti 52 000 euroa, 560 jäsentä, pari osa-aikaista työntekijää. tulot jäsenmaksuista ja vapaaehtoisesta lentoverosta sekä ministeriöiltä.

Mitkä ovat viime vuosien tärkeimpiä tekojanne, ilmastokampanjavastaava Riitta Savikko?
Suurimmat saavutukset liittyvät asioiden nostamiseen keskusteluun. Ilmastonmuutoksen torjumisen tarvetta tuotiin esille vuonna 2005 muun muassa Suomessa 17 paikkakunnalla järjestetyssä lumiukkotempauksessa.
    Kävimme myös kouluilla kertomassa ilmastonmuutoksista. Maan ystävien paikallisryhmiä toimii kymmenellä paikkakunnalla, ja ne tarjoavat toimintamahdollisuuksia yhteiskunnallisista ympäristöasioista kiinnostuneille.

Miten arvioitte ulkopuolisena järjestöä, suomalaisten globalisaatiokriittisten liikkeiden tutkija Arto Lindholm?
Vuonna 1996 perustetulla järjestöllä oli alkuvaiheessa vaikeuksia määrittää suhdettaan radikaaleihin eläinaktivisteihin. MY:lle julkisuudessa annettu identiteetti oli radikaalimpi kuin järjestön nokkamiehet halusivat. Järjestö kävi julkisuudessa puolustustaistelua maltillisen identiteetin puolesta. Lopulta heitä alettiin kuunnella eduskunnan valiokunnissa globalisaatioon liittyvissä kysymyksissä. Se on osoitus asiantuntijastatuksen saavuttamisesta. MY:n alkuaikoinaan järjestämää ”Ylikansalliset kuriin”-kampanjaa pidän eräänä globalisaatiokriittisen aktivismin etujoukkona Suomessa.

Unioni, naisasialiitto suomessa ry.

vuosibudjetti noin 100 000 euroa, 1800 jäsentä, yksi kokopäiväinen ja muutamia osapäiväisiä työntekijöitä. tulot omaisuudesta, jäsenmaksuista, lehden myynnistä ja ministeriöltä.

Mitkä ovat viime vuosien tärkeimpiä tekojanne, vs. pääsihteeri Kirsi Suoranta?
Ihmiskaupan vastainen projekti, joka sai julkisuutta esimerkiksi metroasemilla ja keskustan mainostelineissä näkyneellä julistekampanjalla ja herätti sen myötä yleistä tietoisuutta asiasta. Naistenlehti Tulvan toimittaminen ja Friidu – Tyttöjen ja naisten ihmisoikeuskoulutuspaketti, joka tehtiin yhdessä muiden kansalaisjärjestöjen kanssa.

Miten arvioitte ulkopuolisena järjestöä, Turun yliopiston naistutkimuksen professori Marianne Liljeström?
Unioni on yksi harvoja naisjärjestöjä, joka jatkaa työtään naisten keskuudessa. Kun moni saman kentän järjestöistä on siirtynyt puhtaasti tasa-arvotyön pariin, Unioni on pysynyt melko johdonmukaisesti feministisessä painotuksessa.
    Unioni vaikuttaa sulattavan hyvin moninaisuutta, mikä näkyy järjestön toimintaryhmien erilaisuutena. Toimintaryhmiä löytyy eri-ikäisille naisille ja erikseen esimerkiksi biseksuaaleille. Parantamisen varaa voisikin löytyä siitä, miten järjestö saa markkinoitua moninaisuuttaan ulospäin.

Kansainvälinen solidaarisuusäätiö

vuosibudjetti 1,65 miljoonaa euroa, ei henkilöjäseniä, 9 vakituista työntekijää. tulot ulkoministeriöltä.

Mitkä ovat viime vuosien tärkeimpiä tekojanne, tiedottaja Aleksi Moisio?
Hankesuunnittelun ja -seurannan kehittäminen siten, että hankkeiden vaikutukset pystytään arvioimaan entistä selkeämmin. Myös raportointijärjestelmän kehittäminen ja laadunvalvontajärjestelmän luominen.

