30. syyskuuta 2005
Teksti:

Aamuyhdeksältä Hämeentie nukkuu vielä. Tavalliset lähikaupat ovat auki, mutta asiakkaita niissä ei juuri ole. Autot suhaavat kohti keskustaa, jossa uusi työpäivä on taas alkamassa. Vain muutama perisuomalainen pikkukauppa pitää ovensa auki perinteisesti yhdeksästä viiteen.
    Kadun uudet yrittäjät, call centerit ja etnokaupat elävät toista aikaa. Joku avaa kymmeneltä, seuraavat tuntia myöhemmin.
    Ensimmäiseen Hakaniemen päässä olevaan AI. Malik call centeriin alkaa saapua asiakkaita heti kymmeneltä. He ostavat puhelukortteja, joilla voi puhua halvalla heidän kotimaihinsa: Nigeriaan, Gambiaan ja Kameruniin.
    Yleensä lähes kaikki puhuvat ilmaiseksi nettipuheluohjelma Skypen kautta, mutta kaikkialla Afrikassa ei ole käytössä tietokoneita.
    ”Olemme tyytyväisiä”, sanoo liikkeen omistajan Mansur Malikin veli Imran Malik asiakasvirran tauottua hetkeksi.
    Veli on pankissa. Miesten tavoitteena on perustaa vielä toinen vastaavanlainen liike. Ehkä Espooseen tai Vantaalle, joista monet liikkeen asiakkaista tulevat.
    Imran Malik on pakistanilaissyntyinen Ruotsin kansalainen. Hän haluaisi kuitenkin muuttaa Suomeen, koska Suomi on hänestä yrittäjälle parempi maa. Markkinat kasvavat vielä. Ruotsissa kilpailua on jo liikaakin. Muuttaminen olisi helppoa; hänen veljensä on naimisissa suomalaisen naisen kanssa ja asunut täällä lähes kymmenen vuotta.

Call centereiden toinen suuri bisnes on rahan lähettäminen ulkomaille. Imran Malik kertoo, että heillä käy tavallisena päivänä noin viisitoista rahan lähettäjää, kiirepäivinä noin neljäkymmentä.
    ”Palkkapäivät ovat kiireisiä, samoin maanantait. Monet työskentelevät viikonloppuisin esimerkiksi ravintoloissa ja ovat maanantaisin vapaalla”, Malik kertoo.
    Intialainen Tember Harbhajan saapuu paikalle, ottaa esiin Western Unionin kaavakkeen ja täyttää sen tottuneesti. Malik ottaa setelit vastaan ja antaa asiakkaalle kuitin.
    ”Lähetän rahaa Intiaan, äidille”, Harbhajan sanoo.
    Hän on ollut Suomessa 24 vuotta ja on Malikin vakioasiakkaita. Rahalähetys kotiin lähtee säännöllisesti vieläkin.
    Ulkomailla asuvat lähettävät rahaa köyhiin kotimaihinsa vuosittain miljardeja euroja, yhteensä enemmän kuin maailman maat antavat kehitysapua. Lähetetyt rahat kannattavat monien maiden kansantalouksia.
    Western Union vetää välistä useita prosentteja, mutta on monille halvin turvallinen ratkaisu rahan siirtämiseen.


Frederik Arana sai rahaa kotoaan Ranskasta Hämeentien call centeriin.

Rahavirta kulkee myös toiseen suuntaan, vaikkakaan ei niin kiivaana. Frederik Aranan kaavake on toisen värinen. Hän saa rahaa kotoa Ranskasta.
    ”Olen työtön, siksi he lähettävät rahaa”, hän selittää.
    Arana on asunut Suomessa yhteensä yli viisi vuotta, mutta on pian palaamassa takaisin Ranskaan.
    Malikin kolme vuotta Hämeentiellä toiminut call center oli Hämeentien ensimmäinen. Ihan viime aikoina kilpailu on lisääntynyt, mutta liikkeen ovi käy silti jatkuvasti. Suurin osa asiakkaista on afrikkalaisia miehiä.
    Toisella puolella tietä sijaitseva Näkinkujan call center on puolestaan ainakin näin päivällä afrikkalaistaustaisten naisten kohtauspaikka. Liikkeessä voi soittaa, faksata, käydä netissä, ottaa kopioita, vuokrata afrikkalaisia videoita ja siirtää rahaa ulkomaille.
    Pieni lapsi tarkkailee tilanteita rattaistaan käsin.
    ”Jokainen, joka katsoo vauvaani, joutuu maksamaan 15 euroa. Sata, jos vauva hymyilee”, sanoo nainen tiskin takaa.
    Vauva hymyilee valloittavasti, ja nainen jakaa laskuja: ”Satanen sinulta, sinulta ja sinulta”, hän virnuilee.
    Lastenrattaita saapuu lisää ja puhelukopit täyttyvät. Teinitytöt kerääntyvät afrikkalaisten videoiden hyllyn eteen. Sadan euron vauvan äiti saapuu, ja käy ilmi, että tämä on ollut putiikissa hoidossa siskollaan. Ihmiset vaihtavat kuulumisia ja jonottavat puhelukortteja.


