14. marraskuuta 2003
Teksti:

Häjyille piluille tuli kerran riitaa siitä, millä nimellä naisen sukupuolielintä pitää kutsua. Yksi harhautunut kehtasi nimittää omaansa toosaksi, minkä jälkeen hänet pantiin oitis ojennukseen. Sehän kuulostaa ihan rikkinäiseltä radiolta!
    Pilujen kollektiivi on virallisesti päätynyt siihen, että pillu on pillu. Se on rehti ja konstailematon sana: ei liian lääketieteellinen tai turhan sievistelevä, mutta ei myöskään moukkamainen tai törkeä. Pimppa tai pimpsa ovat pikkutyttöjen, eivät aikuisten naisten elimiä. Loora, värkki ja muut vastaavat ns. huumorinimet eivät vastaa pilujen käsitystä huumorista.
    Pillu on vakava asia.
    Anja Snellman, vai liekö ollut silloin vielä Kauranen, kuvasi jossain kirjassaan, miten pillu on universumin keskipiste ja planeetat kiertävät kehää sen ympäri.
    Näinhän se menee. Pillusta paistaa aurinko kaikkeen maailmaan.

Siksi kaikki, mitä pillussa tapahtuu, on järkyttävää. Ja siellähän tapahtuu. Kuukautiset ovat ihan järkyttävät, samoin kuukautiskivut. Mahdolliset yhdyntäkivut ovat järkyttäviä, ja on totaalisen järkyttävää, jos saa hiiva-, emätin- tai kohtutulehduksen.
    Mutta kaikista, kaikista järkyttävimpiä ovat sukupuolitaudit. Siinä menee matalaksi koko pilu.
    Pilujen kollektiivilla löytyy kokemusta ainakin kondyloomasta, satiaisista ja herpeksestä.
    Herpes on kivuliain, ja mikä pahinta, se ei lähde ikinä pois. Jos on kerran saanut viruksen, rakkulavaihe voi pamahtaa päälle koska vain. Stressi laukaisee herpeksen.
    Varmin keino pysyä terveenä olisi viettää stressitön, rauhallinen elämä, jossa ei ole liikoja hermojärkytyksiä.
    Arvatkaa, kuinka hyvin semmoinen onnistuu piluilta? Koko pilujen elämähän on yhtä hermojärkytystä!
    Ja sitten tulee se hetki, kun pilu seisoo keskellä yksiötään ilman alushousuja ja lukee lääkepaketista itku kurkussa: ELÄVIÄ KYLMÄKUIVATTUJA MAITOBAKTEEREITA. Ällöttäviä vaaleankeltaisia kapseleita, joita pitäisi työntää omaan, suloiseen, voittamattomaan pilluun, siis maailman aurinkoon!
    Mutta jälkitulehdus on hoidettava. Humaus vain, ja pilludraaman tyylilaji on vaihtunut Tommy Tabermannin runojen marsipaanipehmoilusta yhtä huonoksi scifiksi.
    Mainittakoon, että kukaan piluista ei ole toistaiseksi synnyttänyt. Siitä ei ehkä selviä hengissä.

Häjyt pilut ovat myös panneet merkille, että nykyisin on muotia ajella tai vähintään muotoilla häpykarvat ja ovat yrittäneet noudattaa villitystä osin itsekin.
    Täytyy sanoa, että se on melko älytöntä puuhaa. Höyläämisen jälkeen lopputulos on siisti korkeintaan vuorokauden. Sen jälkeen ilmaantuvat kutina ja punaiset näppylät, ja katse nivusiin panee epäilemään, voisiko ruttoa sittenkin olla vielä liikenteessä.
    Tässä vaiheessa uusi höyläsessio ei enää auta. Ainoa vaihtoehto olisi ilmeisesti ajella karvat kahdesti päivässä, mikä on kohtuutonta. Häjyt pilut haluavat tehdä elämässä muutakin kuin tuijottaa maailman aurinkoon.
    On oikeastaan sääli, jos kehitys menee siihen, etteivät miehet enää saa kicksejä häpykarvoista. Suomalaisilla ne ovat useimmiten pehmeät ja luonnolliset ja suojaavat pahoilta hengiltä. Karvat edustavat myös voimaa; Raamatussakin Delila vie Simsonin voimat leikkaamalla mieheltä hiukset.
    Mutta koska pilut ovat heikkohermoisuutensa lisäksi tolkuttoman turhamaisia hempukoita, he ovat kokeilleet myös kohuttua brasilian waxingia. Vaan eivät kokeile enää.
    Lopputulos näytti yliajetulta sammakolta.

Häjyt pilut vuorottelevat tällä paikalla Romanssireiskojen kanssa.

hajytpilut@yahoo.no