Miten arvioitte ulkopuolisena järjestöä, Helsingin yliopiston kehitysmaatutkija Tiina Kontinen?
Kaikilla kehitysyhteistyöjärjestöillä on ollut ongelmia yhteistyössä kehitysmaiden kumppanuusjärjestöjen kanssa esimerkiksi siinä, miten vastuuta saataisiin enemmän jaettua paikallisille. Solidaarisuussäätiö on kuitenkin käynyt sisäistä keskustelua aiheesta ja ottanut opikseen, mikä ei ole kauhean tavallista kaikissa järjestöissä. Hyvää on myös se, että Solidaarisuussäätiö pyrkii pitkäaikaiseen kumppanuuteen ja keskittyy kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseen.

Matti Rämö, Esa Mäkinen

Tukea nuorille?

Nuorisojärjestöjen tuella opetetaan muun muassa erätaitoja ja politiikkaa sekä valvotaan opiskelijoiden etua.

Opetusministeriö jakaa nuorisojärjestöille 10 miljoonan potin vuodessa. Rahanjakoon vaikuttavat järjestön koko, toiminnan määrä, laatu, taloudellisuus ja avustusten tarve. Kyse on jossain määrin arvioinnista, ja jaossa jotkut häviävät.
    Eniten rahaa saa 75 000-jäseninen Suomen Partiolaiset, yhteensä miljoonan vuodessa. Sillä on paljon toimintaa kaikkialla Suomessa. Seuraavaksi suurimmat tuensaajat ovat kolmen suurimman puolueen nuorisojärjestöt. Ne saavat kaikki noin puoli miljoonaa euroa. Keskustanuoret saavat lähes 600 000, mutta niillä on jäseniäkin vähän enemmän, noin 17 000.
    Demarinuorten puheenjohtaja pitää järjestönsä saamaa summaa ”kohtuullisen sopivana”. Rahalla järjestö pystyy palkkaamaan keskustoimistoonsa kuusi työntekijää. Loppu menee tapahtumien ja koulutustilaisuuksien järjestämiseen. Demarinuoret järjestävät jäsenilleen muun muassa ilmaisutaidon ja järjestötoiminnan koulutusta.
    Aika suurelta summa silti tuntuu. Suositaanko näitä järjestöjä?
    Ei sentään, vakuuttaa opetusministeriön nuorisoavustustoimikunnan puheenjohtaja Vertti Kiukas.
    ”On niillä toimintaakin. Seuraamme esimerkiksi koulutusvuorokausien määriä”, hän sanoo.

Jäseniä avustettavilla järjestöillä on tähän asti pitänyt olla yli 3 000. Maaliskuun alussa voimaan astunut nuorisolaki laski rajaa tuhanteen, koska ikäluokat pienenevät ja järjestöihin sitoutuminen on yhä harvinaisempaa. Kielellisten vähemmistöjen järjestöille rahaa on annettu helpommin, samoin valtakunnallisesti edustaville, esimerkiksi Vihreille nuorille ja opiskelijoille (45 000 euroa) ja joillekin kansantanssijärjestöille.
    Uusi nuorisolaki poisti tuen järjestöiltä, joiden tehtävä on edistää ammatillista järjestäytymistä tai jotka edistävät vain yhden ammattialan opiskelua.
    Vertti Kiukas selittää, mistä on kyse. Tällaisia järjestöjä tuli vuosi vuodelta lisää: Suomen Medisiinariliitto, Insinööriopiskelijaliitto, Opettajaksi Opiskelevien Liitto ja niin edelleen. Tuntui väärältä jakaa pienestä määrärahasta kaikille niillekin. Esimerkiksi STTK lopetti oman opiskelijavaltuuskuntansa ja perusti tilalle opiskelijajärjestön.
    ”Katsoimme, että ammattijärjestöillä on varaa huolehtia nuorisotoiminnastaan. Jäsenmaksujen verovähennyskelpoisuus on jo niille iso etu”, Kiukas sanoo.

Elina Venesmäki