Pauliina Vanhatalon esikoisromaani Viittä vailla vie koulukiusaajien maailmaan. Viisi ystävystä kohtaa luokkakokouksessa, joka palauttaa mieleen huulirasvan, röökin ja jumppasalihien hajuiset koulupäivät kaikessa karmeudessaan. Anorektikko, avioerolapsi, huostaan otettu, insestin uhri ja tunnekylmän rehtorin tytär löytävät toisistaan turvan tyttöjengissä, joka erikoistuu kiusaamiseen, näpistelyyn ja kaljoitteluun.
Vuonna 1979 syntyneen Vanhatalon romaanissa kiusaajat ovat jo varhain sivuraiteille ajautuneita, aikuisten rakkautta vailla kärvisteleviä tyttöjä, jotka vetävät koviksen panssarin herkän kasvuprosessinsa suojaksi. Viisikko selviytyy yhdessä läpi perhehelvettien, mutta dramaattisiin tapahtumiin johtava pahistelu vainoaa kuitenkin tyttöjä aikuisuuteen asti.
Romaanissa kulkevat rinnakkain kertojan, Kiran, nuoruusmuistot ja nykyhetken läheisriippuvainen parisuhde, jonka kautta entinen kiusaaja yrittää etsiä sisältöä elämäänsä. Aluksi kangertava kerronta lähtee vähitellen kulkemaan sujuvammin ja lopulta kirjasta rakentuu juonellisesti eheä ja vahva kokonaisuus.
Kielellisesti Vanhatalo ei tarjoa suuria elämyksiä, mutta koulumaailman kalseat hajut ja tunnelmat välittyvät epämiellyttävän tarkasti ja kiusaajien sielunmaisema aukeaa tapahtumien ja dialogin kautta uskottavasti.
Kirjan parhainta antia ovat jengin nuoruudenseikkailut. Parisuhdekuvaus sen sijaan sortuu kliseiseen kerrontaan näyttelijämiestään manipuloivasta neurootikosta. Vanhatalo rakentaa päähenkilölleen kuitenkin koskettavan kasvutarinan.
Viittä vailla tarjoaa myös varmasti lohtua monille meistä, joiden rillit on joskus rikottu lätäkköön. Asetelmat ovat kuitenkin turhan perinteiset tuodakseen aiheen käsittelyyn juurikaan uusia näkökulmia. Elämässä pärjänneen julmurin psyyke tarjoaisi monimutkaisemman maaperän ilmiön tutkiskeluun.
Maria Lyytinen
Pauliina Vanhatalo: Viittä vailla. Tammi.
