Artikkeliarkisto tammikuu 2004
Homo Politicus
| 30. tammikuuta 2004 |
Jos Satu Hassi äänestetään europarlamenttiin, hänen tuolilleen Arkadianmäellä istuu Oras Tynkkynen – ja Suomi saa ensimmäisen julkihomon kansanedustajan.
Hauska harrastus – sairas ammatti
| 30. tammikuuta 2004 |
Ainoa haave. Pakko päästä. Yritän niin kauan kuin ikä sallii – vaikka sisäänpääsy on melkein tuurista kiinni. Mutta millaista on opiskelu unelmien Teatterikorkeakoulussa?
Helsinki Hall of Fame – julkisesti maan alla
| 30. tammikuuta 2004 |
Hall of Fame: graffitislangissa paikka, johon on luvallista tai muuten helppo maalata.
New Yorkin 106:n kadun ja Park Avenuen kulmaan 1980-luvun alussa perustettu ensimmäinen Graffiti Hall of Fame muodostui legendaariseksi nähtävyydeksi.
Vielä kerran Göteborg
| 30. tammikuuta 2004 |
EU:n huippukokous Göteborgissa vuonna 2001 oli tuloksekas. Se synnytti mellakkalööppejä, mediakeskustelun, kymmeniä oikeusjuttuja ja loppujen lopuksi tapahtumista saatiin aikaan dokumenttielokuva ja paneelikeskustelu Vanhalle ylioppilastalolle. Kysymys on kuitenkin isommasta asiasta kuin yhdestä mielenosoituksesta: kuka on terroristi?
Outo Wiesenthal-keskus
| 30. tammikuuta 2004 |
Suomen hallitus teetti pikavauhtia selvityksen sodan aikana Saksaan luovutetuista ulkomaalaisista, kun ”natsirikollisia etsivä” Simon Wiesenthal Center sitä vaati. Keskuksen takana on kalifornialaisia oikeistorabbeja, jotka ovat ostaneet kuuluisan sotarikosten selvittäjän nimen käyttöoikeudet. Keskus ei ole kiinnostunut pelkästään natseista: se vaatii EU:ta poistamaan tuen palestiinalaisille, vastustaa Suomen asettamaa kaasunilmaisimien vientikieltoa Israeliin, kannattaa Arnold Schwarzeneggeriä – ja nujersi Mel Gibsonin.
Haarakonttori: Urbaani naiskolumni
| 30. tammikuuta 2004 |
Meidän kolmekymppisten kaupunkilaisnaisten elämä on kuulkaa ältsin vaikeaa.
Steen Christensen – Tallinnanaukion totuudentorvi
| 16. tammikuuta 2004 |
Hän on 2000-luvun ensimmäinen protestilaulaja. Hänellä on sanottavaa tuloerojen ja segregaation tuhoisuudesta sekä ympäristön vaikutuksesta lapsen kehitykseen: ”pirihuora kasvattaa pirihuoran”. Mutta miksi hänen nimensä on Steen Christensen?
Uuden työn veltot sankarit
| 16. tammikuuta 2004 |
Pätkätyökö ahdistavaa? Ei lainkaan, vaan ihan mahtavaa. Ainakin jos uskoo tutkijoita: perinteisistä työajoista, työpaikoista ja työsuhteista irrottautunut uusi työ vapauttaa ihmisistä todellisen luovuuden. Vaan mitä sanovat IT-firman luova johtaja ja akateeminen pätkätyöläinen?
Pummeille kyytiä
| 16. tammikuuta 2004 |
Tosi-tv hakee rajojaan. Yhdysvalloissa jackasseiksi ovat joutuneet kodittomat. Kuvausryhmä nauraa vieressä, kun mies repii rahasta etuhampaansa putkitongeilla.
Teologit trendsettereinä
| 16. tammikuuta 2004 |
Kuka jaksaa enää kilvoitella hurskaudesta ja oikeista uskonnollisista mielipiteistä? Kristinuskon skenessä on nyt seksikästä tehdä niin kuin kirjailijat Jaakko Heinimäki ja Torsti Lehtinen: ottaa rennosti, olla kuin kotonaan, ihmetellä ja tarkastella uskon ulottuvuuksia runon rustaamisesta oluen ja viininjuonnin saloihin.
Kadonnutta Marxia metsästämässä
| 16. tammikuuta 2004 |
Mihin uskovat nuoret vasemmistolaiset, kun Vasemmistoliitossa on sekä aatteiden sekamelska että aatetyhjiö?