Ekala Maty tinkaa hintaa alas afrikkalaisiin tuotteisiin erikoistuneessa Global Shopissa.

Hämeentie on loistava liikepaikka aasialaisia tai afrikkalaisia asiakkaita tavoitteleville. Saman kadun muut yritykset tarjoavat ruoka-aineita, vaatteita, meikkejä, räätälöityjä kampaamopalveluja ja kaikkea muuta vieraassa maassa hyödyllistä. Ostosmatkalla asiakkaan on helppo hoitaa kaikki asiat samalla kerralla. Yrittäjien ei tarvitse erikseen markkinoida liikettään.
    Mansur Malik avasi call centerinsä Hameentielle kolmisen vuotta sitten. Nyt vastaavia on pienellä etäisyydellä lukuisia.
    Aasialainen ruokakauppa Vii Voan sai pitkään olla yksin, nyt vastaavia kauppoja on useita. Oletko koskaan yrittänyt tehdä suomalaista ruokaa maassa, jonka ruokakaupat ovat vaikka vain vähänkin erilaisia kuin tuttu lähikauppasi? Sitten tiedät, mistä on kyse. Kysyntää kaupoille on.
    Hypistelen Asean Tradingissa Hämeenkadun kupeessa Kolmannella linjalla nippua dollarin näköisiä seteleitä.
    ”Ne ovat poltettavaksi”, sanoo viereen saapunut nuori miesasiakas englanniksi.
    Hän esittelee itsensä Wei Chengiksi, on kotoisin Kiinasta.
    ”Kun ihmiset haluavat surra kuolleita omaisiaan, he polttavat näitä. Kukaan ei halua polttaa oikeaa rahaa”, hän selittää.
    Hänellä on ostoskärryssään suuri paketti nuudeleita. Viereisellä hyllyllä on kymmeniä erilaisia nuudelivaihtoehtoja. Soijaa, öljyjä ja mausteita on valtavasti. Suosituinta myyntiartikkelia, riisiä, on seinän vierustalla 20 kilon säkeissä.
    Kassan lähistöllä on metallirasioissa kuukakkuja. Kiinassa vietetään syyskuussa kuujuhlaa, ja kakkuja tarvitaan juhlallisuuksiin. Juhlaa vietetään paitsi syksyn kunniaksi myös Yuan-dynastian (1280 – 1368) aikaisen kapinan muistoksi. Tarinan mukaan kapinalliset piilottivat erityisiin kakkuihin ohjeita tovereilleen ja kaatoivat lopulta mongolimiehittäjien hallinnon.
    Löytääkö Wei Cheng Hakaniemestä kaiken ruoanlaitossa tarpeellisen?
    ”Minusta täällä on paljon tavaraa. Enemmän kuin Kiinassa”, hän sanoo.
    Tänään kauppa on täynnä thairuoan ystäviä. Liikkeeseen saapuu joka tiistai lasti vihanneksia Thaimaasta, ja vakioasiakkaat tietävät tämän. Tuoretta chiliä, thaimaalaista munakoisoa – jokainen asiakas ostaa muovikasseittain elintarvikkeita. Aasialaisia vihanneksia tulee kolme kertaa viikossa myös Hollannista, jossa niitä viljellään paljon.
    Kaupassa käy asiakkaita Oulusta ja Rovaniemeltä asti. Helsinkiin sukuloimaan lähteneet aasialaiset ostavat Hämeentien ostoskeskuksesta tarvikkeita, joita ei ainakaan vielä saa pohjoisesta.
    Suomalainen Seija Levo ja malesialainen Liu Foo Tong perustivat liikkeen pari vuotta sitten. Ruokien tukkukaupan he aloittivat jo kymmenisen vuotta aiemmin.
    ”Meidän piti alkaa tuoda maahan silkkiä, ja kaikki oli jo valmiina. Sitten EU:n tekstiilisäännöstely alkoi, ja meni sormi suuhun”, Levo kertoo.
    Silkki vaihtui elintarvikkeisiin. Levo hoitaa liikkeessä byrokratian. Hän sanoo suomalaisuudestaan olevan hyötyä. Kaikille aasialaisille ei ole esimerkiksi selvää, että kaikki kirjoitetut säännökset on todella tarkoitettu noudatettaviksi sellaisinaan.

