30. syyskuuta 2005
Teksti:

”Yy, kaa, koo, nee … kymmenen. Ei kun, kaksitoista.”
    Olimme metrossa, ja ystäväni laski kuinka monen miehen kanssa oli ollut sängyssä. Ystävällä oli neonpinkit trikoot ja oranssinruskeaa meikkivoidetta. Minulla oli permanentti ja revityt farkut. Olimme 13-vuotiaita.
    Ystävällä oli 18-vuotias poikaystävä toisessa kaupungissa. Hän matkusti sinne viikonloppuisin ja harrasti seksiä poikaystävän ja tämän kavereiden kanssa. En tiennyt, mitä sanoa. Tuntui, että kuviossa kaikki ei ollut kunnossa. Samalla jostain pisti kateus. Epäilin, että ystävä oli päässyt osaksi Todellista Elämää ja oma elämäni ei alkaisi koskaan.

En tiedä, missä ystävä on nyt. Mutta ajattelin häntä, kun luin juttuja Toijalan hyväksikäyttötapauksesta.
    Internetin keskustelupalstoilla Toijalan uutisiin on reagoitu voimakkaasti. Toiset vaativat kirveitä kehiin ja hyväksikäyttäjien kuvia julkisiksi. Toiset kirjoittavat ”typeristä teiniritsoista”, jotka jakavat seksiä ilmaisen lonkeron toivossa. Minulla mieleen nousee yhä uusia kuvia yli viidentoista vuoden takaa.
    Oli jälkeenjäänyt mainostenjakaja, joka kutsui teinejä kotiinsa viikonloppuisin, tarjosi viinaa ja näytti pornoelokuvia. Oli poikia, jotka kertoivat naineensa joukolla kotibileissä sammunutta tyttöä. Oli autoja, jotka hidastivat kadulla ajaessaan ohi, kuski rullasi ikkunan auki ja kysyi: ”Paljonko maksaa?” Oli jatkuva ahdistus ja pelko siitä, että elämä jäi elämättä, jos säilyi liian pitkään neitsyenä tai ei oppinut ajoissa imemään fritsuja.
    Sellaisista asioista ei tietenkään puhuttu aikuisille. Eikä kukaan puhunut meille mitään, mikä olisi auttanut ymmärtämään sitä kaikkea.

Toijalan yhteydessä kirjoitettiin aluksi rajuja juttuja saatananpalvonnasta ja pedofiiliringistä. Nyt näyttää, että kyse on toisenlaisesta, paljon tavallisemmasta asiasta. Siitä, että teini-ikä on kaoottista aikaa, jolloin kaikki elämässä on erityisen haavoittuvaista. Ja että on aikuisia, joille teinien epävarmuus merkitsee mahdollisuutta toteuttaa omat seksuaaliset fantasiansa.
    Nyt kaikki pohtivat, mitä pitäisi tehdä. Hyvä onkin pohtia. Kunhan keskustelu ei menisi jauhamiseksi, saako seksiä ylipäätään olla tai että kaikki lähtee aina kotoa. Helpointa olisi varmaan aloittaa huolehtimalla, että kouluissa puhuttaisiin yhdynnän biologisten yksityiskohtien lisäksi seksuaalisuuteen liittyvistä kokemuksista ja omien ja toisten rajojen kunnioittamisesta. Mutta kuka hoitelisi rajat äijille, joiden mielestä nuoret tytöt ovat olemassa vain heidän seksuaalisia tarpeitaan varten?

Elina Hirvonen
ehirvo@welho.com

Kirjoittaja on syksyn esikoiskirjailija, toimittaja ja Taideteollisen korkeakoulun dokumenttielokuvaopiskelija.