25. helmikuuta 2005
Teksti:

”Star Trekin kuva maailmankaikkeudesta on äärettömän ihmiskeskeinen. Ulkoavaruuden eliöt näyttävät aina melkein ihmisiltä. Jos ohjaaja on ollut oikein kekseliäs, niillä saattaa olla kolmas käsi”, sanoo astrobiologian tutkija Mikko Kaasalainen.
    Kaasalaiselle scifi-elokuvien näkeminen on ammatillisesti rasittavaa. Vaikka hän katsoo tieteiselokuvia mielellään, hän ei pysty nimeämään niistä yhtään tieteellisesti uskottavaa.
    Helsingin yliopiston järjestämässä Tästä puhutaan -tilaisuudessa puhunut Kaasalainen kertoi astrobiologian tutkivan elämän esiintymisen yleisiä edellytyksiä ja mahdollisuuksia – niin ulkoavaruudessa kuin maapallollakin.
    Tutkimuskeinot vaihtelevat biologiasta ja matematiikasta aina kielitieteeseen ja salakirjoitukseen.
    ”Näitä tarvitaan, jos joskus törmäämme älylliseen elämään.”
    Astrobiologia on tullut viime vuosina yhä ajankohtaisemmaksi, kun aurinkokunnan ulkopuolelta on löytynyt planeettoja kiertämässä toisia tähtiä.
    Kaasalaisen mukaan on lähes varmaa, että maapallon ulkopuolella on elämää.
    ”Onko se ameeboja kummempaa, on sitten täysin toinen kysymys.”

Tutkijoille ei ole ylipäänsä selvää, mitä elämä on. Tällä hetkellä kiistellään esimerkiksi siitä, ovatko virukset eläviä olioita vai ainoastaan biologisia automaatteja.
    Maallikolle astrobiologian suuri haaste on uskottavuus. Mielikuvat vihreistä miehistä ja ufoista eivät sovi yhteen vakavan tieteen kanssa.
    ”Kaikkien väitteiden pitää olla tieteellisiä. Astrobiologi ei voi sortua spekuloimaan”, Kaasalainen sanoo.
    ”Silti harvoin välttyy siltä, ettei luennolle tule jotain hörhöä kyselemään kysymyksiä”.

Esa Mäkinen