02. syyskuuta 2005
Teksti:

”Olen tietoinen raportista, ja se on absurdi. . Maamme edistää vapautta ympäri maailmaa.”
    ”He arvostelevat meitä siitä, että me teloitamme raakalaisia.”
    Arvatkaa keiden lauseita?
    Ensimmäinen kuuluu Yhdysvaltain presidentti George W. Bushille. Toinen Iranin entiselle diktaattorille ajatollah Khomeinille. Molemmat ovat reaktioita maiden tekemiä ihmisoikeusloukkauksia koskevaan arvosteluun.

Löysin Khomeinin kommentin iranilaisen kirjallisuuden professorin Azar Nafisin muistelmateoksesta Lolita Teheranissa. Kirjan lukeminen on herättänyt naurun, kiukun ja liikutuksen puuskia sekä halun lukea F. Scott Fizgeraldin romaani Kultahattu.
    Tiukentuneiden määräysten takia yliopistosta lähtenyt professori pitää parhaille naispuolisille oppilailleen salaista lukupiiriä. Naiset lukevat kiellettyjä länsimaisia klassikkoteoksia ja keskustelevat niiden kautta myös elämästään jyrkkien sääntöjen ja väkivallan keskellä. Teksti kulkee Iranin vallankumousta edeltävään aikaan ja Iranin ja Irakin sotaan. Kirja pureutuu mekanismeihin, joilla hallinto pyrki säätelemään kaikkea ihmisten henkilökohtaisesta elämästä tiedonsaantiin ja ajatteluun. Se myös kertoo tavoista, joilla ihmiset yrittävät murtaa omia tiloja sääntöjen keskelle.

Jostain syystä Lolita Teheranissa rinnastuu mielessäni jatkuvasti toisiin teksteihin: ihmisoikeusjärjestöjen raportteihin Yhdysvaltain käyttämistä keinoista terrorismin vastaisessa sodassa.
    Ajatollah Khomeinin hallintoa on helppo pitää yksimielisesti kauheana. Mutta mitä pitäisi ajatella siitä, että maailman ainoa suurvalta edistää vapautta pitämällä satoja ihmisiä vangittuna Guantánamon leirillä ilman syytettä tai oikeudenkäyntiä? Ja että samalla suurvallalla on yli 70 000 vankia ympäri maailmaa? Ja että yli sata pidätetyistä on kuollut, ja lukemattomia kidutetaan? Ja että yksikään maailman muista vapautta ja demokratiaa kannattavista hallituksista ei ole nostanut asiasta meteliä?
    Khomeinin hallinnon julmuudet oikeutettiin fantasialla islamilaisesta valtiosta, jossa ihmisoikeuksien rikkominen palveli suurempaa, kansan vapauttamisen tavoitetta. Bushin hallinnon julmuudet oikeutetaan mantralla terrorismin vastaisesta sodasta, jossa ihmisoikeuksien loukkaaminen edistää maailman vapauttamista.
    Khomeinin Iranissa hallinnon vastustaminen johti kidutukseen ja kuolemaan. 2000-luvun maailmassa suurvallan kritisoimisen ei pitäisi olla mahdotonta. Siksi se, että mikään hallitus ei ole vaatinut esimerkiksi Guantánamon vankileirin sulkemista, on oksettavaa ja anteeksiantamatonta.

Elina Hirvonen
ehirvo@welho.com

Kirjoittaja on toimittaja ja Taideteollisen korkeakoulun dokumenttielokuvaopiskelija.