14. marraskuuta 2003
Teksti:

Kun Suomi tarvitsi apua, Ruotsi tarjosi sitä – 80 000 lapselle. Erja Dammertin tv-dokumentti Sotalapset on hyvä muistutus solidaarisuudesta, jota ruotsalaiset tarjosivat sodan jalkoihin jääville lapsille. Suomi itse ei sen sijaan osoittanut sodan aikana järin suurta solidaarisuutta Suomessa asuneille ulkomaalaisille. Vastikään ilmestynyt tutkija Elina Sanan dokumenttikirja Luovutetut kertoo 3 000 ihmisestä, jotka Suomi luovutti jatkosodan aikana Natsi-Saksaan. Kuolemaan luovutetut olivat pääosin Euroopasta Suomeen vainoja paenneita juutalaisia ja venäläisiä sotavankeja. Aikansa turvapaikanhakijat saivat Suomessa kovan kohtelun.

Amnesty kirjaa jatkuvasti valituksia turvapaikanhakijoiden huonosta kohtelusta. Ihmisiä kuolee, kun EU kyydittää kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita suu teipattuna ja kyyryasentoon kahlehdittuina lentokoneilla EU:n ulkopuolelle. Kolmansien maiden väkeä ei edes päästetä hakemaan turvapaikkaa, se estetään näppärästi tiukoilla viisumivaatimuksilla ja ns. turvallisten lähtömaiden listoilla. EU:ssa on myös vakavissaan suunniteltu, että turvapaikanhakijat odottaisivat päätöstä EU:n ulkorajoille tai kolmansien maiden puolelle rakennetuissa leireissä tai keskuksissa. Kauanko hakemuksen käsittely näissä uuden ajan keskitysleireissä kestäisi, sitä on vaikea arvioida – suomalaistahtiin 3 – 4 vuotta. Valmisteilla oleva EU:n yhteinen siirtolais-ja turvapaikkapolitiikka on yksi karuimpia esimerkkejä katoavasta solidaarisuudesta. Sotalapset pärjätköön omillaan.

Maailma tarvitsisi uutta solidaarisuus-liikettä. Jollei esimerkiksi Suomi kanna vastuutaan ihmisoikeuksien esitaistelijana, EU:n turvapaikkapolitiikasta tulee pakolaisten kannalta erittäin synkkä. Mutta se, kuinka paljon ihmisoikeudet Suomelle loppupeleissä merkitsevät, on avoin kysymys. Euroopan neuvoston kidutuksen vastainen komitea on juuri joutunut puuttumaan vakavaan Suomessa tapahtuneeseen ihmisoikeusrikkomukseen, ukrainanvenäläisen Shimanskin perheen huumattuna palauttamiseen. Suomen on todella skarpattava ihmisoikeuslinjaansa, ettei käy niin kuin kävi jatkosodan aikana. Ulkomaalaisten ”toisinajattelijoiden ” lähettäminen Saksaan on aihe, josta virallinen historiankirjoitus edelleen vaikenee.

Nykyisen turvapaikka ja ulkomaalaispolitiikan pitää olla niin oikeudenmukaista, että se kestää tulevienkin sukupolvien tarkastelun – turvallisuuden on merkittävä turvallisuutta kaikille maailman ihmisille. EU:lla on oikeus omaan turvapaikkapolitiikkaan, mutta sen on sitouduttava ihmisoikeuksiin. Suomen on osoitettava nykyistä suurempaa solidaarisuutta turvapaikanhakijoille; nykymeno on häpeällistä. Turvapaikkapolitiikka ei saa ohjata viisumipolitiikkaa, eikä viisumin eväämisellä saa estää turvapaikanhakijan oikeutta hakea hätäänsä apua. Turvapaikanhakijoiden kohtelusta ei saa tulla koko Euroopan uutta yhteistä häpeää.

Anna-Liina Kauhanen