2. Piia-Noora Kauppi: Kicksit konventista

T:Teksti:

Piia-Noora Kauppi on harvinaisen suorasanainen poliitikko. Kokoomuksen nuorisolupauksesta on kasvanut muutamassa vuodessa kypsä europoliitikko, mutta kapulakieli ei ole tarttunut matkan varrella.
    Suorasanaisuutta arvostavat nekin vasemmistohenkiset vastaajat, jotka korostivat olevansa oikeistolaisen Kaupin kanssa eri mieltä. ”Ei mielistele”, tiivisti eräs vastaaja.
    Piitusta saakin viidessä minuutissa irti selkeitä mielipiteitä asioista, joita suomalaiset poliitikot perinteisesti kiertävät kuin ruttoa. Kauppi muun muassa kannattaa Suomen liittymistä Natoon ja suomalaisten sotilaiden osallistumista EU:n taisteluosastoon.

Kauppi onnistuu myös olemaan avoimesti kunnianhimoinen vaikuttamatta kiipijältä. Harva alle kolmekymppinen poliitikko vastaa yhtä suoraan kysymykseen, kiinnostaisiko pääministerin tehtävä.
    ”Totta kai”, Kauppi sanoo.
    ”Varmasti kaikki, jotka ovat politiikassa mukana tosissaan, haluaisivat pääministeriksi. Kaikki eivät vain kehtaa sanoa.”
    Suomessa pääministerin salkkua hinkuvat poliitikot voivat kuitenkin huokaista toistaiseksi helpotuksesta. Toisen kauden europarlamenttiedustaja Kauppi suuntaa kunnianhimonsa Eurooppa-asioihin. Hän pyrkisi mieluummin EU-komission johtoon kuin Suomen pääministeriksi.
    ”EU-komission puheenjohtajuus olisi mahtava juttu. Se on globaalisti tärkeämpi asia kuin Suomen pääministeri.”

Eurooppalainen yhdentyminen on ollut Kaupin intohimo pitkään. Aikoinaan kysymys Suomen liittymisestä Euroopan yhteisöön sai oululaisen lukiolaisen liittymään kokoomukseen.
    ”Muuten puolue olisi voinut olla yhtä hyvin keskusta, mutta kokoomuksen EY-kanta sai minut liittymään siihen.”
    Kaupin mukaan EU-parlamentissa toimiminen on tällä hetkellä tärkeämpää ja kiinnostavampaa kuin Suomen eduskunnassa istuminen.
    ”EU:ssa on aitoa idealismia paljon enemmän. Koko projekti lähti rauhan rakentamisesta hiili-ja teräsyhteisön avulla. Kun olin perustuslakia muotoilleessa konventissa, siellä aisti, kuinka hienolta ihmisistä tuntui saada aikaan jotain sellaista. Siitä sain kicksejä.”
    Kaupin mukaan rauhanprojektin voi aistia edelleen – jopa yhteisen eurooppalaisen puolustuksen kehittämisessä.
    ”EU:n on kyettävä puolustamaan arvojaan, kuten ihmisoikeuksien kunnioittamista ja demokratiaa. Se vaatii valitettavasti joskus myös sotilaallista väliintuloa. Balkanilla ehti kuolla satojatuhansia, koska EU ei kyennyt menemään väliin.”
    Kaupin mukaan EU-parlamentissa voi toimia myös vapaammin kuin eduskunnassa.
    ”Eduskunnassa hallituspuolueen kansanedustajan kuuluu tukea hallitusta ja opposition kritisoida sitä. Europarlamentissa rintamalinjat ovat tapauskohtaisempia ja vapautta on enemmän.”

Seitsemän vuotta politiikan julkisuudessa elänyt Kauppi kertoo tulleensa yhä taitavammaksi argumentoijaksi ja julkisuuden hallitsijaksi. Sen hän oppi kantapään kautta. Vuonna 2000 nuori oikeistolupaus totesi Helsingin Sanomien Nyt-liitteen haastattelussa, ettei yhteiskunnan tarvitse kustantaa työttömille ”sellaista elämää, jossa viihtyy ja nauttii ja pystyy puhumaan kännykkään ja käymään elokuvissa.”
    Kauppi sai vastaansa suuren osan kansasta ja maineen varsinaisena koviksena. Kauppi puistelee päätään muistellessaan haastattelua.
    ”En sanonut mitään historiallista uutta, mutta puhuin asiasta, joka on yhä tabu: ihmisistä, jotka elävät yhteiskunnan kustannuksella eivätkä ota vastaan tarjottua työtä. Halusin kuitenkin arvostella järjestelmää, en ihmisiä. Olisi pitänyt harkita miten ja missä puhuu.”
    Hyvinvoinnin vapaamatkustajat ovat edelleen Kaupin kritiikin kohteena, esimerkiksi Ylioppilaslehden kolumnissa muutama viikko sitten. Kauppi korostaa, että hän ei halua ajaa alas yhteiskunnan tukea, vaan parantaa järjestelmää.
    ”Suomalaisessa perusturvassa ei ole ainakaan enää mitään liikaa, mutta siinä on liian vähän kannustusta opiskeluun, työhön ja yrittämiseen.”
    Töytäyksistä huolimatta Kauppi aikoo kertoa jatkossakin suoraan mielipiteensä.
    ”Halveksin sellaista, että piiloudutaan kansan selän taakse jupisemaan eikä sanota ääneen mielipiteitä. Esimerkiksi moni suomalainen kansanedustaja kannattaa Natoa, mutta ei uskalla sanoa sitä ennen kuin enemmistö on sitä mieltä gallupeissa. Mitä järkeä on lähteä politiikkaan, jos ei aio johtaa ihmisiä edestä?”

Ahkera ja paneutuva Kauppi on päässyt politiikassa harvinaisen korkealle harvinaisen nuorena. Hänen mukaansa naiset pääsevät politiikassa nopeammin esiin kuin yrityksissä tai tiedemaailmassa.
    ”Kun johtajat valitaan äänestämällä ja naisilla on äänioikeus, johto tasa-arvoistuu nopeammin kuin yrityksissä, joiden johtajia ei valita demokraattisesti. Mutta politiikassakin naiset, jotka ovat päässeet johtaviin tehtäviin, ovat joutuneet olemaan suhteessa parempia kuin miehet.”

Heli Suominen

kuva Katja Tähjä