8. Rosa Meriläinen: Rivosuinen prinsessa

T:Teksti:

”Hän on nostanut valtiovallankahvassa olevien äijien harvoja karvoja pystyyn ennakkoluulottomuudellaan ja rohkeudellaan”, kommentoi eräs vastaaja kansanedustaja Rosa Meriläistä.
    Ylioppilaslehden kysely osoittaa, ettei huumekohu tehnyt 28-vuotiaasta nuoresta vaikuttajasta vähemmän merkittävää. Ehkä jopa päinvastoin.
    Itseään vihreäksi feministiksi luonnehtiva Meriläinen kokee olevansa tottelemattomuuden ja uskalluksen malliesimerkki.
    ”Radikaali käyttäytyminen yhdistetään yleensä vain rock-maailmaan. Demokratian kannalta on kuitenkin hyvä ajatella, ettei politiikkaa ole tarkoitettu vain 50-vuotiaina syntyneille, tylsille ja tiukkapipoisille”, hän sanoo.
    Vastaajien mielestä Meriläinen on herättänyt työllään aitoa keskustelua huumeiden lisäksi myös ympäristö- ja sosiaaliturvakysymyksistä. Meriläinen rustaa puheita ja aloitteita eduskunnan istuntoihin tiuhaa tahtia. Tuoreessa talousarvioaloitteessaan edustaja penäsi lisämäärärahojen osoittamista siviilipalvelusmiesten asumiskuluihin.
    Kansanedustaja tiedottaa kertomalla nettipäiväkirjassaan poliitikon arjesta. Viime viikolla Meriläinen ruoti maailmankauppajärjestö WTO:n konferenssia ja vapaakaupan ongelmia. Liian vakavuuden välttämiseksi kansanedustaja kirjoitti myös hassusti käyttäytyneistä japanilaisedustajista ja pilkkasi vähän kepulaisia.
    Suorasukainen Meriläinen ei ole joka anopin unelmaminiä. Tästä huolimatta hän pitää itseään hyvänä esimerkkinä nuorille naisille.
    ”Minulla on ollut työuupumus, josta olen puhunut julkisesti. Ehkä siitä on apua nuorille uraa luoville naisille. He kokevat usein syyllisyyttä pahasta olostaan”, hän sanoo.

Elina Kervinen
Kuva Jussi Nukari