Jokinen: Empowermenttia ja junttivaatteita

T:Teksti:

”Sulle kurta sopii ihan hyvin. Useimmilla länsimaisilla se näyttää vähän… omituiselta”, pomoni naureskeli viime viikolla. En vieläkään tiedä, lukiko rivien välissä, että ehkä minunkin kannattaisi palata kaupunkilaisen nepalinaisen univormusta eli mekosta, pussihousuista ja huivista takaisin farkkuihin.
    Pomo itse on kolmikymppinen, akateeminen sinkkunainen eikä käytä kurtaa ikinä, sarista nyt puhumattakaan. Yleensä hänet näkee ryntäilemässä kroonisen kiireen vallassa ympäri toimistoa liituraitahousuissa, Luis Vuitton – t-paidassa ja punaisissa korkosandaaleissa.
    Jossain projektisuunnitelman ja hankeraportin välillä 150-senttinen duracellnainen ehtii aina ladella minikokoiseen, mattahopeanväriseen Sony-kännykkäänsä veretseisauttavaa kehitysjargonia: Awareness building! Empowerment! Gender sensitivity!

Juttuhan kulkee nimittäin niin, että jos järjestö kehitysmaassa haluaa saada rahaa pohjoisilta tovereilta, sen täytyy hallita tietyt perustermit. Nykyään ei uskota jättimäisiin patohankkeisiin eikä betonikolosseihin, joista olisi tullut hyviä sairaaloita, jos jollakin olisi ollut varaa maksaa lääkäreille palkkaa.
    Nyt kuumaa kamaa on tiedon lisääminen ja sitten tämä sanainhokki empowerment, suomeksi kuulemma voimallistaminen. Termin sisältö on toki ihan järkeenkäypä: se, että ihmisillä olisi tarpeeksi osaamista ja itsetuntoa parantaa itse omia olojaan. Käytännön sovellukset ovat sitten eri juttu.

Mutta takaisin vaatekaapille. Ei se kurtaan pukeutuminen nimittäin vielä mitään. Lukuisien kurtien lisäksi olen ostanut punamustan, painokankaisen kietaisupaidan, joka kuuluu maaseudulta tulevien köyhien nepalinaisten standardivaatetukseen – erittäin yleinen Kathmandu Cityn katukuvassa, siis.
    Tietenkin vain tietyissä piireissä. Siksi paita on tuomittu kotiasuksi. Töissä en ole sitä käyttänyt enkä käytä. Toimiston tyttöjä naurattaisi selän takana – ja luultavasti myös nolottaisi minun puolestani. Empowermenttia ja niin pois päin, mutta joku raja se on solidaarisuudellakin.
    Kietaisupaitaa käyttävät likaiset ja lukutaidottomat. Se on Katmandun toimistoeliitille yhtä huvittavan far out kuin topatut talvilenkkarit ja Hankkijan oranssi lippalakki oikiksen luennolla Helsingissä.

En väitä, että puurtaminen Nepalin hyväksikäytettyjen ja päähän potkittujen lasten hyväksi olisi falskia, jos toimistolla käytetään farkkuja eikä kurtaa. Päin vastoin, norjalaisten rahoittajien kanssa asioidessa farkut ovat ihan rationaalinen valinta.
    Rankkaa silti, miten tärkeää näyttää olevan vetää vaatteilla rajoja meidän ja niiden välille. Yhteiskunnan köyhempää puolikasta voimallistetaan yhdeksästä viiteen, ja sen jälkeen palataan omaan turvalliseen maailmaan ja käydään nykäisemässä viidenkymmenen rupian maitokahvit.

Tuttua? Näkis vaan senkin päivän, kun sosiologian laitoksen miesaktivistit vetävät Hankkijan lippikset päähän ja lähtevät Ämmänsaareen pitämään focus group meetingejä peräkammarin joutilaille pojille.

Noora Jokinen
noora.jokinen@SPAM_POISTA_ISOT_KIRJAIMETiki.fi