08. huhtikuuta 2005
Teksti:

Amerikkalaisista älyköistä on helppo pitää. Yhdysvalloissa ihmisiä ja ääniä on niin paljon, että älynharjoittajien täytyy osata kirjoittaa hyvin ja nähdä vaivaa saadakseen ajatuksensa kuuluviin.
    Amerikkalaisen kulttuurin kaupallisuus näkyy myös älymystössä. Kirjoituksista henkii usein raivokas halu saada lukija todella uskomaan kirjoittajan näkökulma, tai ainakin lukemaan eteenpäin. Amerikkalainen älykkö voi olla lähempänä myyjää kuin pappia tai opettajaa.
    Yhdysvaltalaista älykkökulttuuria voikin pitää demokraattisempana kuin mannermaista intellektuellimaailmaa, jossa luettavuus saa jäädä korkealentoisuuden alle. Viihdyttävyys ei amerikkalaisessa keskustelussa ole kirosana.
    Tässä esitellyistä hahmoista puuttuu sellainen tiukka moraalinen puristus, jota löytyi esimerkiksi Jean-Paul Sartren tai Simone de Beauvoirin kaltaisilta ranskalaisintellektuelleilta. Nuoren polven jenkkiälyköt ovat kyllä vakavissaan mutta välttävät tosikkouden. 1960- ja 1970-luvuilla syntyneet intellektuellit ovat myös rennompia, rauhallisempia, ja hauskempia kuin Camille Paglian tai Norman Mailerin kaltaiset vanhemman polven ajattelijat.
    Osa listan kirjoittajista tunnetaan Suomessa omalla alallaan, mutta kaikki ansaitsisivat tulla tunnetuiksi paljon laajemmin. Älykköydessähän on kyse myös arvostuksen ja maineen saamisesta oman erikoisalan ulkopuolellakin.

Rikollisuuden määrä laski New Yorkissa voimakkaasti 1990-luvulla. Syistä on väitelty paljon: ehdokkaina ovat olleet nollatoleranssipolitiikka, poliisien lisääminen kaduille ja talouden nousukausi. Kansantaloustieteilijä Steven Levitt on tuonut yhden ehdokkaan lisää: abortin laillistamisen.
    Abortista tuli Yhdysvalloissa yleisesti laillinen ja kohtuullisen helposti saatava 1970-luvun alussa. 90-luvulla täysi-ikäistyi sukupolvi, jonka vanhemmille abortista oli tullut todellinen mahdollisuus.
    Levittin teesin mukaan syntymättä jääneet alempien sosiaaliluokkien ja rikkinäisten kotien jälkeläiset ovat niitä, joista olisi tullut rikollisia. Levittiä pidetään yleisemminkin omaperäisten ja rohkeiden hypoteesien ja tutkimusmenetelmien harrastajana. Häntä kiinnostavat niin sumopainikorruptio, rattijuoppous kuin huumediilereiden talouskin.
    Toisessa paljon keskustellussa tutkimuksessaan Levitt analysoi Yhdysvaltojen Heikoin lenkki -kisaa ja laski, minkä ihmisryhmän edustajia kilpailijat pudottavat helpoimmin pois. Tuloksena oli, että ihmiset pudottavat mieluummin vanhoja ihmisiä kuin nuoria.
    Osallistujat eivät mielellään pudota pois afrikkalaisamerikkalaisia, mutta syrjivät latinoja. Latinojen ja vanhojen ihmisten syrjiminen näyttäisi siis olevan hyväksytympää kuin afrikkalais-amerikkalaisten.
    Levitt ei varmastikaan mullista rikollisuudesta ja rasismista käytävää keskustelua, mutta tuo siihen uusia sävyjä. Ennen kaikkea hän onnistuu tekemään tilastotieteestä coolia.

Useat arvostetut kustantajat hylkäsivät aikoinaan Samantha Powerin nuorena toimittajana kirjoittaman, Yhdysvaltojen suhdetta kansanmurhiin ruotivan teoksen A problem from hell: America and the age of genocide (2003). Maan suhde 1900-luvun kansanmurhiin on ollut usein niin välinpitämätön ja sekoileva, ettei paikoin järkyttävänkin teoksen menestykseen uskottu. Kun kirja lopulta julkaistiin, se sai Pulitzer-palkinnon. Kansanmurhat ovat nyt kiinnostavimpia teemoja kansainvälistä politiikkaa koskevassa keskustelussa.
    Vaikka Power on saanut hienon viran Harvardista, hän on yhä pikemmin journalisti kuin tutkija. Hän käy edelleen Zimbabwessa tai Ruandassa ja kirjoittaa sieltä raportteja amerikkalaisiin laatulehtiin. Power on lisäksi suosittu puhuja, mikä johtuu myös hänen vahvasta ja matalasta äänestään.



