30. syyskuuta 2005
Teksti:

Kaksi Washington Postin toimittajaa teki kesällä näyttävän nettipäiväkirjan Suomesta. Ukkelit kiertelivät lehden rahoilla sinne tänne ja keräsivät vaikutelmia maastamme ja sen alkuperäisväestöstä.
    Lopputulos oli ennalta arvattavaa, Suomimyyttiä rakentavaa lässytystä, jossa pääosassa olivat muun muassa yliarvostetut muusikot, teknologiatahvot, koulujemme ylivertaiset tätöset sekä Nokia ja HIM. Suomalaiset esitettiin donaldtrumpmaisina menestyjinä, joita ympäröivät rikkaudet Babylonian riippuvien puutarhojen veroisen sosiaaliturvan, futuristisen teknologian, monien puiden ja useiden suurehkojen vesilammikoiden muodossa.
    Washington Posthan paljasti Watergaten, joten heiltä sopii odottaa erilaista toimintaa kuin Kirkkonummen Sanomien kesätoimittajilta. Mutta voiko luottaa lehteen, joka väittää, että suomalainen hampurilaisketju on Hessburger ja jonka nettisivuilla hyperlinkitetty Turku-sana ei toimi? Jäikö blogissa jotain kertomatta? Olivatko edesottamukset riittävän ammattimaisia?
    Vuoroin vieraissa eli seuraavassa vaikutelmia Amerikan setätoimittajista.

Amerikanrautojen kokoontumisajot. Nuorehko mies:
    ”Ehdittiin siinä kolme minuuttia jutella Kaivopuiston rannassa kun nämä paukkaa paikalle. Ajattelin että tämä on kusetusjuttu, että jossain on piilokamera ja kaverit kulman takana. Näytti käyntikortin ja uskoin. Sitten se lykkäsi mikrofonin suun eteen ja sanoi, että kerro kuka oot ja miksi oot täällä. Puhuin siinä sitten.
    Asiavirheitä siinä oli. Kuvassa näkyy selkeästi mun poika, mutta lehdessä lukee että mulla on tyttö. Lehti väitti myös, että Helsingistä Kaarinaan ajaa tunnissa. Kaksi tuntia siihen menee. Lähetin korjaukset lehteen. (Ei ole korjattu, toim. huom.) Kysyin sitten, että mitä ihmettä Washington Post tekee Suomessa. Ne sano, että niiden piti mennä Venäjälle, mutta että tää on turvallisempi. Ne otti kannan, että ei viitsi puhua asiasta.”

Joensuussa naistentansseissa. Haastateltu nelikymppinen nainen kertoo:
    ”Istuttiin pöydässä, ja se kysyi, saako haastatella. Sanoin, että tietysti saa, jos ei mene paikallislehteen. Ihan tavallisen näköinen se oli. En olisi arvannut, että se on amerikkalainen. Ihmetteli, että keski-ikäiset käyvät tanssimassa keskellä viikkoa. Kysyin, että mitä amerikkalaiset tekee. Syö ja lihoo, se vastasi. Jutussa oli tyhmä maininta, että paikalla oli eronneita naisia. Ei olisi tarvinnut korostaa. Täällä käy naimisissa oleviakin, ei iskemässä tai juopottelemassa.”

Baari Uudellamaalla. Omistaja kertoo valokuvaajasta:
    ”Se oli sellainen pitkä kaveri. Se otti kuvia täällä. Kysyin, että mistä sä olet. Se sanoi, että jenkeistä. Sanoin, että sitten mä tarjoan sulle vodkaa, koska sä olet niin lähellä Siperiaa kuin voi olla! Se joi ehkä neljä tai viisi snapsia Finlandia-vodkaa, en seurannut niin tarkkaan.”

Juppiravintola. Yhdessä haastattelussa juppiravintolaan koottiin nuoria ns. menestyjiä. Osallistujan kommentti:
    ”Oltiin syömässä eräässä Korkeavuorenkadun ravintolassa. Meillä oli oikein värikäs seurue. Ilta oli antoisa nimenomaan sisällön takia. Juttu oli kuitenkin typistetty ja ylimalkainen. Bobby vaikutti kovaksikeitetyltä jenkkitoimittajalta. Ei se paljon liikkumatilaa antanut, agenda vaikutti selvältä. Kukaan ei juonut kännejä, mutta punaviini kyllä liukasti kieliä.”

Yleisessä saunassa. Lehden toimittaja kävi myös julkisessa saunassa. Lopputulos ei kestä päivänvaloa:
    ”Mitä sä muuten mulle soitit?” sanoo miesääni julkisen saunan puhelimessa.
    ”The Washington Postin mukaan sä olet tämän saunan johtaja.”
    ”Joo ei. Mä oon vaan kassa. Se toimittaja kävi kyllä täällä saunomassa. Lähetin asiasta palautetta välittömästi, mutta ei ne ole sitä muuttanut.”

blogs.washingtonpost.com/finlanddiary

Ville Ritala