16. tammikuuta 2004
Teksti:

Donnie ottaa sadasta dollarista koko otsan peittävän Bumfights-tatuoinnin. Hän on silminnähden sekaisin, kännissä tai kamoissa.
    Seuraavaksi Donnie eli Donald Brennan, 53-vuotias sotaveteraani, tappelee rahasta parhaan ystävänsä Rufus Hannahin kanssa. Tappelu päättyy siihen, että Donnien jalka menee poikki. Kuvausryhmä nauraa. Nauraa, koska he ovat keksineet uuden tavan tehdä rahaa.
    Bumfights on lasvegaslaisten nuorten miesten kotivideoprojekti, jossa kodittomat ja syrjäytyneet pistetään tekemään rahasta ja ruuasta temppuja. Tarjotun donitsin tuoksu saa monen surkean piripään niin sekaisin, että he telovat vaikka kaverinsa saadakseen munkin.
    Lyödyt lyövät lyötyjä pikkusummista mutta lujaa. Videon tekijät kyyditsevät kaappaamiaan pummeja sidottuna pakettiautolla kaupungin laidalta toiselle sekä numeroivat ja arvioivat heitä kameran edessä.

Ensimmäinen pummivideo, Bumfights: A Cause for Concern, ilmestyi keväällä 2002. Siitä tuli myyntimenestys. Videota myytiin 20 dollarin hintaan, kaupaksi meni yli 300 000 kappaletta. Kun mukaan ynnätään vielä oheistuotekauppa eli t-paidat, colleget, lippikset ja soundtrack, parikymppisistä kaveruksista Ray Laticiasta ja Ty Beesonista tuli miljonäärejä kertakolauksella.
    Menestystä häiritsevät vain oikeusjutut. Syytteet ovat tuoneet tekijöille ehdollista vankeutta, yhteiskuntapalvelua ja sakkorangaistuksia, mutta enää sillä ei ole väliä. Rahahanat ovat auki.
    Syksyllä tuli internetissä myyntiin Bumfights 2: Bum Life. Radion törkyjuontajan Howard Sternin ei tarvinnut paljoa sanoa: ”Olen järkyttynyt, enkä järkyty vähästä. Se on nähtävä!” Videota myytiin kuukaudessa kuuden miljoonan dollarin arvosta.
    Tekijöillä on jatko-osan menestyksen ansiosta entistä enemmän rahaa oikeusjuttuihin, ja todennäköisesti he selviävät niistä tänä talvena suhteellisen helpolla. ”Kodittomat suostuivat vapaaehtoisesti esiintymään videolla”, on vakioselitys.
    USA:n ihmisoikeusjärjestöt ovat ihmeissään vaikutuskeinojen vähäisyydestä. Perustuslaki on pyhä ja erityisesti sananvapaus koskematon.
    Bumfightsissa nöyryytetään hätääkärsiviä niin paljon, että täytyy olla todella parkkiintunut voidakseen nauraa. Harvahampaisesta Rufus Hannahista tehdään videolla ”Rufus the Stunt Bum”, joka kolhii itseään metallioviin ja mainoskyltteihin saadakseen vähän rahaa.
    Rystysiin tatuoidaan Bumfights-teksti ja mies valokuvataan huutamassa. Tuo kuva koristaa nykyään monen jenkkiteinin paidanrintamusta. Kodittoman happoheikin lohduton huuto. Hauskaa?

Jos sääli on sairautta, Bumfights-videosta tulee todella sairaaksi.     Ällöttävimmätkin Jackass-kohellukset tuntuvat sen jälkeen laimeilta.
    Tosi-tv todellakin menee äärimmäisyyksiin, jos sille ei löydetä rajoja. Niin kauan kuin rajat asettaa raha, niitä ei ole.

Lauri Sihvonen