Dave Eggers
tunnetaan Suomessa ja Yhdysvalloissa parhaiten tämän hauskasta omaelämäkerrallisesta kirjasta Huikean nerokas sydämeenkäypä merkkiteos (WSOY 2001), mutta ehkä vielä kauaskantoisempi merkitys Eggersillä on kustantajana ja kirjallisuuslehdistön edelläkävijänä.
    Läpimurtoteoksessaan Eggers kuvasi hassua ja itsetietoista puuhastelua perustamassaan satiirisessa Might-lehdessä. Sittemmin Eggers on ollut perustamassa kahtakin kunnianhimoista ja omaperäistä kirjallisuuslehteä: McSweeney’siä ja The Believeria.
    Sanfransiscolaisen Eggersin projektit ovat yhtä aikaa lämpimiä ja älykkäitä. Believerin nimi tulee siitä, että sen tekijät haluavat uskoa kirjallisuuteen.
    Netissä on lukuisia kopioita Eggersin sähköpostivastauksesta nuorten harvardilaisten haastattelijoiden kriittisiin kysymyksiin. Tuota positiivisuuden, luovuuden ja taiteellisen integriteetin ohjelmanjulistusta voi pitää kyynisyyden vastaisen postpostmodernin liikehdinnän perustekstinä. Samanlaista filosofiaa löytää myös Eggersin musiikkikolumneista Spin-lehdessä.

Kun George W. Bushin toinen vaalivoitto tyrmistytti viime syksynä amerikkalaista sivistyneistöä, Thomas Frankin kommenteille oli mediassa paljon kysyntää. Frank on jalostanut kommentaariaan viime vuonna ilmestyneeksi kirjaksi What’s the Matter with Kansas? (2004). Teos erittelee, miten köyhästä ja aikanaan vasemmistolaisesta Kansasin osavaltiosta on tullut yksi republikaanien vahvimmista alueista. Sen jälkeen kun Bill Clinton allekirjoitti Nafta-vapaakauppasopimuksen, etelävaltioiden köyhien mielestä demokraateilla ei ollut enää mitään annettavaa. He alkoivat kohdistaa vihaansa taloudellisen eliitin sijasta kulttuurieliittiin, ja republikaanit hyödynsivät tätä inhoa.
    Frankin One Market Under God taas oli voimakas analyysi tavasta, jolla markkinat ja demokratia alkoivat tarkoittaa samaa asiaa 1990-luvun pörssihuumassa. Frank on parhaimmillaan oikeistoretoriikan sarkastinen ja raivokas analysoija.

Malcolm Gladwellin menestyskirjan The Tipping Point (2001) nimi viittaa ilmiöiden yhtäkkiseen leviämiseen. Sairaudet, muodit ja käyttäytymistavat leviävät usein aluksi hitaasti ja sitten salaperäisen tipping pointin tai sykäyskohdan jälkeen erittäin nopeasti. Ilmiöllä voi kuvata aidsin leviämistä tai Da Vinci -koodin nousemista kahvipöytäkeskusteluihin. Myös Gladwellin oma teos nousi nopeasti suosioon ja teki kirjoittajasta puhutun markkinointigurun.
    Englantilaissyntyisen Gladwellin tammikuussa julkaistu kirja The Blink kuvaa nopeaa päätöksentekoa. Aina informaation hamstraaminen ei johda parempaan lopputulokseen kuin intuitio. Joskus taas ihmiset uskovat voivansa päätellä pienessä ajassa aivan liikaa, esimerkiksi työhaastatteluissa.
    Kirjojakin vaikuttavampia töitä ovat Gladwellin pitkät ja joskus kiemuraiset artikkelit New Yorkerissa, amerikkalaisen laatujournalismin klassikossa. Hän kirjoittaa hiusten värjäämisestä, koomapotilaitten herättämisestä tai urheilussa epäonnistumisesta jopa 15 sivua pitkiä, hypnoottisen kiinnostavia esseitä. Gladwell on taitavimmillaan yhteiskuntatieteellisen tai psykologisen tutkimuksen vetävänä popularisoijana ja arkielämään sijoittajana.

