09. joulukuuta 2005
Teksti:

Kauhuelokuvan perusidea on mitä suoraviivaisin: se haluaa saada katsojansa pelkäämään.
    Kauhu tavoittelee häikäilemättömästi fyysisiä reaktioita: säpsähdyksiä, kiljahduksia, silmien sulkemista kuvavirran painostukselta. Konsteja riittää. Tässä muutamia hyviksi havaittuja.

Pimeässä on vaikea ennakoida, mitä seuraavaksi tapahtuu, ja kaikki tuntuu pelottavammalta. Siksi sankarien heittäminen pimeyteen on oiva tehokeino, kun halutaan luoda yllättäviä shokkeja. Kauhuelokuvat luottavat pimeyden painostavuuteen liiankin paljon. Esimerkiksi ulapalle unohdetuista sukeltajista kertova Open Water muistuttaa, että tarpeeksi ahdistava asetelma pelottaa täysillä vaikka aurinko kuinka paistaa.
    Keskellä riskien minimoimiseen tähtäävää yhteiskuntaa ajatus mielivaltaisen väkivallan kohteeksi joutumisesta kammottaa. Tässä piilee ryöstöviljeltyjen sarjamurhaajaelokuvien kauhistuttavuuden ydin. Ajatus professorin aivokapasiteetilla ja keskitysleirin komendantin empatiakyvyllä varustetun ihmisen hirmuteoista pelottaa, koska niitä ei voi ennakoida.
    Järkeä palvovassa maailmassa kaikki yliluonnollinen pelottaa. Siksi kummitukset eivät häviä kauhuelokuvista koskaan. Niistä otetaan kuitenkin uusia päivityksiä. Vaikkapa Ring-elokuvien kirotulta videokasetilta käsin kummitteleva naishahmo avaa latua teknoajan haamuille.
    Henkimaailman ilmiöiden vastakohtana äärimmäisen arkiset ilmiöt tarjoavat hyvän kasvualustan pelottelulle. Vaikka koulukauhuklassikko Carrie esittelee runsaasti paranormaaleja ilmiöitä, pelottavinta elokuvassa on ujon päähenkilön luokkatovereiden ilkeys.
    Koska ihmiset ovat mielellään hillittyjä ja hallittuja, itsekontrollin menettäminen on kauhistuttava ajatus. Voi ei, jos ote todellisuuteen lipsuu joskus yhtä pahasti kuin Catherine Deneuvella Inhossa tai James Woodsilla Videodromessa!


Tyttöjen ryhmähenki joutuu koetukselle Descent – Loukussa -elokuvassa.

Blair Witch Projectin menestyksestä päätellen pelkkä metsään eksyminen riittää pelotteeksi helppoon elämään tottuneille kaupunkilaisille. Luonnon arvaamattomuus tarjoaa lähtökohdan myös Neil Marshallin tuoreelle Descent – Loukussa -elokuvalle. Brittiohjaajan elokuvassa viisi naista lähtee kiipeilemään tuntemattomaan luolaan.
    Kun katsojaa on peloteltu pimeillä, ahtailla paikoilla ja ajatuksella maan alle eksymisestä, luonto kostaa toden teolla. Kiipeilijät saavat kimppuunsa maan uumenissa kehittyneen ihmistä muistuttavan petorodun ja joutuvat taistelemaan hengestään. Katsoja asetetaan seikkailijoiden kiipeilykenkiin: epätodellisten saalistajien armoille painajaismaiseen loukkoon, jossa mielenterveys on koetuksella.

Descent on karmivin kauhuelokuva aikoihin, mutta yhtä pelkoa se lievittää. Elokuva osoittaa, että pitkään loppuun kaluttujen aiheiden parissa nyhjänneestä lajityyppistä löytyy yhä potkua.
Matti Rämö
The Descent – Loukussa elokuvateattereissa 9.12. alkaen.