25. helmikuuta 2005
Teksti:

Annukka Majamäki, 37 v. valokuvataiteilija

Annukka Majamäki on yhdistänyt omakuviaan maisemakuviin kaksoisvalottamalla niitä valokuvalaboratoriossa.
    ”Kun kuvaan itseäni, voin keskittyä miettimään, mitä haluan kuvaan. Jos maalaisin mallia, joutuisin miettimään, kuinka kuvaan tätä ihmistä. Joutuisin lähtemään toisen lähtökohdista.”
    Omakuvissa voi ottaa etäisyyttä omaan elämäntilanteeseen.
    ”Tavallisesti arkihuolet pyörivät päässä, eikä niistä pääse irti. On harvinaista, että pääsee itsensä ulkopuolelle, mutta omakuvissa se onnistuu. Voin tarkastella omaa vartaloani, olemustani ja ilmeitäni ulkopuolisena. Se on todella terapeuttista.”
    Omakuvissa itseään voi tarkastella erilaisissa rooleissa. Majamäellä on kuvassa seuranaan vauvanukke.
    ”Tähän kuvaan tuli koominen elementti. Se en ole enää minä ja vauva, vaan se on vain kuva.”
    Kuvaustilanteessa Majamäki on ollut yksin.
    ”Olisi tuntunut älyttömältä, jos joku muu olisi ottanut kuvat. Kun ottaa omakuvan, voi myös piiloutua kameran taakse. Tilanteessa on läsnä ja samalla ulkopuolinen.”
    Majamäen mukaan taiteilijat tekevät itse asiassa aina omakuvia, sillä he laittavat itsensä esille kaikissa töissään, ei vain omakuvissa.
    ”Omakuvien tekeminen on narsistista siinä mielessä, että se on itsekeskeistä puuhaa, mutta tämä pätee kaikkeen taiteeseen. Toisaalta lopputuloksesta tulee tunne, että kuvassa en ole enää minä. Kuvasta tulee yleisesti pätevä, siinä voisi olla kuka tahansa.”


Annukka Majamäen mukaan omakuvien tekeminen on itsekeskeistä, mutta niin on hänestä kaiken taiteen tekeminen. Kuvassa teos Sumuisena päivänä.

Anu Kauhaniemi, 27 v. taidemaalari

Anu Kauhaniemi kuvaa töissään itseään, koska käsittelee töissään omia kokemuksiaan esimerkiksi hiljaisuudesta.
    ”Omakuvat ovat aina jollain tavalla itsetutkiskelua, joten niiden tekeminen tuntui luonnolliselta. Olisi teennäistä panna näihin kuviin joku toinen ihminen, koska kerron niin konkreettisesta omasta kokemuksesta.”
    Kun Kauhaniemellä oli kiireisempi elämänvaihe, hän ei tuntenut kulkevansa oman tahtonsa mukaan.
    ”Usein ihmiset pelkäävät, että jolleivät he koko ajan tee ja suorita, elämä tuntuu tyhjältä. Huomasin, että tyhjyys voi kuitenkin olla sisäistä hiljaisuutta, jossa voi kuulla omaa ääntään. Kun vähensin kiireitä, minulla olikin aikaa omille ajatuksille.”
    Lopputyötään Taideteolliseen korkeakouluun valmistelevan Kauhaniemen kuvissa on jo pitkään esiintynyt häntä itseään muistuttavia hahmoja.
    ”Aluksi melkein ärsytti, kun ihmiset sanoivat, että henkilöt kuvissani näyttivät minulta. Itsensä näkee niin usein peilistä, ja tuntee muutenkin niin hyvin, että näin käy helposti.”
    ”On vähän häiritsevää ajatella, että näyttelyssä tulee olemaan kuvia vain minusta”, Kauhaniemi naurahtaa.
    ”Mutta on niissä muutakin. Ihmiset voivat tunnistaa kuvaamani kokemuksen ja samastua siihen. Monet kuvista eivät ole tunnistettavia omakuvia, ne eivät ole niin realistisia ja tarkkoja. Mutta kuvat tuntuvat todella henkilökohtaisilta, koska ne ovat omakuvia.”

Lasse Naukkarinen, 62 v. dokumentaristi

Lasse Naukkarinen rakentaa dokumentissaan Olipa kerran Utopia kollaasia 60-70- lukujen nuoren kuvaajan ja elokuvantekijän kokemuksista – omista kokemuksistaan.
    Elokuvaa voi ajatella retrospektiivinä. Naukkarinen tarkastelee elokuvassa vinteiltä ja kellareista löytämiään kirjoja, päiväkirjoja, valokuvia ja filmimateriaalia. Materiaali on useimmiten hänen kirjoittamaansa, ohjaamaansa tai leikkaamaansa – hänen henkilökohtaista historiaansa.
    ”On tarkoitus, että samalla kun elokuvassa on yhden ihmisen kokemus, se yleistyy useiden ihmisten kokemaksi, yleiseksi kokemukseksi”, Naukkarinen sanoo.
    Oman materiaalin käyttö antoi päätäntävaltaa.
    ”Halusin vapaat kädet tehdä tätä elokuvaa. Jos projektilla olisi ollut monta tilaajaa, olisin asettanut itselleni sensuuria. Kun tein elokuvan näin, minun ei tarvinnut luopua itselleni tärkeistä asioista, kuten musiikista, jota olen kuunnellut 30 vuotta sitten, ja joka on liittynyt johonkin ihmiseen tai tuokioon. Olen dokumentista vastuussa vain itselleni”, Naukkarinen sanoo.
    ”Mietin tietysti, onko tämä liian henkilökohtainen, ja ymmärtävätkö ihmiset tätä.”

Henna Hurme

Annukka Majamäki PELKO-ryhmänäyttelyssä Galleria Rantakasarmissa Suomenlinnassa 13.3. saakka. Anu Kauhaniemi Mediakeskus Lumeen Galleriassa 14.3. – 26.3. Olipa kerran Utopia Tampereen elokuvajuhlilla 10.3.