Markkinoita , demokratiaa, suvaitsevaisuutta – näitähän me yleensä haluamme levittää kolmannen maailman maihin. Yalen oikeustieteellisessä opettavan kiinalaissyntyisen Amy Chuan kirjan World on Fire (2003) mukaan demokratiat ja vapaat markkinat tuovat monissa tapauksissa mukanaan etnistä vihanpitoa.
    Esimerkiksi vuoden 1998 Indonesiassa kiinalaiset hallitsivat 70 prosenttia yksityisestä ominaisuudesta, vaikka heitä oli vain kolme prosenttia väestöstä. Kun maan hallitsija Suharto kaatui, kiinalaisvastaiset mellakat käynnistyivät. Ja kun Indonesiaan saatiin ensimmäiset vapaat vaalit, vaatimukset kiinalaisomaisuuden jakamisesta muille olivat suosituimpia vaaliteemoja. Rikkaimmat kiinalais- indonesialaiset poistuivat omaisuuksineen maasta ja Indonesian talousvaikeudet syvenivät.
    Yllättävän monessa köyhässä maassa taloudellista valtaa käyttää etnisestä vähemmistöstä koostuva eliitti: Burmassa ja Filippiineillä kiinalaisvähemmistö, Etelä-Afrikassa tai Guatemalassa valkoinen vähemmistö. Chuan mukaan etninen viha nousee helposti pintaan, kun tällaisiin maihin tuodaan demokratiaa ja vapaata lehdistöä.
    Chua on entinen wallstreetiläinen rahoitusjuristi, joka opasti kehitysmaita yksityistämisprosessissa. 90-luvulla hän alkoi huomata, että yksityistämisen tuomat hyödyt eivät valuneetkaan teiden rakentamiseen tai koulutukseen. Usein hyötyjinä olivat varakkaat ja etnisesti erottuvat ryhmät. Nykyään Chua korostaa kehitysmaiden uudistuksissa varovaisuutta ja erityisolojen huomioimista. Etnistä vihanpitoa estetään hänen mukaansa perinteisillä tulonjako-ohjelmilla.

New Yorkissa professorina toimivan Duncan Wattsin kirjan Six degrees. The science of a connected age (2003) nimi tulee vanhasta ideasta, jonka mukaan ketkä tahansa kaksi maailman ihmistä voi yhdistää toisiinsa korkeintaan kuuden ihmisen ketjun kautta. Verkostojen teoria on innoittanut taiteilijoita ja ajattelijoita hieman samaan tapaan kuin kaaosteoria 1980-luvulla.
    Watts on kirjoittanut kolumneja verkostojen näkökulmasta esimerkiksi aidsista ja autoteollisuudesta. Aidsin alkuaikoina ei ymmärretty, kuinka yhtäkkisesti taudit saattavat levitä pienestä yhteisöstä muualle eikä osattu olla tarpeeksi varuillaan. Nykyään maailman pienuus ja verkottuneisuus ymmärretään paremmin.
    Verkostokeskustelua arvostellaan joskus huuhaaksi, mutta toisaalta se ansaitsee tunnustuksen siitä, että keskustelussa on pyritty yhdistämään kovien luonnontieteiden löydöksi ä mielekkäästi yhteiskuntatieteisiin. Kiinnostuneet voivat osallistua Wattsin uusimpaan tuttavuussuhteita selvittävään tutkimukseen Columbian yliopiston nettisivuilla.

Virginia Postrel kuuluu älykköpiireissä vähemmistöön jääviin oikeistolaisiin. Muun muassa Forbesiin ja New York Timesiin kirjoittavan taloustoimittajan teksteissä talous on muutakin kuin taseita tai korkoja. Postrel analysoi esimerkiksi The Substance of Style -teoksessaan (2003) tyylin kasvanutta merkitystä nykytaloudessa. Yhä useammasta esineestä kysytään nykyisin, ”miltä se näyttää?”. Toisin kuin esimerkiksi 50 vuotta sitten, köyhätkin ovat Postrelin mukaan nykyisin valmiita maksamaan tyylikkyydestä. Tyylin nousu saattaa merkitä Postrelin mukaan myös naisten aseman vahvistumista yritysmaailmassa.
    Postrelin älylliset juuret ovat amerikkalaisessa libertarismissa. Libertaristit ovat niin periaatteellisia yksilönvapauden puolustajia, että he verojen vastustamisen lisäksi usein vastustavat myös huumeiden kieltolakia ja tiukkoja tekijänoikeuslakeja.
    Amerikkalaisista oikeistolaisista libertaristit tuntuvat yleensä eurooppalaisille älyllisesti läheisemmiltä kuin amerikkalaiset konservatiivit – paitsi ehkä silloin, kun yksilönvapaus ajaa heidät kannattamaan vapaata heroiinikauppaa. Ajatusperinteeseen voit tutustua esimerkiksi mainion Reason-lehden kautta. Sen arkistossa on kasapäin Postrelin artikkeleita.

Kyösti Niemelä