20. toukokuuta 2005
Teksti:

”Uusi kommunistinen manifesti.” ”Vasemmistolaisen yhteiskuntateorian Next Big Thing.” ”Innostuksen aalto pyyhkii yli kampusten.”
    Ilmestyessään neljä vuotta sitten italialaisen 1970-luvun autonomiliikkeen ideologin Antonio Negrin ja yhdysvaltalaisen kirjallisuustieteilijän Michael Hardtin Empire herätti valtavaa innostusta. Kirjan vanavedessä on syntynyt lukuisia lehtiartikkeleita, yliopistokursseja, kommenttikirja Debating Empire sekä jatko-osa Multitude.
    Puheen lisäksi teos on innoittanut suoraa toimintaa. Mielenosoittajat ovat nostaneet esiin globaalin hallinnan ongelmia talouskokousten liepeillä Seattlesta Genovaan. Suomessa teoksesta ovat ammentaneet muun muassa Kuokkavieraat ja maksutta busseissa matkustavat Pummit.

Tänä keväänä
suomeksi ilmestyvän Imperiumin analyysi kapitalistisen maailman nykytilasta on monilta osin osuva. Tekijöiden mukaan Imperiumi koostuu ”joukosta kansallisia ja ylikansallisia elimiä, joita yhdistää yhteinen hallinnan logiikka”. Siinä missä imperialismi perustui kansallisvaltioiden laajentumispyrkimyksiin ja kilpailuun, Imperiumin päämääränä on yhdistää koko maailma hallintansa alle. Imperiumia ei johda mikään yksi valtio – ei edes Yhdysvallat.
    Negri ja Hardt kirjoittavat, että Imperiumin valta perustuu sen kykyyn kontrolloida ihmisten moninaisuuden luovaa voimaa. Imperiumin ”biovalta” pyrkii suuntaamaan sen tuotannon palvelukseen synnyttämällä moninaisuudelle uusia haluja ja tarpeita.
    Kapitalismi kuitenkin kykenee täyttämään nämä tarpeet vain osin, ja siksi moninaisuus käy lopulta Imperiumia vastaan. Imperiumi osoittautuukin myönteiseksi askeleeksi historiallisessa kehityskulussa, joka johtaa kohti moninaisuuden kommunismia. Vaikka moninaisuuden vallankumouksen väistämättömyys on perusteltu yhtä huonosti kuin Marxin historiallinen materialismi, jonka muotoa Negrin ja Hardtin argumentti toistaa uskollisesti, sen optimismi on epäilemättä tärkeä syy kirjan menestykselle. On kivaa olla vallankumouksellinen, jos uskoo historian olevan puolellaan.

Kirjan toinen, vakavampi ongelma tulee vastaan, kun nettiajan Marx ja Engels pääsevät puhumaan siitä, mitä vallankumouksen jälkeen pitäisi tehdä. Vastaus on suurin piirtein: eipä juuri mitään. Kyse ei ole kekseliäisyyden puutteesta, vaan syvästä epäluulosta poliittisia instituutioita, erityisesti valtioita kohtaan. Ne ovat kuitenkin välttämättömiä muun muassa, jotta voidaan ottaa rikkailta ja antaa köyhille – veroina.
    Muutos alkaa tilanteen tunnistamisesta, ja siinä Hardtilla ja Negrillä on ansionsa. Oikeudenmukaisempaa maailmaa kohti vieviä ratkaisuja on kuitenkin kyseltävä muilta kuin näiltä deleuzelaisen koiralauman lailla vaeltavaa vapaata moninaisuutta yhteiskuntaihanteenaan pitäviltä ideologeilta.

Tuomas Ylä-Anttila


Michael Hardt ja Antonio Negri: Imperiumi. WSOY.