10. helmikuuta 2006
Teksti:

Steven Spielberg aloitti Hollywoodiin hämmentämisen jo kolmekymppisenä jolppina.
    Tappajahain
(1975) kesään osunut menestys siirsi suurimpien kassamagneettien ensi-illat pysyvästi keskelle lomasesonkia. Läpimurron jälkeen Spielberg jatkoi tehostekeskeisen elokuva-aikakauden peruskiven valamista.
    Kun virtaviivaisella viihteellä taaloja tahkonnut riiviö aikuistui, hän löysi juurensa ja draaman.
    Schindlerin listassa (1993) juutalaisohjaaja käsitteli keskitysleirien kauhuja saksalaisen sankariliikemiehen kautta. Amistadissa (1997) Spielberg tuomitsi orjuuden ja taustoitti Yhdysvaltain sisällissodan syttymistä.
    Oscar-akatemia riensi palkitsemaan eettisesti heränneen ohjaajan. Tämä ei ollut yllätys. Oscareita on tapana jaella historiallisia epäkohtia käsitteleville elokuville, joissa hyvän ja pahan raja ei aiheuta epäselvyyksiä.
    Se että 59-vuotias Spielberg on vihdoin tehnyt elokuvan, jossa katsojalla on vaikea valita puolensa, on positiivinen yllätys. Kyseessä on jälleen juutalaisteemaan tarttuva München.


München on suututtanut sekä israelilaisia että palestiinalaisia.

Vuonna 1972 joukko palestiinalaisterroristeja murtautui Münchenin olympialaisten kisakylään ja otti yksitoista israelilaisurheilijaa vangeikseen. Panttivankidraama päättyi verilöylyyn, joka jätti jälkensä Israelin turvallisuuspolitiikkaan. Tavoitteeksi tuli tehdä terroristeille selväksi, että juutalaisten murhaamisella on kova hinta.
    München kuvaa mitä tapahtuu, kun turvallisuuspalvelu alkaa ehkäistä terrorismia terrorismilla. Spielberg kuljettaa katsojaa läpi likaisen sodan nuoren agentin Avnerin (Eric Bana) matkassa. Avner johtaa turvallisuuspalvelu Mossadin salaista iskuryhmää, jonka tehtävänä on tappaa kaikki Münchenin iskujen arkkitehdit.
    Avner valitaan veritekojen kapellimestariksi normaaliutensa takia. Esimiehet laskevat, että nuori perheenisä ei sorru ylilyönteihin, mutta saa homman hoidettua. Avnerin menestyksen palkkiona ovat painajaiset ja turhautuminen. Jokaisen eliminoidun kohteen tilalle nousee uusi tapettava. Lain ulkopuolella toimiva agentti saa tottua lainsuojattoman elämän vaaroihin.
    Joskus joku Avnerin miehistä muistuttaa, ettei laki jonka puolesta sanotaan taisteltavan, hyväksy kuolemanrangaistusta. Kysyjälle kerrotaan, ettei säädyllisyyteen ole varaa.

Müncheniä on syytelty sekä israelilaisten että palestiinalaisten kaltoin kohtelemisesta, minkä Spielberg voi lukea ansioksi.
    Münchenin suurin ansio ei kuitenkaan ole rohkeassa aihevalinnassa vaan kyvyssä nähdä yksittäisen kriisin läpi yleisempiä historian lainalaisuuksia. Spielberg esittelee elokuvassa koston mekanismin, joka ulottuu valtioita ja uskontoja pidemmälle. Väkivallan kierteen edetessä vihanpidon alkuperäiset motiivit hämärtyvät ja tappamista jatketaan, koska muuta ei enää osata.
    Syöksykierrettä katsoessa veri näyttää vereltä, vuodattipa sitä kuka vaan.

Matti Rämö
München elokuvateattereissa 10.2.