27. helmikuuta 2004
Teksti:

Suomessa on 174 000 yliopisto-opiskelijaa. Opiskelija opiskelee täyspäiväisesti keskimäärin 5,1 vuotta, eli vähemmän kuin useimmissa Euroopan maissa. Silti opiskelijat haluttaisiin pakkomielteisesti valmistumaan tuottaviin töihin vieläkin nopeammin.
    Suomen hallitus on jo yli kymmenen vuoden ajan yrittänyt vähentää työttömyyttä. Edelleen Suomessa on 305 000 työtöntä. Työllisyysaste on vain 66,4 prosenttia. Aikanaan pääministeri Lipposen (sd) hallituksilla oli tavoitteena työttömyyden puolittaminen; nyt pääministeri Vanhaselle (kesk) riittäisi 100 000 uutta työpaikkaa vaalikauden loppuun mennessä.
    Saahan sitä suunnitella, mutta missä on tulos? Elisassa, Amerissa, Pohjolassa, Salcompissa, Nordeassa, Wärtsilässä, Uponorissa, Enstossa, Remecissä ja muissa joukkoirtisanomisissako?
    Hallituksen tavoitteet näyttävät toivottomilta. Mutta koska jotain tulosta olisi tultava – tai jotta edes näyttäisi siltä, että jotain tehdään – Vanhasen hallitus iski takaviistosta: lyhennetään opintoaikoja. Työnantajia ei voi pakottaa ottamaan ketään töihin, mutta johonkin sillä on valtaa. Se voi pakottaa ne, jotka ovat eniten yhteiskunnan tukien armoilla, syntipukeiksi kaikkiin Suomen ongelmiin.
    Jotta maa saadaan tuottamaan, hallitus aikoo rajoittaa yliopisto-opintojen suorittamisaikoja ja vähentää opintotukikuukausia. Korkeasti koulutetut nuoret akateemiset halutaan työmarkkinoille pitämään huolta maan kilpailukyvystä, ratkaisemaan työllisyyden rakenneongelmat, maksamaan veroja ja huolehtimaan siitä, että suurten ikäluokkien ja ikääntyvien pitkäaikaistyöttömien eläkkeet saadaan maksettua. Siis ratkaisemaan kaikki Suomen pulmat.