Afrikkalais-Aasialaisessa Taj Mahal -liikkeessä myyjä Qureshi Kashif kysyy heti, voiko hän auttaa.
    Liikkeen tavaravalikoima on melko samanlainen kuin viereisen Maharaja shopin. Myynnissä on ruokaa, kosmetiikkaa, intialaisia elokuvia ja puhelukortteja. Teinityttöjen suosimia hiuslisäkkeitä saa täältä niin kuin monesta muustakin kadunvarren kaupasta.
    Kashifin mukaan yrityksiä ei kuitenkaan ole vielä niin paljoa, että asiakkaista pitäisi kilpailla. Hinnatkin ovat pysyneet melkein samana kaupasta toiseen. Pikemminkin liikkeistä on hyötyä toisilleen. Monin paikoin pöydiltä löytyy naapuriliikkeiden mainoksia, ja myyjät ohjaavat asiakkaita oikeisiin osoitteisiin. Taj Mahal -kaupan omistajalla on Helsingissä myös ravintola. Sen asiakkaat kyselevät usein, mitä mausteita ruokaannoksissa on käytetty – ja tulevat sitten Taj Mahaliin ostamaan niitä.
    Suomalainen nuorimies käy kysymässä tofua. Kashif ohjaa hänet vietnamilaiskauppaan.
    Monien muiden etnokauppojen lailla myös Taj Mahal tuo lähes kaiken tavaransa Britannian ja Hollannin tukuista. Näissä maissa on paljon maahanmuuttajia, ja tavaraa voi tuoda suurissa erissä. EU:n sisältä Suomeen tuoduista tavaroista ei tarvitse maksaa tullia.
    Vihannekset tulevat suoraan Ghanasta, mutta tulli suhtautuu niihin hiukan nihkeästi.
    ”Tullissa he eivät meinaa uskoa, että ruokien arvo on niin pieni kuin sanomme, mutta eiväthän ne Ghanassa maksa melkein mitään”, Kashif sanoo.


All Career Steps on yksi vasta vuosi sitten toimintansa aloittaneista liikkeistä Hämeentiellä.

Ruokakaupat arvioivat, että noin joka neljäs heidän asiakkaistaan on suomalaistaustainen. Monet kiertävät kaupasta toiseen. Poikkeuksiakin löytyy: Afrikkalaisia vaatteita ostavat lähinnä vain suomalaiset. Afrikkalaiset haluavat pukeutua eurooppalaisittain.
    Hämeentiellä afrikkalaisia vaatteita saa muun muassa African Touch -liikkeestä, jonka gambialainen Masally Jagne perusti vuosi sitten. Esillä on gambialaisten vaatteiden lisäksi koriste-esineitä ja koruja.
    ”Yhdeksän kymmenestä asiakkaastani on suomalaisia”, Jagne sanoo pöytänsä takaa.
    Suomessa afrikkalainen pukeutuminen ei juuri näy katukuvassa, mutta Jagnen mukaan tyyli on nousussa. Hän sanoo haluavansa paitsi käydä kauppaa myös purkaa ennakkoluuloja ja yhdistää kahta kulttuuria, ja on siinä mielestään osaltaan onnistunutkin.
    Ruokansa hän ostaa suurelta osalta Maharajasta.
    ”Ruoan suhteen olen hyvin isänmaallinen”, hän hymyilee.
    Toisella puolella tietä on toinen gambialaiskauppa, All Career Steps. Sen omistaja Kyere-Frempong Emmanuel kertoo vielä yhden syyn myydä afrikkalaisvaatteita Helsingissä.
    ”Afrikassa on paljon naisia, jotka tekevät näitä vaatteita. Heillä ei vain ole markkinointikanavia”, hän sanoo.
    Jokaisessa vaatteessa on lappu, jossa lukee ACS African Fashion. Myös All Career Steps myy puhelinkortteja ja tarjoaa muita viestintäpalveluja. Sen lisäksi liike toimii työnvälitystoimistona, jonka kautta ennen kaikkea lähiseudun yritykset voivat värvätä ihmisiä.
    Miehen pieni lapsi nyhtää lattialla sähköjohtoja, ja haastattelu keskeytyy hetkeksi isän rientäessä ohjaamaan pikkuistaan muihin puuhiin.
    Kyere-Frembong perusti liikkeensä vuosi sitten, ja hän on toiveikas. Hänellä ei ole pysyvää oleskelulupaa eikä Suomen kansalaisuutta, eikä hän siksi voinut saada starttirahaa yritystoimintaansa. Alku on ollut hankala, eikä asiakkaita näy, ainakaan nyt. Hän uskoo kuitenkin, että työ helpottuu koko ajan.

Elina Venesmäki
kuvat Katja Tähjä