25. helmikuuta 2005
Teksti:

Kotikadullani näkee harvoin poliiseja, vaikka sillä on yksi Napolin perinteisistä huumeiden myyntipisteistä. Ihmetykseni olikin melkoinen, kun toissa päivänä paikalla oli käynnissä poliisin tehoisku. Oli järjestyspoliisia, palomiestä, paikallisuutisten kameraryhmää ja jopa poliisihelikopteri kadun yllä pörräämässä.
    Naapurini mukaan yhtä näyttävää poliisioperaatiota ei täällä ollut nähty vuosikymmeniin.
    Oli ihan pakko jäädä odottamaan, näkisikö vilaukselta mafiapomoja käsiraudoissa. Pettymyksekseni silmiini ei osunut sen koommin käsirautoja kuin huumekoiria tai mustaa maijaakaan. Tunnelma oli leppoisa. Osa poliiseista naureskeli sivustakatsojien kanssa, kun palomiehet kantoivat ovia ja muuta rojua kuorma-autojen lavoille. Illalla huumekauppa pyöri entisellään.
    Seuraavan päivän lehdestä sain lukea, että kymmeniä poliiseja työllistänyt tehoisku oli laitonta pysäköintiä vastaan. Poliisi poisti liikenne-esteitä, joilla asukkaat olivat muuttaneet julkista tilaa yksityisiksi parkkipaikoiksi. Naapurissa toimivaan huumeiden katukauppaan ei ollut puututtu.

Italialaisella rikollisuudella on kolme vahvaa, toisiaan tukevaa jalkaa: talousrikollisuus, poliittinen korruptio ja klassinen väkivaltarikollisuus. Tyypillisesti vain kadulle roiskuneesta verestä jää jälkiä lehtien sivuille.
    Politiikan korruptoituneisuuden vuoksi huumekauppa ei olekaan napolilaisen mafian, Camorran, tuottoisin liiketoimi. Jätteiden keruu kannattaa paremmin. Kaupungin jätehuolto on mafian yritysten hoidossa. Viime vaalien alla eräs oikeistolainen valtapuolue jakoi puolestaan suoria rahalahjoja köyhien ääniä vastaan.
    Kun Camorra 1800-luvulla järjestäytyi Napolissa, sillä oli selvä sosiaalinen tehtävä. Se oli ainoa kansalaisten parissa toimiva järjestysvalta, sillä kuninkaallinen poliisi keskittyi vain poliittiseen rikollisuuteen. Hulluna vuonna 1848 kaupungin poliisipäällikkö pyysi mafi alta apua järjestyksenpidossa. Siitä lähtien poliisia, politiikkaa ja järjestäytynyttä rikollisuutta on ollut vaikea erottaa toisistaan.

Pari sataa vuotta myöhemmin, vuonna 2005, Camorran eri klaanit käyvät veristä sotaa huumekaupan hallinnasta Scampian ja Secondiglianon ongelmalähiöissä. Kun tarpeeksi ihmisiä on kuollut, virkavalta lisää läsnäoloaan mafian hallitsemilla alueilla.
    Poliisi on kuitenkin taktisesti sijoittunut niin, ettei alueella toimiva huumeiden vähittäiskauppa häiriinny. Autojonot kiemurtelevat talojen rappuihin pystytettyihin drive-in-huumekauppoihin. Kun oma vuoro tulee, riittää, kun avaa auton ikkunan ja tekee tilauksen.
    Scampian virallinen työttömyysprosentti lähentelee 70:tä, ja Camorra on alueen suurimpia työnantajia. Niin kauan kun kaupungin rakenteelliseen työttömyyteen ei puututa, järjestäytyneellä rikollisuudella on yhä sosiaalinen tilaus. Yhteistyö poliisin ja poliitikkojen kanssa jatkuu. Kaksisataa vuotta on lyhyt aika.

Lena Näre
lnare@mappi.helsinki.fi

Kirjoittaja on sosiologi ja tutkija, joka valmistelee väitöskirjaa siirtolaisuudesta Napolissa.