Kuinka paljon opintoaikojen lyhentäminen vaikuttaisi työllisyysongelmaan?
    Katsaus työttömien ikärakenteeseen on paljon puhuva: kun alle 25-vuotiaita työttömiä oli joulukuussa 36 000, yli 50-vuotiaita työttömiä oli lähes 100 000. Viimeksi mainituista yli 55-vuotiaiden osuus on 64 000.
    Silti opiskelijoiden – ainakin puheenparsiin piintynyttä – hidasta valmistumista pidetään syynä siihen, etteivät työmarkkinat toimi tehokkaasti.
    Mutta mikä on hidasta opiskelua? Suomalaisen yliopisto-opiskelijan keskimääräinen opiskeluaika on 6 vuotta ja täyspäiväiseen opiskeluun käytetty netto-opiskeluaika 5,1 vuotta. Keskimääräiset opiskeluajat ovat viime vuosina lyhentyneet. Opintojen suorittaminen vie sen minkä vie – neljässä vuodessa valmistutaan lääkäriksi vain entisen opetusministerin Maija Raskin päiväunissa.
    Työministeri Tarja Filatov (sd) sympatiseeraa opiskelijoita: ”Julkisesta keskustelusta on syntynyt virheellinen käsitys, että työllisyyden suuret rakenneongelmat voitaisiin muka ratkaista opiskeluaikoja edelleen lyhentämällä”, Filatov sanoo.
    Näin ei ole, koska opiskelijoita on Suomessa melko vähän suhteessa koko väestöön. Väestön ikäpyramidi muotoutuu koko ajan yhä enemmän kärjellään seisovaksi kolmioksi. Huipulla on paljon jengiä.
    ”Eniten työllisyyttä voitaisiin parantaa sillä, että kaikkein iäkkäimpiä työnhakijoita sekä pitkäaikaistyöttömiä saataisiin enemmän työelämään. Opiskelijoiden töihin meno ei vaikuttaisi kokonaistyöllisyyteen välttämättä mitenkään, koska 113 000 opiskelijaa tekee jo nyt töitä”, Filatov muistuttaa.
    Arkadianmäellä ollaan sitäkin mieltä, että hanttihommissa elämäänsä rahoittavat opiskelijat vievät duunit pitkäaikaistyöttömiltä. Näin valtio tukee tiettyjä hanttihomma-aloja suhteettomasti ja epäsuorasti, sillä vain opiskelija-asunnossa asuvalla opiskelijalla on varaa kerätä ruokarahansa tuntityöläisenä hampurilaisravintolassa. Opiskelijatyövoima siis polkee matalapalkka-alojen liksoja entisestäänkin.
    Osin huoli voi olla aiheellinen, osin se on absurdi: opiskelija ei pysty elämään ilman tuntitöitä, ja tuskin niihin hommiin olisi se Kainuun pitkäaikaistyötön tulossa muutenkaan.
    Tällä hetkellä opiskelijoiden työssäkäynti nostaa työllisyysastetta noin kolme prosenttiyksikköä.
    Työministeri Filatovin teettämä laskelma kertoo hieman suhteista: Kuvitellaan, että kaikki työssä käyvät opiskelijat valmistuisivat vuotta nykyistä nopeammin. Jos puolet heistä lähtisi kokonaan pois työmarkkinoilta, siis alkaisi opiskella täyspäiväisesti, vaikutus työllisyyteen olisi plus miinus nolla.
    ”Jos ikääntyneet työntekijät sen sijaan olisivat muutaman vuoden pidempään töissä, eli lähemmäs virallista eläkeikää, vaikuttaisi se työllisyysasteeseen paljon enemmän.”
    Kuluvalle vaalikaudelle asetettu työllisyystavoite, 75 prosenttia, on Filatovin mukaan niin kova, että vaikka kaikki työikäiset työttömät saataisiin töihin – eli työttömyys olisi nolla – tavoite jäisi silti saavuttamatta. Koska aina on kotiäitejä, sairaita, opiskelijoita. Ja tulevaisuudessa niitä eläkeläisiä.
    ”Jo yli 70 prosentin työllisyyteen pääseminen meidän ikärakenteellamme vaatii suuria ponnisteluja. Jotta Suomen työllisyysaste säilyisi edes entisellään, jokaisen yli 50-vuotiaan pitäisi olla keskimäärin vuosi pidempään töissä kuin nykyisin”, Filatov summaa.
    Positiivista on työministerin mukaan se, että 50-vuotiaan suomalaisen työuraennusteessa jäljellä oleva työaika on nyt lisääntynyt muutamalla vuodella. Toisin sanoen eläköitymisikä on jo kääntynyt nousuun.

