Yliopistollisessa eläinsairaalassa haisee hevoselle. Kuudetta vuotta eläinlääkäriksi opiskelevat Paavo Karihaara, 26, ja Marita Saarikivi, 25, harppovat sairaalan käytävillä siniset työtakit lepattaen.
Ihan heti ei arvaisi, että kyse on televisiotähdistä. Totta se silti on: Hämeentien pieneläin- ja hevosklinikalla on kuvattu TV2:lla perjantaisin pyörivää sarjaa Eläinopissa. Sarjassa seurataan Paavon, Maritan ja kahden muun eläinlääketieteen kandin praktiikkaharjoittelua.
Viidennen opiskeluvuoden keväällä opiskelijat hoitavat eläimiä ohjatusti yhdessä kokeneen eläinlääkärin kanssa. Kevään lopussa kandit saavat praktiikkaoikeudet ja pääsevät kesäksi itsenäisiin eläinlääkärin hommiin.
Vastoin kaikkia nykytrendejä dokumentaariseen sarjaan, jossa seurataan myös opiskelijoiden yksityiselämää, ei ollut liiemmin tunkua.
”Lähdin mukaan sarjaan ihan siitä syystä, että sarjaan tarvittiin joku mies. Eläinlääketieteen opiskelijoita oli keväällä 47. Poikia niistä oli kolme”, Karihaara selittää.
Vuosikurssinsa kurssiemäntänä eli juhlien ja muiden asioiden järjestelijänä toimiva Saarikivikin vakuuttaa lupautuneensa sarjaan hyvää hyvyyttään. ”Tv-sarjassa esiintyminen ei ole vaikuttanut opiskeluilmapiiriin oikeastaan mitenkään, koska kaikki halukkaat tosiaan pääsivät sarjaan mukaan”, Marita vakuuttaa.
Älkää nyt viitsikö! Eikö televisioon pääsy muka yhtään houkuttanut?
”No, kun ei. Meitä huoletti kovasti se, onko sarjaan osallistumisesta haittaa opiskelulle”, Paavo sanoo.
”Praktiikkaharjoittelu on opiskelujaksona rankka: harjoittelua on sata päivää, joista pois saa olla enintään kymmenen. Jos esimerkiksi sairastuu vakavasti ja poissaoloja tulee enemmän, praktiikkaoikeuksien saanti siirtyy vuodella eteenpäin.”
Praktiikkaoikeuksien himoamisen ymmärtää, kun kuuntelee Paavon ja Maritan kuvauksia siitä, millaista eläinlääkiksessä opiskelu on. Arki on koulumaista ja tenttejä on paljon. Lisäksi opiskelu vaatii suuria taloudellisia satsauksia.
Opiskelijat ostavat itse paljon kirjoja, ja etenkin kunnalliselle puolelle suuntaavien täytyy hankkia työvälineitä, auto ja hoitotarvikkeita jo kouluaikana.
”Käytännössä melkein kaikki ottavat pankkilainaa. Itse sijoitin 6 000 euroa plus auton”, Marita kertoo.
Eläinopissa-sarjan on tuottanut TV2: lle Filmiteollisuus. Kai tuotantoyhtiö maksoi vastuuntuntoisille opiskelijoille esiintymispalkkaa, eikä kohdellut heitä ilmaisena tosi-tv-karjana?
”Sanotaanko näin, että meille maksettiin semmoinen projektiraha”, Paavo muotoilee.
Sarjassa on kaksitoista vajaan puolen tunnin mittaista osaa. TV2 on maksanut niistä tuotantoyhtiölle selvää rahaa. Eli puhutaanko sadoista vai tuhansista euroista?
”Tuhansista”, Paavo ja Marita myöntävät. Eli joku roti sentään.
Eläinopissa-sarjaa voisi helposti arvostella liian lapsellisesta tai lässyttävästä otteesta. Eppu Nuotion kertojanääni on satutätimäinen ja taustalla soi herttainen puhallinmusiikki. Sarjasta ei oikein tajua, onko se lastenohjelma vai ei.
Tyylivalinta harmittaa Karihaaraa. Hän olisi suonut sarjan kertovan työhön kuuluvista rankoista jutuista. Yksi sellainen – josta Paavo ei ole varma, onko se jätetty sarjaan mukaan vai ei – oli kuolleen vasikan sahaaminen kahtia kohdun sisällä, jotta osat saatiin vedettyä ulos.
”Tämä ei tosiaan ole mitään siistiä sisätyötä valkoisessa takissa. Välillä eläinlääkäri on yltä päältä veressä ja paskassa”, hän suomentaa.
Porista kotoisin oleva Karihaara on haaveillut eläinlääkärin ammatista teini-iästä lähtien. Koulutukseen hän pääsi kolmannella yrittämällä.
Marita Saarikivelle eläinlääkärin ammatti on tuttu jo lapsuudesta, sillä hän on kotoisin Lapinlahdelta, jossa vanhemmat pitivät lypsykarjatilaa.
Eläinopissa-sarjassa seurataan myös Paavon kotielämää, johon kuuluvat koirat Into ja Tarmo sekä avovaimo Anna. Kamera kulkee mukana myös harrastuksissa, kuten jalkapallojoukkue Pallo-Tovereiden peleissä.
Joku voisi kokea sarjan teon aika tunkeilevana.
”Ei se minua haitannut; ajattelin ennemminkin, että ketä kiinnostaa? Pelkäsin vain sitä, että sarjan tekijät hakevat eläinten hoitoon liittyviä sensaatioita”, Karihaara sanoo.
”Mutta kyllä sellainen vaikutelma syntyi aika pian, että tässä annetaan ennen kaikkea realistinen kuva eläinlääkärin ammatista, mikä on minusta koko homman idea. Että eläinlääkärikin on ihminen, eikä joku, joka on tavoitettavissa 24 tuntia vuorokaudessa.”
Sarjan tuottanut Osku Pajamäki on myöntänyt hämmästyneensä siitä, miten tunnollisia ja kunnollisia isänmaan toivoja sarjassa esiintyvät eläinlääkisläiset ovat.
”Jos meitä verrataan siihen kuvaan, mikä nuorista monesti annetaan mediassa, eli että on jo alle kaksikymppisenä velkakierteessä ja kännykkälaskut rästissä, niin varmaan me ollaan aika kunnollisia. Tietyt hommat on vain pakko hoitaa”, Saarikivi sanoo.
Ja on hän hoitanutkin: hän on 25-vuotias naimisissa oleva kahden koiran omistaja. Muihin harrastuksiin kuuluu muun muassa sauvakävely.
”Tiedän, että se näyttää dorkalta. Mutta tekee hyvää niskalle ja selälle!”
Eläinlääkäri on lasten ja missien toiveammatti. Marita on silti sitä mieltä, että tunteellisella tavalla eläinrakkaista ihmisistä ei tule parhaita eläinlääkäreitä.
”Vaikka asiakasta pitää kuunnella, itse työssä ei voi olla kauhean tunneherkkä. Siinä pitää pystyä tekemään päätös elämästä ja kuolemasta.”
Ja tietysti kunnollisuus auttaa.
Anne Moilanen
kuva Aino Huovio
