14. marraskuuta 2003
Teksti:

Elokuvateattereissa pyörii parhaillaan tositarinaan pohjaava elokuva Kalenteritytöt. Vuonna 1999 viisikymppiset englantilaisnaiset keräsivät rahaa hyväntekeväisyyteen poseeraamalla alastomina kalenterissa. Naiset valmistivat kuvissa hilloa ja kutoivat, ja paljasta pintaa näkyi muutama neliösentti.
    Silti häly oli valtava. Naiset lennätettiin Hollywoodiin saakka. Kalenteria myytiin satojatuhansia kappaleita, ja nyt episodista on siis tehty elokuvakin.

Helsingin yliopiston viestintää opiskelevat naiset ovat tempaisseet hekin ja riisuneet vaatteensa ainejärjestönsä Median hyväksi. Median tyttökalenteri tuli myyntiin viime viikolla. Kalenteri esittelee nättejä, hoikkia tyttöjä kilteissä kuvissa. Viestintään kalenteri yhdistyy niinkin näppärästi, että kuvissa on mukana radio, telkkari tai jokin muu viestin. Pääosassa ovat silti tietysti alastomat naiset.
    Median tyttöjä ei tiettävästi ole vielä kutsuttu Hollywoodiin, mutta häly on silti ollut melkoinen. Valtsikalaisten sähköpostilistoilla ja uutisryhmissä on kommentoitu kalenteria pitkään ja hartaasti.
    Kalenterin arvostelijoiden mielestä medialaiset ovat tehneet karhunpalveluksen kaikille yksiulotteista naiskuvaa vastustaville: he ovat lähteneet mukaan perinteiseen tissimeininkiin.
    Arvostelijoiden arvostelijat taas pitävät kalenterin vastustajia klassisesti tiukkapipoisina femakkoina, jotka eivät nauti omasta vartalostaan ja haluavat siksi kieltää muiltakin kauniiden naisten ihailun.

Kalenteritytöt-elokuvassa yksi naisista kysyy muilta, mikä ero on Milon Venuksen ja pin up -kuvan välillä. ”Taitelija”, hänelle vastataan.
    Vastaus ei ole ehkä aivan aukoton, mutta opiskelijoiden keskusteluun verrattuna briljantti. On aina yhtä hämmästyttävää, miten yliopisto-opiskelijat onnistuvat kääntämään kaiken yhteiskunnallisen keskustelun ivan ja näsäviisauden riemujuhlaksi.
    Näissäkään sähköpostikeskusteluissa ei juuri asiallista pohdintaa nähty. Pitkällinen jankkaamisen aihe oli esimerkiksi se, miksi femakot suvaitsevat poikakalenterit, mutta eivät tyttökalentereita.
    Näytä minulle ihminen, joka vilpittömästi ei ymmärrä eroa tyttö- ja poikakalentereiden välillä, niin minä näytän sinulle tynnyrissä kasvaneen viattoman.
    Mutta mikä ero on englantilaisten marttojen ja Median kalenterin välillä? Mallien ikä, tietysti, ja sen kanssa kaikki. Englantilaiset viiskymppiset asettuivat kalenterillaan nuoruuden ihannointia ja vallitsevia kauneusihanteita vastaan. Medialaiset myötäilevät niitä söpösti ja täysin kritiikittömästi.

Median kalenterissa poseeraavat tytöt ovat puolustanut kalenteriaan sanan- ja teonvapaudella. Heidän mielestään on vapauttavaa saada olla alasti omana itsenään.
    Medialaisten asenne on esimerkki viime aikoina naisia villinneestä uudesta ilmiöstä: bimbofeminismistä.
    Siihen kuuluu hokea vastauksena kaikkeen feministien esittämään kritiikkiin, että naisella on oikeus nauttia meikeistä, vaatteista, laihdutuskuureista ja aerobicista. Naisella on oikeus olla reilusti oma itsensä, siis höpsö nainen eli bimbo, ja naisen tulee saada nauttia ja hyötyä siitä, että mies ihailee hänen ulkonäköään.
    Paskanmarjat.
    Kellä miehellä tässä maailmassa on tyhmäksi heittäytymisen luksus?
    Laiskuutta on monta lajia. Yksi niistä on bimboksi ryhtyminen, ulkonäön avulla asiansa edistäminen ja hehkulampun vaihtamisesta kieltäytyminen.

Nainen: Jos kotona kieltäydyt naputtelemasta naulaa seinään, koska se on miesten työ, älä valita, kun työnantaja palkkaa insinöörin hommaan mieluummin miehen, koska se on miesten työ.
    Jos nuorena nättinä tyttönä kekkuloit kalenterissa miesten ilona, turha valittaa, kun vanhenet ja kukaan ei enää huomaa sinua vaan kaikki ihailevat vain nuoria ja nättejä tyttöjä.
    Jos haluat oikeuden olla bimbo, älä valita, kun sinua kohdellaan sellaisena.
    Solidaarisuuden voisi tietysti myös pitää mielessä. Kun nuoret nätit naiset loistavat parrasvaloissa, he sysäävät samalla rumemman ystävänsä kauemmas nurkkaan.
    Jos nuori nainen haluaa poseerata alastomana kalenterissa, hän voi tietysti tehdä niin. Mutta ei se yhtään naista tässä maailmassa auta.

anu.partanen@helsinki.fi