10. maaliskuuta 2006
Teksti:

Sshh, kuunnellaan presidenttiä!”
    Iloilon kaupungin hallintorakennuksen eteen kokoontunut joukko hiljenee.
    ”Äärioikeisto ja äärivasemmisto, armeijan sisäiset kapinalliset ja kommunistisissit ovat liittoutuneet poliittisen opposition kanssa hallitusta vastaan. Tämän liiton aiheuttaman uhan vuoksi julistan maahan kansallisen hätätilan”, pauhaa Filippiinien presidentti Gloria Macapagal-Arroyon ääni kaiutinautosta.
    Mielenosoittajat kuuntelevat epäuskoisina. Sitten joukkoa johtava, köyhien maataloustyöläisten Sanlakas-järjestön pääsihteeri Raymond Moderes astuu esiin.
    ”Olisin lyönyt vetoa, ettei hän uskalla julistaa hätätilaa. Armeija ei tule tottelemaan hätätilakäskyä. Tuo nainen ei ole tämän maan presidentti enää huomenna”, hän julistaa.
    Maatyöläisten, riksakuskien ja poliittisten aktivistien parisataapäinen joukko hurraa.

Tänään on 24. helmikuuta ja Filippiineillä vietetään diktaattori Ferdinand Marcosin kaataneen people power -vallankumouksen 20-vuotisjuhlia.
    Vuonna 1986 maailma hiljentyi katsomaan, kun kansalaiset Manilan kaduilla ojensivat kukkia ja ruokaa rinnallaan marssiville sotilaille. Yhtään laukausta ei ammuttu, kun Marcos pakotettiin maanpakoon ja muutamaa vuotta aiemmin murhatun demokratia-aktivisti Ninoy Aquinon leski Corazon Aquino nostettiin presidentiksi.
    Vuonna 2001 kansalaiset ja sotilaat yhdistivät uudelleen voimansa ja näyttivät presidentinpalatsin ovea ostetuilla äänillä ja reippaalla populismilla presidentiksi päätyneelle entiselle näyttelijälle Joseph Estradalle.
    Jos Raymond Moderesiin on uskominen, tänään temppu toistuu kolmannen kerran. Mikä sitten on vialla?

”Arroyon hallinto rajoittaa kansalaisoikeuksiamme pahemmin kuin Marcosin diktatuuri konsanaan”, Moderes sanoo.
    Ihmisoikeusjärjestöt kuten Amnesty International kertovat poliisiväkivallasta, kidutuksista, katoamisista ja mielivaltaisista pidätyksistä.
    ”Arroyo on valmis pysäyttämään vastustajansa väkivalloin. Marcos sentään sieti mielenosoituksia.”
    Lehdistönvapautta Arroyon hallinto näyttäisi ulkopuolisen tarkkailijan silmin kunnioittavan. Maassa ilmestyy lukuisia, kriittisiäkin lehtiä. Sananvapausjärjestö Toimittajat ilman rajoja kertoo, että Filippiineillä lehdistönvapaustilanne on parhaita Aasiassa. Tosin vuonna 2004 kuusi toimittajaa murhattiin heidän tehdessä työtään.
    Vuosikymmenten saatossa kehittynyttä korruptoitunutta poliittista kulttuuria ei ole helppo muuttaa. Arroyoa syytetään edeltäjänsä tapaan vaalien manipuloinnista ja kavalluksista. Skandaalin juuret ulottuvat diktatuurivuosiin. Marcosin kansalta kavaltamat rahat, jotka oli määrä palauttaa sveitsiläisiltä pankkitileiltä käytettäväksi maatalousreformeihin, päätyivät syytteiden mukaan Arroyon vaalikampanjan rahoittamiseen.

Muuttaisiko kolmas kumous sitten kaiken paremmaksi?
    Ei, sanoo parlamentin puhemies Jose de Venecia. Philippine Daily Inquirerin haastatteleman Venecian mukaan hätätilajulistus on välttämätön, jotta maa ei päätyisi ”militaristis-kommunistiseen diktatuuriin.”
    Filippiinien hallinto uskoo, että vasemmistosissit ovat liittoutuneet armeijan eliittijoukkojen kanssa. Tämän takia se myös siirtää armeijan joukkoja suojelemaan presidentin palatsia.

”Kyse ei ole sotilasvallankaappauksesta”, Moderes selittää Iloilon kadulla.
    ”Kansalaiset haluavat muutosta, mutta armeijalla on tässä maassa niin paljon valtaa, että heidät on saatava kansan puolelle ennen kuin mitään tapahtuu”, Moderes selittää.
    Hänen mukaansa edellinen vallankaappaus ei saanut aikaan riittävästi muutoksia. Nyt tavoitteena on korvata presidentti komissiolla, johon kuuluisi monien puolueiden edustajia.
    ”Tällä kertaa kaikki on valmisteltu hyvin. Meillä on ollut jo kuukausien ajan valmiina lista väliaikaishallituksen jäsenistä. Tämän suunnitelman takana oleva ryhmittymä on hyvin yhtenäinen”.
    Moderes keskeyttää puheensa tämän tästä neuvotellakseen muiden mielenosoituksen johtohahmojen kanssa tai vastatakseen Manilasta tulleeseen tekstiviestiin.
    Filippiinit on aikaa sitten ohittanut Suomen maailman johtavana tekstiviestimaana: kahviloissa loputtomia ystävänpäiväviestejä kirjoittavien teinien lisäksi tekstareita käyttävät mediasuhteitaan hoitavat huippupoliitikot – sekä mielenosoituksia koolle kutsuvat vallankumoukselliset. Tekstiviestitse kiertävät kumoushuhut ovat keskeistä television keskusteluohjelmien materiaalia.

Pian hätätilajulistuksen jälkeen poliisiautot kaartavat hallintorakennuksen eteen. Konstaapeli ilmoittaa hätätilaan vedoten, että kaikki mielenosoitusluvat on peruttu ja pyytää banderollinkantajia hajaantumaan. Lyhyiden ja varsin ystävällisessä hengessä käytyjen neuvottelujen jälkeen mielenosoittajat alkavat kerätä tavaroitaan.
    Eivät kuitenkaan lähteäkseen kotiin. Provinssin hallintorakennuksen aidattu piha on nimittäin valtion, ei kaupungin aluetta. Kumoukselliset voimat siirtyvät aidan taakse näyttämään pitkää nenää kaupungin poliisivoimille, joiden toimivalta ei ulotu valtiolliseen territorioon.
    ”Tässä voimme seistä koko päivän! Tuskin he sentään valtiollista poliisia peräämme lähettävät, niillä on tarpeeksi huolehdittavaa Manilassa!” ratkaisun keksinyt Moderes riemuitsee.
    Vallankumous antaa kuitenkin odottaa itseään. Seuraavien päivien aikana tilanne aaltoilee, ja presidentti Arroyo näyttää roikkuvan kiinni vallassaan.
    Aidatulla pihalla seisova joukko odottaa edelleen lupauksia demokratiasta ja tasa-arvosta täyttyviksi. Ehkä ensi kuussa on parempi vallankumous.

Tuomas Ylä-Anttila