28. marraskuuta 2003
Teksti:

Kieli – siis nyt kannattaa pysähtyä – se on vallankäytön väline.
    Jokainen wannabe-kolumnisti-valtiotieteen do. (drop-out) ymmärtää, että kun terävällä sanalla lyödään, niin silloin sattuu, ja kun riimeillä onnistutaan hyväilemään tosi ihanasti, rakkaudesta on yhtäkkiä ylitarjontaa itähelsinkiläiselle takatukallekin.
    Siksi, rakkaat pumpernikkelit, tässä teille kätevä taskuopas kielivaltaan:

Mä-aktiivi. Mä-aktiivi on sä-passiivin sisko, persoonaperheen musta lammas. Kun sä-passiivi on laman lapsi, siis etäännyttävä ja nöyrä sekä kuulijan huomioonottava, mä-aktiivilla kaikki valta ja toiminta kaapataan puhujalle.
    Kas näin: ”Mä laittaisin ton sinisen paidan.” Tai: ”Mä en käyttäis noin paljon aikaa tohon työhön.”
    Mä-aktiivilla paitsi alistetaan keskustelukumppani holhouksen alle, toisin sanoen otetaan häneltä oikeus käyttää omaa aikaansa tai valita paitansa, myös osoitetaan, ettei hänellä ole pätkän vertaa älliä, mitä tulee muotiin ja ajankäyttöön.

Alisteinen etunimen käyttö. Jep jep, amerikkalaiset born to business -tyypit toistelevat ihmisten etunimiä, jotta ne jäisivät mieleen. Mutta suomalaisessa kulttuurissa etunimiä jankutetaan vain vaippaikäisille: Pertti, älä kaadu, Pertti, älä sottaa, Pertti, ole hiljaa. Etunimen toistelu antaa vaikutelman, ettei kuulija pysty keskittymään kuulemaansa ilman, että hänen huomionsa palautetaan keskusteluun jokaisen lauseen jälkeen. Ja että sillä on kakka housussa.

Mä toivon -lause. Mä toivon -lause on tehokkaimmillaan mokaustilanteissa. Jos on ns. avannut lompsansa väärässä paikassa ja jäänyt kiinni, selitys kannattaa aloittaa: ”Mä toivon, että sä ymmärtäisit… (näitä syitä, miks mä ajauduin tähän tilanteeseen).”
    Silloin huomio ei kiinnity virheentekijään, vaan sen sijaan kuulija joutuu toteuttamaan Mä toivon -lauseen esittäjän toiveen, tässä tapauksessa ymmärtämään, mitkä hänen itsensä tekemät virheet ovat ajaneet puhujan edellä kuvailtuun vaikeaan tilanteeseen.

Pullittelu. Erittäin tehokas vähättely/puhuttelu, joka jättää kuulijan usein sanattomaksi. Esimerkiksi: ”Hei, munkkirinkilä!” tai ”Mitäs suklaamuffinssi?” Vai mitä sanotte, voipullat?

”Söinksmä sun eväät?” Kuuluu samaan sarjaan kysymysten ”onks sulla menkat”, ”onks pipo vähän kireellä?” ja ”et oo vissiin saanut aikoihin?” kanssa. Näillä kysymyksillä ja niiden variaatioilla osoitetaan, että kysymystä edeltävä negatiivissävytteinen puhe on aiheetonta ja versoaa vain herneestä puhujan nenässä.

HAARAKONTTORI@JIPPII.FI