Pukeudu pullaan

T:Teksti:

Aikanaan Heidi Romolla, 34, oli mahtipontisia moraalifilosofisia aatoksia taiteilijasta sanansaattajana ja toisinajattelijana. Nyt hän on päätynyt siihen, että parhaiten puhuttelee parodia. Ja siksi hän pukeutui pullaan.
    ”Tarkoitukseni on toki olla myös kriittinen, mutta hirtehisesti. Valokuvaperformanssini käsittelevät ruumiillisuuteen liittyviä normeja. Osa teoksistani viittaa mainos- ja muotikuvien poseeraamiseen ja laihan naisen ideaaliin. Osa teoksista pohtii pornokuvien naisihannetta”, Romo kertoo.
    ”Mainoskuvia ei pääse pakoon, ja oma arkikokemukseni mainoskuvista on hyvin irvokas.”

Romo vuoraa vartalonsa karjalanpiirakoilla, pullilla, sämpylöillä, kesäkurpitsoilla, berliininmunkeilla ja hedelmillä. Hän makaa ruuan alla omassa keittiössään tai sulloo pullaa sukkahousuihin. Vakavimmat kuvat huokuvat sadomasokismia.
    Katsojalle on tarjolla feminististä naurua, mutta Romon kuvasarja kertoo myös monella tapaa kuluttamisesta – konkreettisesti syömisestä, yhteiskunnallisesti kaupallisuudesta, sielun ja ruumiin markkinoista. Kuvat onkin valittu mukaan ensimmäiseen Nuorten biennaaliin Markettiin, jonka teemoina ovat kulutuskulttuuri ja kaupallisuuden ja taiteen väliset monimutkaisuudet.
    Marketti valtaa Taidehallin marraskuun lopussa. Kymmenen päivän aikana on luvassa kymmenen eri taiteilijan teoksia, performansseja, satutunti ja jopa kirpputori. Näyttelyn kuraattori, Helsingin yliopiston taidehistorian assistentti ja visuaalisen kulttuurin tutkija Annamari Vänskä on valinnut mukaan Romon lisäksi Pirjetta Branderin, Tony Ikosen, Kokeellisen Elektroniikan Seuran, Tea Mäkipään, Tero Puhan, Maria Pullin, Riikka Purosen, Selfish Shellfishin ja Viggo Wallensköldin. Suomen taiteilijayhdistyksen ensimmäistä kertaa järjestämästä Nuorten biennaalista on tarkoitus tehdä joka toinen vuosi järjestettävä perinne.

Alun perin Romo kuvasi työnsä luonnoksiksi maalaussarjaa varten, mutta nähtyään kuvat hän ymmärsi, ettei kuvasarja tarvitsekaan maalaamista. Sen sijaan hän kuvasi teokset vielä moneen kertaan uudelleen.
    ”Teokseni kommentoi mainos- ja mediakuvastoa, ja käytän siksi osittain kaupallisen kuvauksen keinoja kuten studiovaloja ja poseerauksia. Yritän lukea kaupallista kuvastoa ja roolimalleja vastakarvaan.”
    Mutta mitä tapahtui kaikille niille herkuille sen jälkeen, kun Romo oli sullonut ne sukkiksiinsa tai rintaliiveihinsä?
    ”Söin pikku hiljaa kaikki ne ruuat, jotka säilyivät syömäkelpoisina. En mitenkään tietoisesti tuhonnut tai mössännyt mitään, mutta kun pukeutuu pitkoon, niin kyllä se aika helposti menee rikki ja putoaa lattialle. Pahiten sössääntyneet laitoin biojätteisiin.”
    Heidi Romo on itse vegaani, joten hän ei oikeastaan syö ainakaan maitoon leivottua pullaa.
    ”Nyt tein poikkeuksen ruokavaliooni. En kuitenkaan olisi pystynyt kuvaamaan esimerkiksi mitään lihabiittejä, vaikka ne olisivat olleet aika kuvauksellisia.”
    Jossain menee näköjään kaikilla raja.

Anna-Liina Kauhanen
kuva Heidi Romo

Taidehallissa 28.11.-7.12. ensimmäinen Nuorten biennaali Marketti. Pornoakatemia-paneelikeskustelutiistaina 2.12. klo 18. www.taidehalli.fi