22. huhtikuuta 2005
Teksti:

Helsingin eteläkärjessä Neitsytpolulla sijaitsee pieni taidegalleria. Parasit3:n ikkunan ohi on helppo kulkea, mutta sisältä kuuluva musiikki houkuttelee pistäytymään.
    Lasipöydän ääressä päivystää lippalakkipäinen nuorukainen, jonka kuittaa ensi silmäyksellä tilaa vahtivaksi opiskelijaksi.
    Tarkemmin katsoessa huomaa vaatetuksen yksityiskohdat. Hupparin päällä on pikkutakki, ja sen alta kurkistaa kravatti. Pöydän takana istuva arkkitehtiopiskelija ei ole kuka tahansa 23-vuotias teekkarinplanttu. Olli Hanhirova on yksi nopeasti suosituksi nousseen gallerian kolmesta omistajasta.

”Olen käynyt taidenäyttelyissä niin kauan kuin voin muistaa”, Hanhirova kertoo.
    ”Ensin äidin kanssa, mutta jo lukiolaisena itsekseni.”
    Viisi vuotta sitten Hanhirova pääsi opiskelemaan arkkitehtuuria Teknilliseen korkeakouluun. Tapauksen kunniaksi arkkitehtivanhemmat lahjoittivat pojalleen ensimmäisen kunnon taulun, Alvar Gullichsenin taloa esittävän maalauksen. TKK:lla opiskelija valittiin arkkitehtikillan kulttuurivastaavaksi ja sittemmin ylioppilaskunnan kulttuuritirehtööriksi, jonka yksi päätehtävä oli järjestää retkiä. Hanhirova päätti viedä opiskelijoita gallerioihin, joita hän itsekin kierteli ahkerasti.
    Poikamainen Hanhirova erottui nopeasti yli 40-vuotiaista naisista koostuvista vakiovieraista. Pian hyväkäytöksiselle ja sulavalle nuorelle miehelle alkoi sadella kutsuja kaikkiin kaupungin avajaisiin.
    ”Minusta tuli galleristien lemmikki”, Hanhirova kertoo.
    Mutta mikä häntä kiehtoo gallerioissa?
    ”Inhoan asioita, joista kaikilla täytyy olla mielipide. Esimerkiksi museoiden näyttelyt ovat valmiiksi pureskeltuja. Niihin päässeisiin töihin ei enää voi suhtautua ilman ennakko- oletuksia.”
    Hanhirovan mukaan gallerioista tekee jännittäviä se, että niissä voi keksiä jotain sellaista, mitä muut eivät ole vielä ymmärtäneet.
    ”Onhan siinä tietysti sekin, että työt ovat todella kaupan. Ainakin teoriassa jokaisen galleriassa näkemänsä taulun voi kuvitella omalle seinälleen.”
    Hanhirova tunnustaa nuuskivansa teosten hinnastot ja tekijöiden ansioluettelot huolella. Töiden selityksistä hän ei sen sijaan perusta.
    ”Ei taidetta tarvitse ymmärtää, eikä se minusta kaipaa selityksiä”, Hanhirova toteaa ja heläyttää perään pätkän usein toistuvaa nauruaan.

Ja nyt nuori galleristi neuvoo miten onnistua alalla.
    1. Asu. Musta on varma valinta.
    2. Poseeraus. Muista hyvä ryhti.
    3. Pidä mielessäsi vakiolauseet: ”Etsittekö jotain erityistä” ja ”Tämä sopisi niin hyvin sulle, pääsisi hyvään kotiin.”
    4. Muista kuiskia asiakkaalle (vaikka tämä olisi galleriassa yksin): ”Mun ei oikeastaan pitäisi kertoa tätä kenellekään, mutta oikeasti Kiasma on kiinnostunut tuosta.”
    5. Älä paljasta salaisuuksiasi lehdessä.

Ohjeet on kyhätty nopeasti ja ilmeisesti juhlatuulella. Silti ne kuvaavat asennetta, jolla Hanhirova perusti reilu vuosi sitten Parasit3:n kahden arkkitehtiopiskelijaystävänsä, Pekka Tynkkysen ja Noona Lappalaisen, kanssa.
    ”Kaikki alkoi puolivahingossa. Olihan omasta galleriasta puhuttu, mutta se oli eläkevuosien haave.” Kolmikko tajusi vuoden 2004 alussa, ettei sillä ollut käyttöä vuokraamalleen työhuoneelle.
    ”Päätettiin sitten tehdä unelmista totta”, Hanhirova sanoo ja hihittää taas.
    Gallerian ensimmäinen näyttely pidettiin helmikuussa. Kolmikon tunteman valokuvaaja Tatu Hiltusen teosten esittely oli pieni menestys ja innosti jatkamaan. Samalla tiellä ollaan edelleen.
    Näyttelyiden kirjo on ulottunut veriinstallaatiosta tarroihin. Useimmat ovat kuitenkin olleet perinteisiä myyntinäyttelyitä. Hanhirova rakastaa työtään.
    ”Hauskinta on uuden näyttelyn suunnittelu ja ripustaminen: se, miten se saadaan sopimaan tänne meille.”
    Kaupungilla galleria tunnetaan viininhuuruisista avajaisista. Noin 30 neliön tilassa voi käydä illan aikana jopa 300 vierasta.
    Galleristille avajaiset ovat rankkoja. Kaikkien kanssa on keskusteltava. Vieraiden lähdettyä Hanhirova saattaa huomata pyörittelevänsä kädessään samaa viinilasillista, jonka kaatoi itselleen tunteja aiemmin.
    ”Mutta sittenhän on tietysti jatkot ja jatkojen jatkot.”
    Juuri sosiaalisissa tilanteissa Hanhirova on elementissään.
    ”Ollin vahiin puoli galleristina on varmasti hänen mieletön kykynsä tutustua ihmisiin ja olla sosiaalinen kaikkien kanssa”, Pekka Tynkkynen toteaa.