Ylioppilas, yhteiskuntatieteitä lukenut ja Työväen akatemian yhteiskuntatieteiden linjan vuonna 1983 suorittanut Filatov siis sanoo, että opiskelijoista on tehty syyttä suotta matalan työllisyysasteen ja koko väestön ikärakenteen aiheuttaman ongelmakimpun syntipukkeja.
    Viime vuoden lopulla käynnistyi oireellinen poliittinen hullunmylly, jonka aikana poliitikot ja virkamiehet ovat yksi toisensa perään esittäneet äärimmäisen rajuja keinoja opiskelijoiden aseman kurjistamiseksi. Mylly tuntuu nyt pyörivän omalla voimallaan, ja sitä on lähes toivotonta pysäyttää.
    Eduskunta saa lähiaikoina eteensä lakiluonnoksen, jossa käsitellään opintotukea ja opiskeluaikoja. Mitä se voi pitää sisällään?
    Viime marraskuussa uutisoitiin näyttävästi opetusministeriössä valmisteltu, opintojen rajoittamista käsittelevä luonnos toimenpideohjelmaksi. Luonnoksessa kaavailtiin muun muassa opiskeluoikeuden rajoittamista seitsemään vuoteen sekä tutkintoon sisältyvien opintoviikkojen määrän rajoittamista. Pahin peikko oli, että jos ei suorittaisi tutkintoa määräajassa, menettäisi opiskeluoikeutensa.
    Lähes kaikki opiskelijajärjestöt, etunenässä Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL ja Helsingin yliopiston ylioppilaskunta HYY, pitivät luonnosta pöyristyttävänä.
    Opetusministeri Tuula Haatainenkin (sd) säikähti voimakkaita reaktioita sen verran, että lupasi, että opiskeluoikeutta ei tulla ottamaan keneltäkään pois, vaikka opinnot venyisivätkin.
    Lakiesityksiä on valmisteltu sivistyspoliittisessa ministerityöryhmässä, johon kuuluvat opetusministeri Haatainen, opintotuesta vastaava kulttuuriministeri Tanja Karpela (kesk) sekä ympäristöministeri Jan-Erik Enestam (r) – yksi ministeri jokaisesta hallituspuolueesta. Valmistelun pohjana on käytetty muun muassa selvitysmies Eero Kurrin ja opetusministeriön ylijohtajan Arvo Jäppisen pahamaineisia lausuntoja. Kurri on ehdottanut opintotuen muuttamista enemmän lainapainotteiseksi ja Jäppinen työryhmineen opinto-oikeuden rajoittamista seitsemään vuoteen.

Opiskelijajärjestöt ovat tehneet selväksi, että jos opintoaikoja tosiaan on tarpeen lyhentää ja opiskelijoiden työssäkäyntiä vähentää, se ei ainakaan tapahdu opiskelijoita edelleen kepittämällä. Paras ja tehokkain keino olisi nostaa opintotukea, joka ei nykyisellään riitä edes ruokaan ja vuokraan.
    Kulttuuriministeri, sosionomi Tanja Karpela myöntelee:
    ”On kirjattu hallitusohjelmaan, ja olen myöskin itse painavasti sitä mieltä, että opiskelijoiden tilanteessa on kehittämisen paikka. Esimerkiksi asumiskustannusten nousu on tullut voimakkaasti esille ja se pitää ottaa vakavasti.”
    Uudistuksen tarkoituksena on, että opiskelijoilla olisi halutessaan mahdollisuus opiskella kokopäiväisesti. Karpelan mukaan selvitysmies Kurrin raportti toimii ”painavana keskustelun pohjana” opintotuen uudistuksessa, mikä ei kuitenkaan tarkoita, että se olisi yksi yhteen ministerityöryhmän päätösten kanssa.
    Ikävää tässä on se, että Kurri ei esitä opintotuen tärkeintä osaa, opintorahaa, nostettavaksi.
    ”Ministerityöryhmän käytössä on ollut hyvin erilaisia lausuntoja”, Karpela väistää. ”Eräät tahot kokevat, että opintotuen osista juuri asumislisän vuokrakatto on se, jossa on eniten nostamisen painetta.”

