20. toukokuuta 2005
Teksti:

Sight and sound -elokuvalehti on vuodesta 1952 lähtien kysynyt kansainväliseltä kriitikkoraadilta kerran vuosikymmenessä, mikä on maailman paras elokuva. Tulosten perusteella elokuva-alalla ei ole vuosikymmeniin tapahtunut mitään järisyttävää.
    Vuoden 2002 kärkikymmenikön kuopus, Kummisetä II, valmistui vuonna 1974. Isoisä, Panssarilaiva Potemkin, vuonna 1925. Puolessa vuosisadassa lista on tuulettunut yhtä tiuhaan kuin Vatikaanin ylin johto.
    Listat tuntuvat kertovan paitsi halusta pelata varman päälle, myös vastaajien keski-iästä. Elokuvat, jotka ovat joskus saaneet kiinnostumaan koko ilmaisumuodosta, säilyttävät vetovoimansa. Niihin pakkautuu paljon elokuvia itseään suurempia merkityksiä; muistoja omasta ja katseluajankohdan historiasta.
    Sight and Soundin perusteella varttuneen kriitikkoeliitin sydän sykkii 1920-luvun mykkäfilmeille ja Orson Wellesille. Mutta mikä vetoaa ikäluokkiin, joille Nuori kapinallinen ei ole nuorisoelokuva vaan museokäynti?

Suositussa Internet Movie Database -elokuvatietopankissa eli IMDb:ssä kuka vain voi anonyymisti pisteyttää elokuvia. Satojen tuhansien arvioiden pohjalta nettisivusto taltioi elokuvamaun muutokset nopeasti ja laaja-alaisesti. Netissä viihtyvät myös nuoremmat elokuvaharrastajat.
    Tutut klassikot pärjäävät myös IMDb:n suosikkilistalla. Silti Pulp Fiction päihittää Citizen Kanen. Taru sormusten herrasta -trilogian päätösosa on kiilannut kolmanneksi.
    250 elokuvan listalla ei näy Nuorta kapinallista, mutta 1990- luvun aikuistumisangstin avainteos Trainspotting killuu sijalla 200. Se, mitä söpösti ahdistuneen James Deanin tappio rapanistiä näyttelevälle Ewan McGregorille kertoo nykyajasta, jääköön jonkun väitöskirjatutkijan selvitettäväksi.
    Sight and Soundin kriitikoita ei kiinnosta vauhti tai toiminta. IMDb:ssä annetaan tunnustusta esimerkiksi Kadonneen aarteen metsästäjille ja Imperiumin vastaiskulle. Nimettömien nettiäänestäjien ei ainakaan tarvitse häpeillä konstailemattoman viihteen ylistämistä.

Elokuvaohjaajat ovat usein pysytelleet erossa listamaniasta. Miksi heittäytyä kriitikoksi, kun voi kunnioittaa esikuviaan kehittelemällä heidän ideoitaan eteenpäin?
    Aki Kaurismäki on tehnyt Robert Bressonista ammentavasta minimalismista absurdin maailmansa moottorin. Paul Thomas Andersonin vaikuttavat kamera-ajot taas tuntuvat saaneen inspiraationsa Martin Scorsesen sulavasta liikkuvan kameran käytöstä. Amelie-ohjaaja Jean-Pierre Jeunet näyttää päivittäneen Federico Fellinin huumorintajun.
    Ehkä Sight and Soundin listoja laativat kriitikotkin joskus huomaavat, ettei elokuvantekijöiden luovuus tyrehtynyt lopullisesti 1970-luvulla.

Matti Rämö

www.imdb.com
www.bfi.org.uk/sightandsound/index.html
Sukupolvensa tulkki Renton (Ewan McGregor) sanoo painavan sanottavansa Trainspottingissa.