17. lokakuuta 2003
Teksti:

Tuskin muuan Heikki Venho osasi parikymmentä vuotta sitten arvata, että joku vaatisi jäsenaloitteella ylioppilaskuntaa siirtymään sosialismiin vuonna 2003. Mutta ilman Venhoa – nykyistä Eka-kiinteistöjen toimitusjohtajaa – se ei olisi edes mahdollista.
    Hänen aloitteestaan ylioppilaskunnan sääntöjä muutettiin vuonna 1979 niin, että vähintään 30 jäsenellä on oikeus tehdä aloitteita edustajistolle ja hallitukselle.
    Mutta 1980-luvun aloitteissa ei – enää tai vielä – haluttu muuttaa Suomea sosialistiseksi. 1970-luku oli ohi, ja yliopistollakin opiskelijat olivat tympääntyneet ylioppilaskunnan jatkuvaan poliittiseen peliin yleisdemokraattien, oikeiston ja sosialistien välillä. Puolue-sana alkoi nostattaa inhon väristyksiä.
    Uusi aika näkyi myös edustajistossa. Vuoden 1981 edustajistovaaleissa sitoutumattomat olivat ensimmäistä kertaa mukana omana vaalirenkaanaan. Siitä lähtien alkoi selvä suuntaus: osakunnista katosi poliittisuus, riippumattomien edustajien määrä kasvoi ja poliittiset puolueet menettivät paikkoja. Perinteiset kuviot särkyivät viimeistään vuonna 1984, kun Kansalliset Ylioppilaat ja Akateeminen Sosialistiseura jakoivat hallitusvastuun.
    Edustajistoa leimasi 1980-luvun punavihreys. Vuosikymmenen alkuvuosina opiskelijapoliitikot päättivät, että HYY tukee Koijärvi-liikettä ja vastustaa ydinvoimaa. Hyväksyipä edustajisto ponnen, jossa HYY:n hallitusta kehotettiin suuntaamaan alkoholipitoisiin juomiin käytettävät varat solidaarisuustyöhön.
    Poliittisten kähinöiden sijasta kisaa oli lähinnä HYY:n rahojen ja toimitilojen jaosta. Kisaajina olivat feministit, vihreät, poliittiset ryhmät ja osakunnat.
    Tärkeimmäksi asiaksi nousi kuitenkin yliopiston hallinnonuudistus, jossa opiskelijat taistelivat päätäntävaltansa puolesta, HYY etunenässä.

1990-luku oli ainejärjestöjen juhlaa. Puoluetta enemmän opiskelijoita yhdisti löyhä ainejärjestö. Ainejärjestöjen sitoutumattomat ehdokkaat saivatkin joka vaaleissa yhä enemmän edustajistopaikkoja, joita ne napsivat tasaisesti kaikilta edustajistoryhmiltä.
    Valtio vaati rahapulassaan korkeakouluilta tehokkaampaa toimintaa vähemmällä rahalla. HYY ja edustajisto keskittyivät etujärjestötoimintaan: ne kehittelivät vaihtoehtoisia säästösuunnitelmia ja tekivät yhteistyötä yliopiston johdon ja muiden pääkaupunkiseudun ylioppilaskuntien kanssa.
    Yhteisestä valtiovihollisesta huolimatta hallitus ja oppositio ”tappelivat suunnilleen kaikin konstein”, kuten aikalaisarvio kuvaa.
    Samalla punavihreän kauden aikaista ympäristö-, kulttuuri-, ulkomaalais- ja naistoimintaa vähennettiin. Iskulauseena oli riviopiskelija, jonka asioita pitkään hallitusvastuussa olleet Kansy ja osakunnat sanoivat ajavansa. Talousasiat nousivat korostetusti esiin, ja edustajisto päätti jatkaa HYY Yhtymän maltillista sijoituspolitiikkaa. Vielä 1980-luvulla ylioppilaskuntaa vaadittiin sijoittamaan rahaa kiinteistöjen sijaan osakkeisiin.
    Mullistavia ylioppilaskuntaa koskevia päätöksiä ei 1990-luvulla edustajistossa tehty. Vuonna 1992 edustajisto päätti lopettaa Vanhan kulttuurikeskuksen ja siirtää Vanhan toiminnan selkeämmin HYY Yhtymälle. Vuonna 1995 edustajisto siunasi Domman A-rakennuksen myynnin Hoasille.
    Nykyään edustajistossa suurimpina ryhminä ovat sitoutumattomat.

2000-luvulla suunta onkin taas muuttunut. HYY on tänä vuonna ottanut kantaa muun muassa eläkejärjestelmään ja hedelmöityshoitolakiin. Vallassa olleille sitoutumattomille kansalaisaktiivisuus ei ole enää ollut 1990-luvun alkupuolen kaltainen peikko.
    Peruslinja on tällä hetkellä, että oikeisto korostaa puhdasta etujärjestöroolia, vasemmisto ja vihreät kansalaisvaikuttamisen merkitystä ja sitoutumattomille palvelujärjestötoiminta on ensisijaista. Äänestäjille poliittiset puolueet korostavat vaikutusvaltaansa HYY:stä ulospäin, sitoutumattomat taas painottavat järjestö- ja jäsenkentän tuntemustaan. Molemmat luultavasti liioittelevat.
    Lähentymistäkin on tapahtunut: Kansy ehdotti keväällä, että HYY:n tulisi ottaa kantaa Itämeren tilanteeseen.
    Oikea edustajistoryhmä eli käytännössä Kansy on oppositiossa, mutta oppositiossa ei ole tarpeeksi väkeä, jotta se voisi edes äänestyttää hallituksen luottamuksesta. Siksi ylioppilaskunnassa on jo vuosia märehditty ajatusta, että edustajiston pitäisi siirtyä kunnallismalliin, jossa kaikilla ryhmillä on edustaja hallituksessa. Aloitteita tai päätöksiä ei ole tehty.

Riku Siivonen