Erilaisia lausuntoja todella piisaa: opetusministeriö on pyytänyt lakiesitysten valmistelun pohjaksi lausunnot 20 yliopistolta ja 30 ammattikorkeakoululta. Suurin osa oppilaitoksista on vastustanut kaikenlaisia opintoja koskevia rajoituksia – myös aikarajoituksia.
    Mutta eivät kaikki. Riveistä ovat livenneet ainakin Teknillinen korkeakoulu, Lappeenrannan teknillinen yliopisto sekä Joensuun ja Vaasan yliopistot, jotka kaikki kannattavat jonkinlaista opintoaikojen rajaamista.
    Esimerkiksi Teknillisen korkeakoulun hallitus on ehdottanut, että jos opinnot olisivat kesken vielä seitsemän vuoden jälkeen, loput pitäisi suorittaa avoimessa yliopistossa ja niistä perittäisiin maksu. Mikä iloinen uutinen lapsiperheiden opiskeleville vanhemmille, kesken opiskelujaan sairastuneille tai työkokemusta hankkineille opiskelijoille.
    Miksi haluatte rajoittaa opiskeluoikeutta, Teknillisen korkeakoulun rehtori Matti Pursula?
    ”Olemme tulleet siihen tulokseen, että pieni piiska voisi olla hyvästä. TKK: n opiskelijoiden opinnot viivästyvät nimenomaan omalla alalla työskentelyn takia. Jos opinnot suoritetaan keskimäärin viidessä vuodessa, jää seitsemän vuotta kestävän opiskelun ajalle kaksi vuotta aikaa hankkia työkokemusta. Se ei ole enää vähäinen työkokemus.”
    Pursulan mielestä myös opiskelijoiden asenteissa olisi korjaamisen varaa. ”Opiskelu näyttää olevan monelle eräänlainen liukuva elämänvaihe, josta ei ole niin väliä, päättyykö se joskus.”
    Se, että korkeakouluopetuksen maksuttomuudesta on Suomessa säädetty lailla, ei estänyt TKK:n hallitusta hyväksymästä lausuntoa.

Helsingin yliopisto ei kannata minkäänlaisia opintoihin liittyviä rajauksia, summaa rehtori Ilkka Niiniluoto. Sen sijaan konsistori kannattaa passiivirekisterin käytön tehostamista.
    Tilastojen mukaan viidennes Helsingin yliopiston opiskelijoista ei suorita vuosittain yhtään opintoja. Rehtori arvelee, että ainakin osa tästä joukosta opiskelee jossain toisessa oppilaitoksessa. Tällaiset opiskelijat voitaisiin siivota passiivirekisteriin, kuten myös sellaiset opiskelijat, jotka pitävät opiskelupaikkaa vain saadakseen opiskelijan etuja.
    Yliopistot ovat viime aikoina ottaneet kantaa myös uuteen yliopistolakiin, jossa ne ovat yksimielisesti kannattaneet yliopistojen taloudellisen autonomian lisäämistä. Yliopistojen lausunnot eivät vaikuttaneet lakiesitykseen mitenkään.
    Eli lausuntoja kyllä pyydetään, mutta hallitus – ja valtiovarainministeriö – tekee kuitenkin lopulta mitä tahtoo. Jopa tähän juttuun haastateltujen hallituspuolueiden ministereiden puheissa kummittelee valtiovarainministeriön tyly haamu kalliomäkineen ja sailaksineen. Valtiovarainministeriö on kuin öykkärimäinen moottoripyöräjengi, jolle kukaan ei voi mitään. Mitä järkeä on antaa lausuntoja tai pyrkiä vaikuttamaan poliitikkoihin – tai edes äänestää – jos niiden ääntä ei kuulla, joita päätökset koskevat?

Kiinnostavaa kuviossa on se, että hallitus on päättänyt, että nimenomaan koulutuksesta löytyy vastaus ikääntyvän Suomen ongelmiin.
    Opetusministeriön koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma vuoteen 2008 osoittaa, että koulutuksen volyymiä pyritään jatkuvasti lisäämään kaikilla koulutustasoilla. Sisäänottomääriä halutaan nostaa edelleen jopa tohtorinkoulutuksessa, vaikka tohtorien työttömyys on Suomessa jo yleistä. Akateemisista työttömistä puhumattakaan.
    Mistä muussa tässä on kysymys kuin koulutushysteriasta: koulutetaan hullun lailla, aina vain lisää tutkintoja, kaikki yhä tehokkaammin ja nopeammin. Mitä siitä, että yliopistot kärsivät jo nyt pahasta resurssipulasta. Mitä siitä, että työmarkkinat eivät vedä odotetulla tavalla. Tai siitä, että opiskelijat ovat köyhiä. Mitä mistään.
    Suomi on eläkepommin purkautumisen kynnyksellä. Tällaisella politiikallako suuret ikäluokat kuvittelevat saavansa opiskelevasta nuorisosta iloisia veronmaksajia?

Anne Moilanen