Hanhirovan sosiaalisuus ulottuu kauas Parasit3:n ovien ulkopuolelle. Vaikka hän päivystää galleriassa tiistaista torstaihin iltakahdeksaan, hänelle jää aikaa käydä ulkona ”kuusi ja puoli iltaa viikossa.”
    Viikonloppuina Hanhirova on menossa. Esimerkiksi huhtikuun ensimmäinen lauantai kului opiskelijakaverusten perustaman ”salaseuran” vuosijuhlissa. Sunnuntaiaamuna hän istui junassa matkalla Jyväskylään tavoittaakseen arkkitehtiopiskelijoiden maakuntakierroksen.
    ”Kun olimme maanantaina palaamassa bussilla kaupunkiin, muistin äkkiä, että minullahan on liput samaksi illaksi oopperaan”, Hanhirova kertoo.
    ”Onneksi oli tumma puku mukana.” Viime kuukauden hänet on pitänyt kulttuuriharrastusten lisäksi kiireisenä teekkareiden vappulehden Äpyn kasaaminen.
    ”Kaikilla meillä on galleristimme kannettavanaan”, hän tarjoaa maistiaisen lehden annista.
    Miten ihmeessä hänellä on aikaa kaikkeen tähän?
    ”En nuku enkä syö”, Hanhirova vastaa. Ja hihittää päälle.
    Vappuna nuori galleristi vetää päälle haalarit ja menee kadulle myymään lehteä. Sopivatko huono huumori ja korkeakulttuuri yhteen?
    ”Totta kai.”

Hanhirovaa kuunnellessa syntyy kummallinen vaikutelma, että häneltä käy kaikki kovin helposti. Galleria pyörii, bileitä on jatkuvasti, kaikki ovat kavereita.
    Taidemaailmassa aivan kaikki eivät silti innostuneet nuorista galleristeista.
    ”Aluksi astuttiin ihmisten varpaille. Emme aina ymmärtäneet, miten jotkut taiteilijat olivat korvamerkittyjä tietyille gallerioille”, Hanhirova kertoo.
    Alkuaikojen riitojen jäljiltä kaupungilla on muutamia gallerioita, joihin Hanhirova ei enää kehtaa mennä.
    Myös vähättelyyn törmää.
    ”Minua on esitelty niin, että ’Ollillakin on sellainen juttu’. Muita on puhuteltu galleristeina.”
    Vaan miten ovat gallerian finanssit?
    Gallerian pitämisen sanotaan olevan kutsumustyötä, jossa harva pääsee kunnon ansioille.
    Hanhirovan mukaan Parasit3 menestyy nuoreksi galleriaksi mukavasti.
    ”Ei tällä elä, mutta ei tämä tappiotakaan tuota. Ja oma taidekokoelma on karttunut aika kivasti.”
    Miten mies itse tulee toimeen, kun galleria ja bileet vievän ajan?
    ”Vanhemmat tukevat minua. Lisäksi olen nostanut opintotukea ja lainaa kaiken aikaa, vaikka opinnot ovat jääneet vähiin.”
    ”Toivottavasti Kelassa ei lueta tätä.”

Miltä nuorten galleristien touhu näyttää ulkopuolelta?
    ”Hyvältä.”
    Näin sanoo veteraanigalleristi Krista Mikkola, jonka oma galleria on Neitsytpolulla Parasit3: a vastapäätä.
    ”On hienoa, kun alalle tulee uusia ihmisiä.”
    Muutaman metrin päässä toisistaan sijaitsevat galleriat tekevät yhteistyötä. Avajaiset ajoitetaan aina samoille päiville, jotta ihmiset kävisivät katsomassa molemmat näyttelyt.
    Myös presidentti Tarja Halonen kävi Mikkolan näyttelyssä taiteiden yönä. Turvamiesten kauhuksi hän myös piipahti ihmisiä pursunneeseen Parasit3:een.
    Mikkola kiittelee kolmikkoa siitä, että se tuo gallerioihin uutta, nuorta yleisöä ja asiakaskuntaa.
    Hanhirova vahvistaa käsityksen todeksi.
    ”Esimerkiksi meidän tarranäyttelymme avajaisiin tuli pipojengiä omien sixpäckien kanssa. Sittemmin moni on vieraillut galleriassa myös uudelleen.”
    Kynnys astua sisään halutaan pitää mahdollisimman alhaisena.
    ”Yksi syy, miksi me soitamme musiikkia, on se että jengi voi keskustella vapaasti valvojan kuulematta joka sanaa.” Sisään toivotetaan tervetulleeksi, vaikka ei olisi ostoaikeita tai rahaa.
    ”Aina se on hauskempaa istua täällä, jos joku tulee sisäänkin.”

Hanhirova pitää galleriassa myös bileitä, joihin hän kutsuu mahdollisia asiakkaita ja ystäviä.
    Haastattelupäivän iltana paikalle saapuu tuttu arkkitehti työtovereidensa kanssa nauttimaan viiniä, patonkia ja cocktail-makkaroita. Sekä tietenkin katselemaan tauluja.
    Hanhirova juontaa kuin ammattilainen. Hänellä tuntuu olevan aikaa kaikille. Illan mittaan syntyy myös yksi kauppa.
    Mutta tarpeeksi liikeasioista. Hanhirova alkaa soitella tutuilleen, ja muutama kaveri saapuu paikalle juomaan arkkitehdeiltä jääneitä viinejä.
    Lisää on jo matkalla. Ilta on vielä nuori.

Juha Merimaa

kuvat Katja Tähjä