20. toukokuuta 2005
Teksti:

”Joskus tuntuu, etteivät ihmiset osaa aakkosia”, kertoo Hämäläis-Osakunnan kirjastossa työskentelevä Paula Salminen, joka päivittäin antaa ohjeita ihmisille siitä, mistä hyllystä jokin tietty kirja löytyy.
    ”Sitten opiskelijat tulevat takaisin ja sanovat, etteivät löydä, vaikka kirjat ovat juuri siellä missä sanoinkin niiden olevan”, Paula kuvailee tyypillistä tilannetta.


Kirjastossa työskentelevä Paula Salminen toivoo, että yliopisto-opiskelijat opettelisivat aakkoset.

Kaupan kassalla työskentelevää Liisaa ärsyttää kuunnella samoja vitsejä päivästä toiseen. Jos tuotteesta puuttuu hinta, saattaa asiakkaan mielestä hauskalta jutulta tuntua oivallus: ”Se on sitten varmaan ilmainen.”
    ”Olen kuullut samat vitsit sata kertaa”, Liisa valittaa.
    Valuutta on toinen seikka, josta irtoaa huumoria. Jos kassa kysyy, löytyisikö asiakkaalta tietty määrä senttejä, yhdistyy kysymys ainoastaan asiakkaan päässä miehiseen sukuelimeen.

Hitauden tai slow foodin nousemista muotiin odotellaan yhä ainakin opiskelijaravintoloissa.
    ”Edelleen nuristaan kassojen hitautta, vaikka Unicardilla maksamisen ajateltiin säästävän kaikkien aikaa”, Unicafessa työskentelevä Jouni Westling sanoo.
    Opiskelijat itse olisivat kuitenkin avainasemassa jonojen nopeuttajina. ”Eniten aikaa kassakoneella vie rahan lataaminen kortille. Juuri valittajat lataavat joka toinen päivä kortilleen viisi euroa”, Westling paljastaa.

Ravintoloissa unelmoidaan asiakkaista, jotka tietävät mitä haluavat.
    ”Se ei hymyilytä, jos asiakas tilaa kirjaimellisesti ’jonkun hyvän drinkin’ ”, valottaa ravintolatyöntekijä Eija Ranta.
    Baarimikko ei voi tietää, tarkoittaako asiakkaan hyvä drinkki hedelmäistä, makeaa, hapanta vai kirpeää.
    ”Ärsyttävää se on erityisesti silloin, kun asiakas ei osaa ollenkaan tarkentaa, mitä haluaa, vaan on sitä mieltä, että joku vaan.”

Kahvilatyöntekijä Inari Virkkala kertoo asiakkaiden usein näpräilevän kaikenlaisia taideteoksia servieteistä ja kahvin sekoitustikuista.
    ”Jotkut tunkevat servietin limupullon sisälle, ja sen jälkeenhän sitä ei enää voi kierrättää”, hän kuvailee.
    ”Sekin tuntuu hassulta, kun ihmiset haluavat helpottaa maksutilanteita ja kaivavat rahapussistaan täysin hyödyttömän määrän senttejä.”

Postinkantajat ovat kerran kuussa erityisen huonolla tuulella. Postikärryt painavat nimittäin todella paljon, kun kauppojen julkaisemat ilmaiset lehdet tulevat jaettaviksi.
    ”Yhteishyvät ja Pirkat lisäävät työpäivän kestoa tosi paljon, ja ne painavat ihan hirveästi. Ärsyttää jo viikko etukäteen, kun tietää että ne ovat ilmestymässä”, kertoo postinjakaja Hanna Forsman.

Jos bussinkuljettajat vaikuttavat pahantuulisilta, heillä saattaa olla siihen syy – matkustaja.
    ”Helsingissä ihmiset usein vain huitaisevat bussille pysähtymismerkin”, kertoo linja-autonkuljettaja Ilkka Ojala.
    ”Kuski ei voi nopeaa heilautusta aina huomata. Kun bussi ei sitten pysähdykään, alkaa kauhea itku.”
    Raitiovaunun kuljettajien punainen vaate taas ovat ihmiset, jotka juosten yrittävät ehtiä lähdössä olevaan vaunuun.
    ”Juoksijat ovat varmaan kaikkien mielestä kaikista pahimpia”, vahvistaa keskiikäinen ratikkakuski.

Elokuvaa vuokratessa ostetaan usein karkkiakin. Asiakkaan harmi on suuri, kun hedelmäkarkit ovatkin kivikovia. Myyjä kuuntelee valitukset ymmärtäväisenä, vaikka todellisuudessa vika ei ole siinä, että karkit olisivat vanhoja.
    ”Kun näen, että joku jättää karkkilaatikon kannen auki, tekisi mieli huutaa, että laita se kiinni”, videofirma Makuunin työntekijä kertoo.

Heta Tarkkala