Tätä on Lapponia!

T:Teksti:

Fredin & Ystävien Pump Pump jäi vuonna 1976 yhdennelletoista sijalle. ”Suomi oli liian seksikäs vanhoillisille eurooppalaisille”, pääteltiin kotimaisissa lehdissä.

Suomen kaikkien 39 euroviisuedustajan kuunteleminen putkeen on rankka, mutta valaiseva kokemus. Vuosikymmenten vieriessä huomaa, etttä kunkin aikakauden laulut kertovat valitsijoistaan. Pienellä pohtimisella viisut voi jakaa kolmeen jaksoon.
    Ensimmäinen jakso kattaa viisut vuoden 1961 Laila Kinnusen Valosta ikkunassa 1970-luvun lopun Katri Helenan Katson sineen taivaan. Tämän ajan viisut kuulostavat nykykorvaan kovin viattomilta. Vaikka alkuaikojen viisuissa on paljon hutilaukauksia, monet tuntuvat aidolta kuvalta siitä, mitä Suomen musiikkielämässä noina aikoina tapahtui.
    1980-luvun alussa viisut alkoivat elää omaa elämäänsä. Toistuvista jumbosijoista oli kehittynyt kansallinen trauma, ja tilanne piti korjata hinnalla millä hyvänsä. Tuloksena oli toinen toistaan hämmentävämpiä yrityksiä Monica Aspelundin mahtipontisesta Lapponiasta Pave Maijasen tekopirteään Yamma Yammaan. Mitään tyyliä haitarireggaesta (Riki Sorsa: Reggae Ok) ja apokalyptisestä paatoksesta (Kojo: Nuku pommiin) eurodiskoon (Cat Cat: Bye Bye Baby) ei jätetty kokeilematta.

Viime vuosikymmenen alussa Suomen edustuskappaleissa oli kuultavissa jo selvää väsymystä. Katri Helenan toinen yritys Tule luo ja Jasminin Niin kaunis on taivas tuntuvat edustavan pieleen mennyttä vahinkojen minimointia.
    Suomen euroviisuhistorian uusin vaihe alkoi vuoden 1998 Edean Aavasta ja jatkuu yhä tänä vuonna Suomea edustavassa Geir Rönningin Why:ssa. Alkuaikojen kotikutoisuus ja 1980-luvun luova hulluus ovat korvautuneet ammattitaitoisen steriilillä tanssipopilla. Menestyksen kannalta tekniikka voi osoittautua voitokkaaksi, mutta kuinka tuntemattoman laulajan eurolistojen tusinapopilta kuulostava kappale voi ikinä iskostua yhteiseen tajuntaan Pump Pumpin tavoin?

Juha Merimaa

Suomen euroviisut 1961-2005. Warner Music Finland. Euroviisujen finaali 21.5. Ukrainassa ja televisiossa.