22. huhtikuuta 2005
Teksti:

Senaatintori


Tuomiokirkon kellot
lyövät kaksitoista. Raitiovaunu kitisee, busseista purkautuu turisteja. Iloista pulinaa, askeleet kopisevat mukulakiviin. Tutkija Outi Ampujalle kellot tuovat mieleen valta-aspektin: ”Ääni voi olla vallan manifesti samalla tavalla kuin rakennus. Rakennuttajalla on ollut rahaa ja valtaa soittaa kovaäänisiä kirkonkelloja.”
    Ampujan mukaan Helsingin keskustan äänimaisema on muuttunut jyrkästi 100 vuoden aikana.
    ”Sata vuotta sitten kuului hevosten kavioiden kopsetta, kärrynpyörien ratinaa, ihmisten keskustelua, askelia. Äänimaisema oli selkeämpi ja hiljaisempi”, Ampuja arvioi.
    Nyt äänimaisemaamme hallitsee liikennemelu. Ympäristömelusta väitöskirjaa valmisteleva Ampuja valittaa asiaa.
    ”Melu aiheuttaa stressiä, verenpainetta, kuulon alenemista ja lasten keskittymishäiriöitä. Tulevaisuudessa melulle altistumisen arvioidaan pahimmassa tapauksessa jopa kaksinkertaistuvan.”
    Kun ohi murahtaa kaupunkimaasturi, Ampuja tuhahtaa.
    ”Omituinen keksintö. Ympäristönäkökulmat ovat olleet pinnalla jo pitkään. Samalla kuitenkin kehitetään tuhansia kiloja painava auto, jonka maasto-ominaisuuksia tarvitsee tuskin kukaan. Materialistisia arvoja arvostavassa nyky-yhteiskunnassa status tehdään materian, ei esimerkiksi klassillisen sivistyksen avulla.”



Kirkonkellojen äänikin on vallan ilmentymä, Outi Ampuja pohtii Tuomiokirkon edustalla.

Fredrikinkatu

Arki-päivänä Fredalla vilisee sekä autoja että ihmisiä. Äänimaisemaa hallitsevat liikenteen jyrinä, kiihdytykset ja kolahdukset. Outi Ampujan mukaan täälläkin asiat olivat ennen paremmin: 1950-luvulla Fredrikinkadulla kulkivat diesel-bussien asemesta johdinautot.
    ”Kampissa bussit hallitsevat, ne vaikuttavat paitsi yksittäisen kadun, myös koko kaupungin äänimaisemaan. Jos tässä suihkisi johdinautot, oletan, että olisi hiljaisempaa.”
    Kaupunkilaisten rakastaman bussin lempinimiä olivat naruauto, sarvijaakko ja trollikka. Siitä luovuttiin vuonna 1985 HKL:n diesel-innostuksen takia. Nykyisin johdinautoja on käytössä muun muassa Sveitsin ja Ranskan suurissa kaupungeissa.
    Johdinautoista luopuminen on Ampujan mukaan esimerkki siitä, millaisilla päätöksillä äänimaisemaan vaikutetaan.
    ”Teknologiaan liittyviä päätöksiä pitäisi punnita ajoissa ja huolellisesti. Ne vaikuttavat tulevienkin sukupolvien elämään.”

Forum

Forumissa on hintasirkus. Mainosmies huutaa tavaratalon kaiuttimista: ”Elämän riskit kannattaa kartoittaa, tule heti tänne ja saat 20 prosenttia alennusta!”
    Äänimaisemaa sävyttävät muzaki, kassojen kilinä ja rullaportaiden ratina. Tutkija Riitta Rainion mukaan nyky-ihmisiä ympäröi korostetun manipulatiivinen äänimaisema.
    ”Vaikka kauppakeskus on näennäisesti julkinen tila, on se pohjimmiltaan yksityinen, markkinavoimien suunnittelema ja säätelemä.”
    Ostoskeskuksessa musiikilla luodaan kiireetöntä tunnelmaa, niin että ihmisten ajantaju unohtuu ostoksia tehdessä. Liikkeet pyrkivät valikoimaan asiakkaita etualamusiikilla. Ajattaressa soi 50-luvun jazz ja H&M:ssä Anastacia.
    ”Ne, jotka viihtyvät äänimaisemassa, toivotetaan tervetulleiksi, koska todennäköisesti he ostavat tuotteita, ja päinvastoin. Tässä käytetään hyväksi ihmisten samaistumista eri musiikkityylien edustamiin elämäntapoihin”, Rainio erittelee.
    Forumin edustalla Mannerheimintiellä äänimaisemaa voi Rainion mukaan verrata kovaääniseen rock-musiikkin.
    ”Niissä on paljon samoja aineksia: matalataajuiset bassot, laajataajuista hälyä ja voimakas volyymi. Uskon, että musiikki heijastelee aikansa äänimaisemaa.”

Riitta Rainion mukaan markkinavoimat säätelevät Forumin äänimaisemaa. Ajatar houkuttelee asiakkaita 50-luvun jazzilla ja H&M Anastacian popilla.

Keskuspuisto

Keskuspuistossa sataa lunta, ja siellä kuuluu kierroksen ensimmäinen luontoääni, varpuset. Muista äänistä erottuvat rakennustyömaan äänet ja koneiden urahdukset. Keskeisin ääni on yleinen kaupunkikohina. Riitta Rainion mukaan nyky-ihmiset elävät taustahurinassa, jota ei usein edes huomaa.
    ”Aivot eivät välttämättä noteeraa kovia ääniä, joihin ne ovat joutuneet sopeutumaan. Perusäänet kertovat kulttuurista eniten. Mitä se kertoo kulttuuristamme, että koneet hallitsevat?”
    Syvemmällä metsässä kohina vaimenee. Kuuluu oravan hyppelyä oksilla, puiden naksetta pakkasessa ja lasten huudahduksia läheisestä lastentarhasta.
    Rainio on tutkinut suomalaisen kansankulttuurin vuodenaikaisriittejä.
    ”Viime vuosisatojen kansanihmiset kokivat metsän hiljaisuuden pelottavana. Pelättiin petoja, metsässä liikkuvia vainajia ja henkiä. Luonto oli uhka.”
    Kevätriiteissä pyrittiin muuttamaan pihapiiri ihmisen reviiriksi äänien avulla. Soitettiin lehmänkelloja, paukutettiin työkaluja ja huudettiin. Tarkoituksena oli häätää pedot ja henget pois.
    ”On kiinnostavaa, että nykyihminen puolestaan etsimällä etsii luonnon ääniä ja hiljaisuutta.”

Miika Lauriala
kuvat Tiina Somerpuro